Tagi: Puoluevaltuusto

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho katsoo, että suomalainen, vakiintunut puoluejärjestelmä pyrkii toiminnassaan lähinnä oman ja lähipiirin edun edistämiseen. – Varsinkin keskusta on syvällä näissä rakenteissa, mutta ei mikään perinteinen puolue ole jäänyt osattomaksi tästä kehityksestä.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Perussuomalaisten kärkipaikka kannatuskyselyissä on tällä hetkellä vaihtunut kakkostilaan pääministeripuolue sdp:n taakse. Jussi Halla-aho kuitenkin muistuttaa, että gallupeista ei ole syytä innostua suuntaan tai toiseen. – Uskon pitkäjänteiseen tekemiseen. Meillä on tietyt teemat ja perusarvot, jotka erottavat meidät muista ja ovat tuoneet meidät tähän pisteeseen. Uskon, että ihmiset kaipaavat päätöksentekijöiltä selkeyttä, pysyvyyttä, johdonmukaisuutta ja järkähtämättömyyttä, ja...  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

– Odotusten mukaisesti näyttää siltä, että Suomi on saamassa ennennäkemättömän punaisen hallituksen. Kyse ei ole pelkästään siitä, mitkä puolueet ovat mukana, vaan myös siitä, että niin demarit, vasemmisto kuin vihreät ja RKP ovat tietyssä mielessä radikalisoituneet ja siirtyneet vasemmalle, sanoo perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho.  Lue lisää >

Emmi Tulokas

Kasvukeskusten asuntotilanne on sietämätön. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA on epäonnistunut tehtävässään ja se on purettava. Tämän lisäksi valtion ja kuntien omistamien yhtiöiden on aloitettava valtion rahoittamien osaomistusasuntojen laajamittainen tuotanto. Nämä vaatimukset vahvistettiin perussuomalaisten puoluevaltuuston kokouksessa lauantaina. Asian esitteli pääkaupunkiseudun asumisasioihin syvällisesti perehtynyt espoolainen kaupunginvaltuutettu, tohtori Jukka Kilpi (ps.). Päätöslauselma kokonaisuudessaan seuraavassa: Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen ARA:n ...  Lue lisää >