

LEHTIKUVA
Purra ei usko vuoden 2035 ilmastotavoitteen toteutumiseen: ”Ilmasto- ja energiapolitiikkaa pitää tehdä muista lähtökohdista kuin etukäteen jäädytetyistä vuosiluvuista”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra pitää etukäteen päätettyä hiilineutraaliuden tavoitevuotta 2035 typeränä. – Suomen oleellisten verrokkimaiden ja samalla EU:n hiilineutraalisuustavoite on selvästi myöhemmin. Perussuomalaiset haluaa, että harjoitettu ilmastopolitiikka ei heikennä ostovoimaa eikä rasita kilpailukykyä.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kommentoi hallitusneuvottelujen tilannetta hetki sitten. Meneillään on hallitusneuvotteluiden viides viikko Helsingin Säätytalolla.
– Monet asiat ovat edelleen auki, eli tekemistä vielä on. Talous, verotus, sote ja niin edelleen, Purra sanoi.
Purra sanoi pitävänsä edelleen typeränä etukäteen päätettyä Suomen hiilineutraaliuden tavoitevuotta 2035, eikä hän usko, että tavoitetta on edes mahdollista saavuttaa.
– Emme usko, että vuositavoitetta tullaan saavuttamaan. Ilmasto- ja energiapolitiikkaa pitää tehdä aivan muista lähtökohdista kuin etukäteen jäädytetyistä vuosiluvuista, jotka ovat jopa kunnianhimoisempia kuin muilla mailla.
– Suomen oleellisten verrokkimaiden ja samalla EU:n hiilineutraalisuustavoite on selvästi myöhemmin. Perussuomalaiset haluaa, että harjoitettu ilmastopolitiikka ei heikennä ostovoimaa eikä rasita kilpailukykyä.
Huoltovarmuudesta on huolehdittava
Purra totesi, että perussuomalaisten kynnyskysymykset liittyvät siihen, että harjoitettu ilmastopolitiikka ei saa heikentää ostovoimaa eikä vientiteollisuuden ja yritysten kilpailukykyä.
– Me kaikki lähdemme siitä, että fossiilisista polttoaineista pitää vähitellen päästä irti. Samalla meidän on kuitenkin huolehdittava huoltovarmuudesta. Kasvavan tuulivoimateollisuuden rinnalla on huolehdittava siitä, että meillä on säätövoimaa ja lisäksi monia muita seikkoja, joita perussuomalaiset on pitäneet esillä.
Kompromissit sattuvat aina
Hallitusneuvottelijapuolueet pääsivät lauantaina sopuun tulevan hallituksen maahanmuuttopolitiikan kirjauksista sen jälkeen, kun RKP pyrki vielä viime hetkellä esittämään muutoksia jo aikaisemmin neuvotteluissa kirjattuihin linjauksiin.
Useiden päivien neuvotteluväännön jälkeen viime viikolla saatiin valmiiksi luonnospaperit ilmasto- ja maahanmuuttopolitiikan päälinjoista.
– Nämä kaksi paperia (maahanmuutto ja ilmasto) on hyväksytty. Perustuslain, kansainvälisten sopimusten tai EU-lainsäädännön kannalta ei ole epäselvyyksiä.
Purra ei ole havainnut, että viikonlopun tapahtumien jälkeen perussuomalaisten ja RKP:n välille olisi jäänyt haavoja.
– Asiat ovat hankalia, ja kompromissit aina sattuvat.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- hiilineutraalisuustavoite 2035 säätövoima tuulivoimateollisuus ilmastotavoitteet ostovoima Maahanmuuttopolitiikka Riikka Purra Fossiiliset polttoaineet Hallitusneuvottelut ilmastopolitiikka vientiteollisuus Energiapolitiikka Huoltovarmuus RKP talous verotus Kilpailukyky sote
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset haluaa parantaa suomalaisten turvallisuutta ja hyvinvointia sekä korjata julkista taloutta – Purra: ”Tavoittelemme paikkaa vain sellaisessa hallituksessa, jossa saamme edistettyä näitä asioita”

Purra hauskuutti ja vertasi perussuomalaisia euroviisuedustaja Käärijään: ”Vaikka ammattilaisraadin pisteet eivät riitä mitalisijoille, kansalaisten äänin me nousimme kakkoseksi”

RKP esittää muutoksia maahanmuuttopaperiin, haluaa jatkaa keskusteluja – Purra: ”Maahanmuuttoryhmän neuvottelut eivät missään nimessä enää jatku”

Yhteisymmärrys löytyi – Purra: ”Tulevaan hallituskauteen vaikuttava maahanmuuttopolitiikan kiristys ei ole muuttunut”

Autoilijoita puolustava kansanliike vaatii polttoaineiden verotusta alas – kaksi kansalaisaloitetta luovutettiin tänään eduskunnalle

Hallitusneuvottelut jatkuvat – Purra huomauttaa, että myös Ruotsi saa ulkomaisia investointeja, vaikka ilmastotavoite ei olekaan yhtä kunnianhimoinen kuin Suomella

Purra: Tämä hallitus ajaa järkevää energiapolitiikkaa: – ”Kestävää talouden kannalta, turvaa ostovoiman, ei lisää arjen kustannuksia eikä heikennä teollisuuden kilpailukykyä”

Lapsia jäänyt pois harrastuksista polttoaineiden hintojen takia – Mäenpää vaatii toimenpiteitä autoilun kustannusten hillitsemiseksi
Viikon suosituimmat

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla
Ceutan hallitsemattoman maahantulon aiheuttama kriisi on muuttumassa yhä vakavammaksi sisäpoliittiseksi ongelmaksi Espanjassa. Sadat tuhannet espanjalaiset osoittivat keskiviikkona mieltään eri puolilla maata vaatien ratkaisua Ceutan tilanteeseen ja pääministeri Pedro Sánchezin vasemmistohallituksen eroa. Madridissa poliisi vastasi mielenosoittajille kyynelkaasulla ja kumiluodeilla.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.

Harva päättäjä asuu siellä, missä vieraskielisiä on paljon
Iltalehden selvitys paljasti, että valtaosa Helsingin valtuutetuista asuu alueilla, joissa vieraskielisiä on selvästi keskimääräistä vähemmän. Ilmiö osuu erityisesti niihin vihreiden ja vasemmistoliiton poliitikkoihin, jotka ovat itse ajaneet kaupungin koulupiirien tasapainotusta ja segregaation purkua.

85-vuotiaan naisen pyykkituvassa raiskannut ulkomaalaistaustainen mies jo kolmatta kertaa raiskaussyytteessä – Purra: ”Yhteen suuntaan: ulos”
Oulussa 85-vuotiaan naisen törkeästä raiskauksesta tuomittu Nahom Hagos on jälleen syytettynä raiskauksesta. Kyseessä on jo kolmas raiskaussyyte, jota käsitellään oikeudessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













