

MATTI MATIKAINEN
Purra hauskuutti ja vertasi perussuomalaisia euroviisuedustaja Käärijään: ”Vaikka ammattilaisraadin pisteet eivät riitä mitalisijoille, kansalaisten äänin me nousimme kakkoseksi”
Perussuomalaisten puoluevaltuuston kokouksessa tänään puhunut puoluejohtaja Riikka Purra näkee perussuomalaisten yhteiskunnallisen kasvun merkityksen siinä, että perussuomalaisten vakavasti otettavuus ja puolueen ajamien asioiden hyväksyttävyys ovat voimakkaasti lisääntyneet viime vuosina.
Perussuomalaiset on ollut suuri puolue yli 10 vuotta. Siihen mahtuu monet onnistuneet vaalit, mutta muihin puolueisiin nähden perussuomalaisten historia on kovin lyhyt, perussuomalaisten puoluevaltuuston kokouksessa tänään puhunut puoluejohtaja Riikka Purra sanoo.
– Huhtikuun eduskuntavaaleissa olemme ottaneet askeleen vielä suuremmaksi puolueeksi. Johdonmukaisen ohjelmatyön, organisaation kehittämisen, vaalivoiton ja hallitusneuvotteluihin osallistumisen myötä perussuomalaiset kasvaa myös henkisesti ja yhteiskunnallisesti.
– Poliittisille kilpailijoillemme ja 10 vuoden takaisiin lähteisiinsä juuttuneille kommentaattoreille henkinen kasvu tarkoittaa – tai siis he haluaisivat sen tarkoittavan – sitä, että laskemme opponointimme voimaa, annamme periksi, alamme puhua politiikan kapulaa ja muutumme kädenlämpöisiksi. Parempi perusta henkiselle kasvulle on kuitenkin tavoitteiden johdonmukaisuus, vastuunkanto, ammattimaisuus, pettymysten sietäminen ja puolueen edun asettaminen oman edun edelle. Henkistä kasvua on myös sen ymmärtäminen, että hallitukseen osallistuminen vaatii osin toisenlaisia toimintatapoja kuin oppositiossa oleminen.
Perussuomalaisten tulevaisuus vankalla pohjalla
Purra näkee perussuomalaisten yhteiskunnallisen kasvun merkityksen erityisesti siinä, että perussuomalaisten vakavasti otettavuus ja puolueen ajamien asioiden hyväksyttävyys ovat voimakkaasti lisääntyneet viime vuosina.
Purra hauskuutti puoluevaltuuston kokousväkeä ja vertasi perussuomalaisia huippusuosittuun Suomen euroviisuedustaja Käärijään.
– Euroviisuvertauksin vaikka ammattilaisraadin pisteet eivät riitä edelleenkään edes mitalisijoille, kansalaisten äänin me nousimme kakkoseksi. Kannattajakuntamme on hyvin monipuolinen iän, ammattiaseman ja asuinpaikan suhteen, mikä on kelpo pohja, jolle rakentaa perussuomalaista tulevaisuutta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Käärijä vastuunkanto tärkeysjärjestys vaalitulos Riikka Purra Puoluekannatus Hallitusneuvottelut Puoluevaltuusto perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hallituksen kasaamisen jatko riippuu nyt RKP:n päätöksestä – tänään selviää hyväksyykö puolue hallitusneuvottelujen linjaukset maahanmuutosta ja ilmastopolitiikasta

Perussuomalaiset haluaa parantaa suomalaisten turvallisuutta ja hyvinvointia sekä korjata julkista taloutta – Purra: ”Tavoittelemme paikkaa vain sellaisessa hallituksessa, jossa saamme edistettyä näitä asioita”

Maahanmuuttajatkin äänestävät nyt perussuomalaisia: ”Poliittisen eliitin tulisi tiedostaa maahanmuuton ongelmat eikä sortua populistisiin heittoihin äänestäjien valloittamiseksi”

Riikka Purra: Rakas Suomi, mikä on kaikkein tärkeintä

RKP esittää muutoksia maahanmuuttopaperiin, haluaa jatkaa keskusteluja – Purra: ”Maahanmuuttoryhmän neuvottelut eivät missään nimessä enää jatku”

Perussuomalaiset valitsi jäsenet puoluehallitukseen

Yhteisymmärrys löytyi – Purra: ”Tulevaan hallituskauteen vaikuttava maahanmuuttopolitiikan kiristys ei ole muuttunut”

Purra ei usko vuoden 2035 ilmastotavoitteen toteutumiseen: ”Ilmasto- ja energiapolitiikkaa pitää tehdä muista lähtökohdista kuin etukäteen jäädytetyistä vuosiluvuista”
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajataustaisessa perheessä kasvanut nainen kokee olonsa vieraaksi Helsingin Kontulassa: ”Tästä on tullut Lähi-itä”
Suomen Uutisten haastattelemat Kontulan alueella liikkuvat ihmiset kertovat huumeiden käytön näkyvän aiempaa enemmän katukuvassa. Monen mielestä myös alue on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

22 EU-maata haastaa Espanjan löysän maahanmuuttolinjan – uppiniskainen sosialistipääministeri ei taivu
22 Euroopan unionin jäsenmaata, Suomi mukaan lukien, ilmaisi viikonloppuna lähettämässään kirjeessä epäluottamuksensa Espanjan maahanmuuttopolitiikkaan. EU-maiden sisäministerit kokoontuvat tiistaina kiireelliseen videopalaveriin.

Nizzan terroristi tappoi 86 ihmistä – pikkuveli rehenteli veriteolla ennen karkotustaan
Ranskassa vietettiin heinäkuun puolivälissä surujuhlaa, kun Nizzan tuhoisasta terrori-iskusta tuli kuluneeksi kymmenen vuotta. Harrasta tunnelmaa järkytti tieto terroristin veljen rikoksista tapahtumapaikan läheisyydessä.

Islamisaatiolle vauhtia Britanniassa – koko poliisikunta paastolle solidaarisuussyistä
Valtaväestölle vieraan uskonnon tavat ja rituaalit hiipivät Englannin arkeen ilmeisen hyvää tarkoittavien toimien myötä. Muslimipoliisit haluaisivat koko virkakunnan osallistuvan ramadanin paastoon, jotta työtoverit ymmärtäisivät uskonnon merkityksen muslimeille. Toisaalta kukaan ei tiettävästi ole vastavuoroisesti ehdottanut joulukinkun tarjoamista vieraan uskonnon edustajille vuoden pimeimpänä aikana kristittyjen tapoihin tutustumiseksi.

Käräjäoikeus katsoi pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehneen maahanmuuttajan alaikäiseksi – THL:n ikäarvio jäi ristiriitaiseksi
Pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehnyt Irakista kotoisin oleva mies sai tuomion törkeästä ryöstöstä. Hän pahoinpiteli uhria tämän kotona, vei veitsen uhrin kaulalle ja vaati rahaa sekä omaisuutta. Käräjäoikeus katsoi hänet kuitenkin rikosoikeudellisesti alaikäiseksi, koska THL:n oikeuslääketieteellinen ikäarvio jäi ristiriitaiseksi.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












