

Perussuomalaiset kertoo puolueen virallisen Nato-kannan – Puoluevaltuusto äänesti: 61 puolesta, 3 vastaan
Perussuomalaisten puoluevaltuusto asettui kannattamaan Suomen Nato-jäsenyyttä.
Keskustelu oli vilkasta ja puheenvuorojakin käytettiin lähes kolmekymmentä. Myös vastaesitys tuotiin äänestykseen. Nato-jäsenyyden puolesta äänesti 61 ja vastaan 3 puoluevaltuuston edustajaa.
Jo aiemmin perussuomalaisten eduskuntaryhmä ja puoluehallitus ovat ilmaisseet myönteisen kantansa Natoon.
Realistista keskustelua Venäjästä
– Puheenvuoroista hyvin suuri osa oli saman suuntaisia eli kerrottiin, että turvallisuusympäristö on muuttunut ja Nato-optio on tullut aika lunastaa, valotti puheenjohtaja Purra keskustelun kulkua tiedotustilaisuudessa heti päätöksen jälkeen.
Purra jatkaa:
– Käytiin hyvin realistista keskustelua Venäjästä siitä, mikä on Suomen paikka tämän itänaapurin vieressä. Puhuttiin Ukrainan sodasta. Käsiteltiin niitä teemoja, joista koko Suomen kansa on viime viikot ja muutaman kuukauden keskustellut.
– Olen erittäin tyytyväinen tähän ja vielä erityisen tyytyväinen olen siihen, miten hyvä keskustelu meillä käytiin. Erittäin asiallinen ja erittäin asian tunteva.
– Mandaatti on erittäin vahva.
Katso päivän aikaisemmat verkkolähetykset täältä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS puntaroi Nato-kantaansa – Purra: ”sen väittäminen, että Venäjästä ei ole vaaraa, ei pidä paikkaansa”

Riikka Purra: ”Nato ei vie meiltä päätösvaltaa eikä itsenäisyyttämme kuten Euroopan unioni”

Riikka Purran vappupuhe

Halla-aho: Maan johdon pitäisi näyttää, että se on omien kansalaistensa asialla eikä jollakin muulla asialla

He elävät öisin – asekuntoiset miehet pakenevat putinistien pakko-ottoja Donetskissa

Tuomioja haikailee EU:ta puolustusapuun ja Ruotsia sotilasliittoon yhdessä Suomen kanssa – Halla-aho: ”Ei ole uskottavaa”

Luukkanen: Tosiasioiden tunnustaminen on Suomen turvallisuuden perusta
Viikon suosituimmat

Helsinki Pride järjestää penistyöpajan 13-vuotiaille – Aittakumpu: Kantaako Helsingin kaupunki vastuun nuorten mielenterveydestä?
Helsingin kaupungin nuorisopalvelut ja Helsinki Pride järjestävät yhdessä 13–17-vuotiaille tytöille työpajan, jossa on mahdollisuus ommella itselleen packer eli penistä esittävä lötkäle haaroväliin laitettavaksi.

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Ulkomaalaisten rikollisten poistamista tehostetaan Helsingissä – poliisi lisää käännytyksiä ja maasta poistamisia satamissa
Helsingin poliisi on tehostanut rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistamisia ja lisännyt käännytyksiä satamissa. Toimet kohdistuvat erityisesti henkilöihin, joiden epäillään liittyvän rikolliseen toimintaan tai vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Pride-hype hiipuu – öykkäröivä politisoituminen ja woke-konkurssi karkottavat kannattajia
Männävuosien kiihkeä pridetys on hiipumaan päin. Yhä useammat organisaatiot ovat laittaneet sordiinon päälle skandaaleissa rypevän ja politisoituneen Priden suhteen.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Kepun takki kääntyi: Suorassa lähetyksessä Antti Kaikkonen perui puolueensa tavoitteen 40 000 uudesta maahanmuuttajasta
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä eilen käytiin tiukkaa debattia maahanmuutosta. Perussuomalaisten Joakim Vigelius puolusti hallituksen tiukkaa linjaa ja muistutti oppositiota siitä, kenen käsialaa ongelmat ovat. Keskustan Antti Kaikkonen joutui ensimmäistä kertaa tv-tentissä vastaamaan kysymykseen oman puolueensa tavoitteesta koskien 40 000 ihmisen nettomaahanmuuttoa vuosittain.

Islamilainen rukouskutsu hiljenee Tanskassa – vasemmistokin sai jo tarpeekseen minareettijoikusta
Tanskan maahanmuuttoministeri Morten Bødskov on ilmoittanut suunnitelmista kieltää islamilainen rukouskutsu. Ministerin mukaan osa Tanskasta on alkanut muistuttaa Islamabadin esikaupunkia.

Vigelius haastoi vasemmisto-oppositiota SuomiAreenan puheenjohtajatentissä: ”Mikä Rydmanin kriteereistä ei teille käy?”
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä oppositio hyökkäsi järjestöavustuskriteerien uudistamista vastaan. Oppositiojohtajista kukaan ei pystynyt vastaamaan perussuomalaisten Joakim Vigeliuksen kysymykseen siitä, mikä tarkalleen kriteereissä on vialla.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Vasemmiston pelikirja: kouluta aktivistit, rakenna konflikti, lietso eripuraa, soluttaudu, painosta instituutioita, ”sulata” yhteiskunta
Chicagolainen kansalaisaktivisti Saul Alinsky kirjoitti 1970-luvun kynnyksellä modernin vasemmistoaktivismin käsikirjan Rules for Radicals, jonka perintö elää yhä modernien aktivistien asenteissa ja menetelmissä. Alinsky ei haaveillut paremmasta maailmasta, vaan hän keskittyi nokkeliin keinoihin tavoitella valtaa. Moraalilla, totuudella tai periaatteilla ei ole tuolloin itseisarvoa – ne ovat korkeintaan pelkkiä välineitä. Kirja opettaa mm. sen, miten vastustajaa horjutetaan, miten instituutioiden heikkoudet käännetään omaksi eduksi, ja miten oma valta rakennetaan myös järjestelmän sisältä käsin. Konfliktien lietsominen, julkiset painostuskampanja, herjaaminen ja soluttautuminen ovat osa tätä kuuluisaa työkalupakkia. Jokaisen, joka haluaa ymmärtää yhteiskunnallisen vaikuttamisen taktiikoita, tulisi tutustua tähän poliittisten pelikirjojen klassikkoon.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











