Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Sipilä maireilee Suomen EU-maksujen korotukselle – Halla-aho kysyy: ”Mikä hallitusta vaivaa? Onko rahan kippaaminen ihanaa?”

02.05.2018 |21:36

Keskustapääministeri Juha Sipilä saattaa lämmetä ajatukselle Suomen EU-maksuosuuden kasvattamisesta – Ruotsin, Tanskan, Alankomaiden ja Itävallan johtajat eivät niinkään.

Sipilä kiitteli Ylelle antamissaan ensikommenteissa EU-komissiota Suomen keskeisten tavoitteiden huomioimisesta.

Sipilän mukaan budjetin taso asettui hurjempia suunnitelmia alemmalle tasolle, mutta on Suomen tavoittelemaa korkeammalla tasolla. Hyvää esityksessä ovat muun muassa panostukset tutkimukseen ja tuotekehitykseen, Sipilä totesi Ylelle.

Halla-aho kommentoi asiaa sivuillaan:

”Komissio esittää brexitin jättämän rahoitusaukon täyttämistä jäljelle jäävien nettomaksajien kuten Suomen, Ruotsin, Tanskan, Alankomaiden ja Itävallan maksuosuuksia nostamalla.

Sipilä kiittää esitystä ja kehuu, että Suomen kantoja on otettu hyvin huomioon.

Itävallan liittokansleri Kurz totesi tuoreeltaan, että esitystä ei voida hyväksyä.

Ruotsin valtiovarainministeri Andersson sanoi, että Ruotsi ei aio hyväksyä esitystä.

Tanskan pääministeri Lökke Rasmussen tviittasi, että esitystä ei voida hyväksyä, ja että pienempi EU tarvitsee pienemmän budjetin.

Alankomaiden pääministeri Rutte ilmoitti, että esitystä ei voi hyväksyä.

Sipilän mielestä Suomen kannat on otettu hyvin huomioon.

Mikä hallitusta vaivaa? Missä kohdassa sitä kuuluisaa ja hartaudella kartutettua ’luottamuspääomaa’ aiotaan käyttää? Onko rahan kippaaminen niin ihanaa, että Suomi tekee sitä vaikka yksin? Luuleeko hallitus, että Kataisesta tulee komission puheenjohtaja, jos oikein maksetaan?”

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
3.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”

25.03.2025 |19:18
7.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12

Uusimmat










Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää