Halla-aho perussuomalaisten puoluevaltuuston kokouksessa: Meille oma kansa tulee ensin

Perussuomalaiset pitävät parhaillaan puoluevaltuuston kokousta Helsingissä. Puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aho valotti puheessaan perussuomalaisten valmistautumista tuleviin vaaleihin sekä poliittisia linjauksia, joiden keskiössä on suomalaisten hyvinvointi.

Suomen Uutiset julkaisee Halla-ahon puheen kokonaisuudessaan:

Arvoisat perussuomalaisten puoluevaltuuston jäsenet, hyvät läsnäolevat kansanedustajat, median edustajat ja muut paikalla olevat!

Edellinen puoluevaltuuston kokous pidettiin tässä samassa paikassa viime syksynä. Sen kokouksen tärkein tai ainakin näkyvin teko oli päätös osallistua presidentinvaaleihin omalla ehdokkaalla ja puolueen varapuheenjohtajan, Laura Huhtasaaren, asettaminen ehdokkaaksi. Vaalikampanjaa on käsitelty jo aiemmin useissa puheenvuoroissa, mutta haluan vielä kerran kiittää sekä Lauraa että puolueen kenttäväkeä kovasta ponnistuksesta, intohimoisesta asenteesta ja varsin tyydyttävästä lopputuloksesta.

Halla-ahon puhe. Youtube.

Kolmas sija on paras, mitä perussuomalaiset ovat presidentinvaaleissa koskaan saavuttaneet.

Ennen kaikkea kampanja oli osoitus meille itsellemme ja muillekin, että täältä pesee, kun tarvetta on. Seuraavan vuoden aikana tarvetta taas on, koska keväällä järjestetään eduskuntavaalit ja eurovaalit. Lauran ympärillä on viime aikoina ollut paljon kohinaa, ja sitä varmasti yritetään pitää yllä vaaleihin asti. Arvelen, että monilla tahoilla katsellaan huolestuneena Lauraan päin nimenomaan eurovaalien näkökulmasta.

Perussuomalaisilla on tällä hetkellä kaksi paikkaa Euroopan parlamentissa, ja tavoitteemme luonnollisesti on säilyttää ne paikat. Tämä edellyttää onnistunutta ehdokasasettelua ja onnistunutta kampanjaa, mutta on täysin mahdollisuuksien rajoissa.

Kevään puheenaihe on ollut sote- ja maakuntauudistus. Jos tarvittavat lait saadaan ajoissa läpi, maakuntavaalit järjestetään syksyllä, mutta hallituspuolueidenkin riveistä kuullaan yhä äänekkäämpiä epäilyjä aikataulun realistisuudesta. Perussuomalaisten kanta on ollut, että historiallisen mittaluokan hanketta on vastuutonta yrittää runnoa läpi hätäillen, huonolla eduskuntavalmistelulla, kokoomuksen ja keskustan puoluepoliittiset intressit edellä. Sote-lakien ongelmat ovat yleisesti tunnettuja ja ne pitäisi ratkaista ennen lakien hyväksymistä.

Aikataulullisesti ja kustannusten kannalta olisi järkevää yhdistää maakuntavaalit kevään eduskuntavaaleihin.

Vaalien yhdistämisellä pystyttäisiin todennäköisesti myös lisäämään maakuntavaalien äänestysastetta, joka on vaarassa jäädä hyvin alhaiseksi. Kyseessä ovat poikkeuksellisen epäseksikkäät vaalit. Tämä johtuu pääasiassa siitä, että nyt kaavaillussa muodossa maakuntavaltuustojen poliittinen liikkumavara on jäämässä hyvin kapeaksi. Maakunnat toteuttavat ylhäältä päin ahtaasti määriteltyjä tehtäviä ylhäältä annetulla rahalla ilman omaa verotusoikeutta. Ankarat säästövaatimukset johtavat siihen, että valtuustot voivat lähinnä päättää, mistä leikataan ja mitä palvelupisteitä suljetaan. Ei ole ihme, että maakuntavaalit eivät ole herättäneet suurta intohimoa puolueissa tai ehdokkaissakaan.

Perussuomalaiset kannattavat vahvaa paikallista itsehallintoa. Kritiikkimme keskustan maakuntauudistusta kohtaan liittyy siihen, että maakunnista uhkaa tulla kallis ja suurelta osin tarpeeton hallintohimmeli, jonka tärkein ominaisuus on generoida kokouspalkkioita ja suojatyöpaikkoja puolueiden toimijoille. Niille siirtyy rahassa mitattuna leijonanosa sekä kuntien tehtävistä että niiden verotuloista. Kun samaan aikaan maakunnat ovat valtion talutusnuorassa, paikallinen itsehallinto pikemminkin heikkenee kuin vahvistuu.

Toinen merkittävä näkökohta on, että vaikka kuntien vastuut ja velvollisuudet vähenevät niiden siirtyessä maakunnalle, kuntien omaa jo valmiiksi turvonnutta hallintoa ei vastaavasti kevennetä. Esimerkiksi Helsingin valtuustossa on 85 jäsentä. 10 miljoonan asukkaan Lontoossa on 25 valtuutettua, niin ikään 10 miljoonan asukkaan New Yorkissa 51. Toisaalta Helsingin pormestarin palkkakin on paljon korkeampi kuin Lontoon tai New Yorkin pormestarin.

Sote-uudistuksen sisällöstä on käyty niin paljon keskustelua sekä eduskunnan että valtuustojen tasolla, että en mene siihen tässä yhteydessä sen syvällisemmin. Perussuomalaisia on arvosteltu siitä, että suhtaudumme uudistukseen kriittisesti oppositiossa, vaikka kannatimme sitä hallituksessa. Tässä täytyy muistaa ensinnäkin, että koalitiohallituksen ohjelma on aina kompromissi. Hallituspuolueet sitoutuvat siinä tukemaan hankkeita, joita eivät oikeasti kannata, saadakseen ohjelmaan jotakin itselleen tärkeää. Kun emme enää ole hallituksessa, emme tietenkään ole enää sitoutuneita näihin kompromisseihin vaan olemme vapaita tekemään omaa politiikkaa.

Tässä yhteydessä on myös todettava, että perussuomalaisten kannatus puolittui kahden vuoden hallitustaipaleen aikana. Äänestäjämme eivät siis ainakaan saaneet sellaista vaikutelmaa, että olisimme saaneet hallitusohjelmaan riittävästi omia tavoitteitamme. Toinen ja tärkeämpi seikka on kuitenkin se, että sote-uudistusta ei ole toteutettu siinä järjestyksessä kuin hallitusohjelmassa sovittiin, aloittaen hoitoketjujen integroinnista ja vasta viimeisessä vaiheessa valinnanvapautta lisäten. Valinnanvapaus, kokoomuksen pyhä lehmä, on noussut uudistuksen keskiöön. Sen tavoitteena ei ole parantaa terveyspalveluja kokonaisuutena tai luoda kustannussäästöjä vaan avata veronmaksajien kukkaro monikansallisille terveysjättiläisille, jotka usein eivät edes maksa verojaan Suomeen.

Niin iloinen asia kuin markkinatalous onkin, yksityisten toimijoiden ensisijainen tehtävä on tuottaa voittoa omistajilleen. Ei niitä kiinnosta rahoittajan, eli tässä tapauksessa veronmaksajan, etu. Julkisen vallan ja lainsäätäjän tehtävä on puolustaa sitä.

Jos uudistuksen lähtökohdat ovat tällaiset, ja jos yritysmaailman lobbarit osallistuvat keskeisesti uudistuksen valmisteluun, on selvää, että lopputulos ei ole kestävä ja hyvä.

Hallituksella on toistaiseksi eduskunnassa niukka enemmistö, joten meidän on oletettava, että uudistus toteutuu ja että maakuntavaalit järjestetään. Perussuomalaisten on oltava myös maakuntavaltuustoissa mahdollisimman vahvasti edustettuna, koska mitä vähemmän valtuustoissa on perussuomalaisia, sitä enemmän siellä on kaikkia muita. Meidän linjamme eroaa eräissä suhteissa kaikista muista. Kun julkisten terveyspalvelujen rahoituspohja on muutenkin helisemässä, on törkeää ja vastuutonta, että niiden piiriin otetaan uusia asiakasryhmiä kuten laittomasti maassa olevia.

Jotta pärjäisimme maakuntavaaleissa, ehdokaslistojen on oltava kattavia ja korkeatasoisia. Tämä tarkoittaa, että eturivin toimijoiden, kuten kansanedustajien ja kunnanvaltuutettujen, tulee olla käytettävissä. Ehdokkuus on myös heidän oma etunsa, koska – kuten aiemminkin on todettu – maakuntavaalien tulosta voidaan pitää myös kansanedustajaehdokkaita koskevana jäsenäänestyksenä.

Puoluehallitus pyrkii tekemään aiempaa tiiviimpää yhteistyötä piirien kanssa, jotta ehdokasasettelussa onnistuttaisiin. Tiedämme kaikki kokemuksesta, että vaalien alla myös sisäinen kilpailu kiihtyy, ja joillekuille saattaa tulla kiusaus yrittää pelata kilpailija ulos ehdokaslistalta jopa keinotekoisiin perusteluihin vedoten. On tietenkin selvää, että kyky kerätä ääniä ei ole ainoa meriitti ehdokkaaksi pääsyyn, mutta yhtä selvää on, että se on keskeisen tärkeä meriitti. Koska demokratiassa eletään, ehdokkaan erinomaisuudestakaan ei ole paljon iloa hänelle itselleen tai puolueelle, jos hän ei saa ääniä vaaleissa. Vastaavasti: jos henkilö on osoittanut aiemmissa vaaleissa omaavansa kannatusta, ja jos hän ei ole syyllistynyt mihinkään sellaiseen, mikä olisi johtanut puolueesta tai valtuustoryhmästä erottamiseen, hänen sivuuttamisensa maakuntavaalilistoilta vaatisi poikkeuksellisen järeät perusteet. Toivon, että piireissä ollaan näiden kysymysten suhteen oma-aloitteisesti hyvin tarkkana.

Varsinainen tähtäin meillä kuten muillakin puolueilla on ensi kevään eduskuntavaaleissa. Ohjelmien päivittäminen on käynnissä, ja sääntöjen mukaan ne hyväksyy syksyllä kokoontuva puolueneuvosto. Erityisesti haluan tässä kohdassa mainita poliittiset suunnittelijamme Riikka Purran ja Sakari Puiston, joissa yhdistyy vankka asiaosaaminen ja yhtä vankka aatteellinen sitoutuminen perussuomalaisiin lähtökohtiin. Samoin haluan kiittää ajatuspaja Suomen perustaa ja toiminnanjohtaja Simo Grönroosia korkeatasoisista julkaisuista eri politiikan sektoreilta. Ne paitsi heijastavat ohjelmiamme myös tarjoavat materiaalia ohjelmien laatimiseen.

Oma tavoitteeni puheenjohtajana on, että perussuomalaiset ovat mahdollisimman paljon asiapuolue ja mahdollisimman vähän slogan-puolue. Hyvät sloganit ovat tarpeellisia, mutta niiden tarkoitus on tiivistää puolueen poliittinen linja. Ne eivät voi korvata poliittista linjaa, kuten usein politiikassa tapahtuu. Iskulauseet ovat vähän kuin raamatun kymmenen käskyä. Niiden rinnalla pitää olla katekismus, eli ohjelma, jossa selitetään, mitä iskulauseet tarkoittavat.

Joillakin sektoreilla meillä ei ole vaikeuksia. Esimerkiksi maahanmuuttopolitiikassa, kielipolitiikassa, energiapolitiikassa tai kriminaalipolitiikassa pystymme koska tahansa laatimaan yksityiskohtaisen toimenpideohjelman, johon lähes kaikki puolueen jäsenet pystyvät yhtymään. Perusteellisempaa keskustelua tarvitaan, kun lähestytään sosiaalipolitiikkaa, veropolitiikkaa, Eurooppa-politiikkaa, aluepolitiikkaa tai työmarkkinapolitiikkaa. Tämä johtuu siitä, että perinteisellä akselilla meillä on sekä vasemmistolaisia, oikeistolaisia että keskustalaisia kannattajia. Koska tällaiset kysymykset jakavat voimakkaasti perussuomalaisia, omasta pielestäni paras ratkaisu on painottaa jotain, mitä voitaisiin kutsua ”terveen järjen talouspolitiikaksi”. Niin mukavaa kuin rahan jakaminen onkin, julkinen kulutus ei pitkän päälle voi perustua jatkuvaan lisävelkaan.

Velkaraha ei ole ilmaista. Matalillakin koroilla velanhoitokulut ovat huomattavat ja ne ovat pois julkisen vallan tehtävien rahoittamisesta.

Ensimmäinen periaate siis on, että vain sitä jaetaan, mitä on. Toinen, ja vielä tärkeämpi, periaate on, että ensisijaisiin kohteisiin jaetaan ensin. Kaikille viime vuosikymmenten hallituksille, mukaan lukien nykyinen, miljardit ovat pikkurahoja, kun puhutaan maailmanparantamisesta tai maahanmuutosta. Samaan aikaan ollaan köyhiä ja kipeitä, jos puhe kääntyy vaikkapa säädyllisen vanhustenhoidon rahoittamiseen tai homekouluongelman korjaamiseen. Meidän prioriteettimme ovat toisenlaisia. Meille oma kansa tulee ensin.

Kolmas periaate on, että samalla, kun pitää elää suu säkkiä myöten, on myös pyrittävä kasvattamaan sitä säkkiä, jotta olisi enemmän jaettavaa. Tämä tarkoittaa tuottavan työn ja yrittämisen edistämistä. Hallitus on ylpeillyt työllisyysasteen nousulla, mutta Suomen kohentunut tilanne on suoraan selitettävissä yleisillä maailmantalouden suhdanteilla. Suomi on vientivetoinen talous, ja koska viennistämme lähes puolet menee EU-alueelle, on täysin selvää, että Euroopan parantunut tilanne heijastuu tännekin muutaman vuoden viiveellä. Kun seuraava suhdannelasku tulee ja työllisyystilanne heikkenee, on mielenkiintoista nähdä, ottaako hallitus siitä vastuun yhtä kernaasti kuin se ottaa pisteet hyvistä uutisista.

Esimerkkinä konkreettisista ongelmista voidaan mainita energiakustannukset ja se, mitä työmiehemme Matti Putkonen on kutsunut viherhumpaksi. Suomalainen vientiteollisuus on energiaintensiivistä, ja maantieteellinen sijaintimme aiheuttaa omat haasteensa. Energian hinta vaikuttaa suoraan kilpailukykyymme ja siten työllisyyteen. Ympäristöongelmat on otettava vakavasti, mutta ne ovat globaaleja ongelmia. Suomen osuus maailman hiilidioksidipäästöistä on kuudentoista promillen luokkaa, mutta jos Yleä tai Hesaria on uskominen, ilmaston lämpeneminen ja jäätiköiden sulaminen ovat lähinnä suomalaisten syytä. On myös ymmärrettävä, että jos Suomi lakkaa tuottamasta tavaraa, se tuotetaan jossakin muualla, missä vähät välitetään ilmastovaikutuksista.

Yksi seuraavalla vaalikaudella esiin tulevista asioista on ulkomaisen, siis EU:n ulkopuolisen, työvoiman saatavuusharkinta. Sen poistamista on vaadittu äänekkäästi niin kokoomuksesta kuin vasemmistoliitosta, tosin eri syistä. Kokoomus haluaa halpaa työvoimaa, jonka toimeentulo on osittain ulkoistettu valtiolle tulonsiirtojen muodossa. Vasemmistolle kelpaa mikä tahansa veruke, jos sillä saadaan lisättyä kehitysmaalaisten maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta.

Ruotsi on ainoa OECD-maa, joka on luopunut työvoiman saatavuusharkinnasta, ja kokemukset ovat olleet erittäin huonoja. Maahan on tulvinut lähinnä kouluttamattomia ihmisiä, kun taas työvoimapula osaamista vaativilla aloilla on säilynyt ennallaan. Kuvaavaa on, että kun meillä puhutaan saatavuusharkinnan poistamisesta, Ruotsissa jopa sosialidemokraatit ovat luvanneet palauttaa sen, jos voittavat ensi syksyn valtiopäivävaalit.

Vuonna 2016 toimittaja kysyi silloiselta presidenttiehdokas Trumpilta, miksi mustat amerikkalaiset haluaisivat äänestää häntä. Trump vastasi: ”Mitä menetettävää heillä on?” Trump viittasi siihen, että 60-luvulta lähtien presidentti toisensa jälkeen oli luvannut kuun taivaalta mustille, mutta silti mustien ja kaikkien muiden välinen toimeentulo- ja varallisuuskuilu on suurempi kuin koskaan. Tarinan opetus on, että puhe on halpaa. Tavoitteiden julistaminen ei riitä. Pitää olla realistisia keinoja, joilla niitä tavoitteita edistetään.

Tämä tuli mieleeni, kun sosialidemokraattien Antti Rinne taannoin lupaili lisää rahaa eläkeläisille. Vertasin Rinteen puheita nigerialaiskirjeisiin. Kaikki tietävät, että sosialidemokraatit eivät vaalien jälkeen nosta eläkkeitä. Silti tällainen puhe on niin miellyttävää ja houkuttelevaa, että osa äänestäjistä kerta toisensa jälkeen lankeaa siihen ja äänestää sosialidemokraatteja.

Minulle sanotaan usein, että pitäisi puhua enemmän eläkkeistä ja sosiaaliturvasta ja öyhöttää vähemmän maahanmuutosta. Voisinhan minä liittyä Rinteen kuoroon ja vaatia lisää rahaa kaikille ja kaikkeen hyvään. Minä en kuitenkaan pidä valehtelusta ja epärehellisyydestä. Mieluummin ajan sellaista konkreettista politiikkaa, joka mahdollistaa sen, että pystymme pitämään huolen niistä, jotka eivät siihen itse kykene. Eivät sosialidemokraatit ilkeyttään ole korottamatta eläkkeitä. Lupausten rikkominen johtuu siitä, että rahaa ei vaalien jälkeen ole yhtään sen enempää kuin ennen vaaleja, ja siitä, että sosialidemokraatit mieluummin käyttävät olemassa olevan rahan johonkin muodikkaampaan kuin eläkeläisiin tai köyhiin. Esimerkiksi nuoren mutta joutilaan maahanmuuttajaväestön elättämiseen.

Pääkaupunkiseudun kaupungeissa 30-40 % kaikista toimeentulotukiasiakkaista on vieraskielisiä. Keskeisissä maahanmuuttajaryhmissä työllisyysaste on vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen alle 20 %. Miten kukaan voi vakavalla naamalla sanoa, että pitää puhua sosiaaliturvan kehittämisestä eikä maahanmuutosta?

Asioiden välisiä syy-yhteyksiä pitää pyrkiä avaamaan äänestäjille entistä paremmin. Emme me kannata ns. kovaa politiikkaa ilkeyttämme. Kannatamme sitä siksi, että muuten meillä ei tosiasiassa ole edellytyksiä tehdä pehmeää politiikkaa siellä, missä sitä tarvitaan.

Haluan tässä kohdassa kiittää lopettavaa puoluehallitusta hyvästä yhteistyöstä. Toiveeni ja tavoitteeni on, että puoluehallituksesta tulisi poliittisempi elin kuin se on perinteisesti ollut. Yksinkertaisten puoluehallituksen pitää käyttää vähemmän aikaa jäsenhakemusten käsittelyyn ja muuhun askarteluun ja enemmän aikaa kannanottojen valmisteluun ja linjakeskusteluun. Tämä edellyttää minulta ja muulta puoluetoimistolta sitä, että valmistelemme useammin ja paremmin tällaisia teemoja puoluehallituksen käsiteltäväksi. On paljon teemoja kysymyksiä, joissa ei vallitse täyttä selvyyttä siitä, mikä on puolueen kanta. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka on yksi esimerkki.

Näillä sanoilla kiitän ajastanne ja toivotan puoluevaltuustolla miellyttävää kokousta ja viisaita ratkaisuja.