

Puheenjohtaja Riikka Purra on saanut positiivista palautetta perussuomalaisten maahanmuuttolinjauksista sekä kantasuomalaisilta että maahanmuuttajilta. / MATTI MATIKAINEN
Maahanmuuttajatkin äänestävät nyt perussuomalaisia: ”Poliittisen eliitin tulisi tiedostaa maahanmuuton ongelmat eikä sortua populistisiin heittoihin äänestäjien valloittamiseksi”
Viime aikoina useat maahanmuuttajat ovat ottaneet kantaa maahanmuuton ongelmiin. Tämä on terve piirre, sillä kuka muu kuin kulttuurista kotoisin oleva voisi paremmin tuoda esiin islamotrauman ja sukupuolirasismin, joita maahanmuuton myötä on Suomeen tuotu. Niitä ovat esimerkiksi kunniaväkivalta, pienen tytön pukeminen hijabiin ja sukuelinten silpominen.
Kolme iranilais-suomalaista kertoo Suomen Uutisille, mitä he haluavat muuttaa Suomen politiikassa.
Suomeen Iranista muuttaneet puhuvat avoimesti siitä, että Suomessa on tehty viime vuosikymmeninä valtavasti töitä esimerkiksi naisten tasa-arvon edistämiseksi. Tästä on kiittäminen suomalaisia rohkeita feministejä. Samaan aikaan Lähi-idästä tai Afrikasta saapuneisiin vakaviin tasa-arvo-ongelmiin ja ihmisoikeusrikoksiin puuttuminen on ollut rasismisyytösten pelossa hyvin vaikeaa. Hyvää tarkoittava suvaitsevainen ajatus ei ole toiminut, sillä Suomesta viedään yhä lapsia silvottavaksi esimerkiksi Somaliaan ja pieniä tyttöjä pakkohuivitetaan lasten oikeuksista välittämättä.
Suomessa yhdeksän vuotta asunut helsinkiläinen Tayebeth Mirdeylami pitää isänmaallisuutta tärkeimpänä poliittisena arvona.
– Isänmaallisuuteen liittyy tietenkin se, että maat auttavat toisiaan. Auttamisen pitää kuitenkin pysyä maan oman kantokyvyn rajoissa, hän tarkentaa.
Sanna Marin pelottelee maahanmuuttajia
Palkkatietoasiantuntijana työskentelevä Mirdeylami haluaa mukaan politiikkaan. Hän on kiinnostunut ehdokkaaksi asettumisesta tulevaisuudessa.
– Tällä hetkellä minulla ei kuitenkaan ole siihen tarvittavaa aikaa, sillä työni on liian vaativaa.
Hän sanoo, että pääministeri Sanna Marinin lyömä rasistipuolueen leima on vain poliittista retoriikkaa.
– Minusta se on pelkkää maahanmuuttajien pelottelua. Hän ei halua, että maahanmuuttajat äänestävät isänmaallista puoluetta.
Mirdeylamille tulevat eduskuntavaalit ovat ensimmäiset, joissa hän saa käyttää äänioikeuttaan.
– Ehdokas ei ole vielä selvillä, mutta puolue on perussuomalaiset. Se edustaa suomalaisten kansallisia etuja, joista minulle tärkeitä ovat talous ja kulttuuri. Luotan isänmaalliseen ääneen.
Nykypolitiikka haitallista myös maahanmuuttajille
Kahdeksan vuotta Suomessa asunut suomalais-iranilainen nainen ei halua esiintyä omalla nimellään. Hän haluaa kuitenkin osallistua haastatteluun ja poliittiseen vaikuttamiseen, sillä hän pitää suomalaista maahanmuuttokeskustelua epäterveenä.
– Olen äänestänyt jo useissa vaaleissa. Ääneni on mennyt perussuomalaisille, sillä puolue on ainut, jolla on järkevä ote maahanmuuttopolitiikkaan ja siihen, miten sitä tulisi muuttaa. Nykyinen maahanmuuttopolitiikka on Suomen kannalta haitallista. Se satsaa resursseja maahanmuuttajiin, jotka eivät halua hyväksyä suomalaisia arvoja ja lakeja.
– Maahanmuuttopolitiikka on myös haitallista niille maahanmuuttajille, jotka haluavat integroitua. Se lisää kahtiajakautuneisuutta. Mielestäni sosiaaliturvaa pitää muuttaa niin, että se on enemmän velvoittava ja esimerkiksi osin kansalaisuusperusteinen.
Maahanmuuttopolitiikan tolkullistamisen ohella hänelle politiikassa tärkeitä asioita ovat terveydenhuolto, koulutus ja verotus sekä valtion menojen resurssiviisas hallinta. Rasismikorttia heilutelleelle pääministerille hänellä on suora viesti:
– Kaikella kunnioituksella, rouva pääministeri. Uskon, että poliittisen eliitin tulisi tiedostaa maahanmuuton ongelmat eikä sortua populistisiin heittoihin äänestäjien valloittamiseksi.
Haaviston poseeraus herätti paheksuntaa
Suomessa 13 vuotta asunut kirjailija Arvin Adriyan on perussuomalainen. Hän on ollut ehdolla viime kuntavaaleissa.
– Äänestän perussuomalaisia suojatakseni suomalaista demokratiaa. Moderni demokratia on erittäin herkkä järjestelmä. Se voi sortua siihen, että kulttuurisista syistä esimerkiksi ihmisoikeusrikoksista vaietaan. Näin on käynyt esimerkiksi islamotraumatisoituneiden kohdalla.
– Perussuomalaisuus merkitsee minulle ihmisoikeuksien puolustamista, naisten oikeuksien edistämistä ja lasten oikeuksien parantamista. Perussuomalaiset ei kumartele poliittiselle islamille. Se tuomitsee jyrkästi Iranin hirmuhallinnon ihmisoikeusrikokset. Olemme keskustelleet MAMUPERSUT ry:n perustamisesta maahanmuuttajapersujen keskuudessa, hän kertoo.
Adryan arvostelee myös kovin sanoin Suomen ihmisoikeuspolitiikkaa. Hän viittaa ulkoministeri Pekka Haaviston pitkään hymyilevään tervehtimiseen Sveitsissä Iranin ulkoministerin Hossein Amir-Abdollahianin kanssa. Haaviston esiintyminen sai myös laajaa kansainvälistä paheksuntaa erityisesti #WalkoutIRI ja #WomanLifeFreedom -ihmisoikeustaistelijoiden keskuudessa.
Haavisto edusti Suomea YK:n ihmisoikeusneuvoston konferenssissa Sveitsin Genevessä 26.–27. helmikuuta.
”Rasismileiman heittäminen on iso vitsi”
Pääministerin rasismisyytöstä perussuomalaisia kohtaan Adryan pitää halpana heittona.
– Rasismileiman heittäminen isänmaallisten ja kansallismielisten puolueiden niskaan on iso vitsi, enkä ota sitä vakavasti. Minulla on kuitenkin pointti pääministeri Marinille. Rasismi tarkoittaa, että olet jotain rotua vastaan.
Artikkelia on muokattu 31.3.2023 klo 17.53.
Heli-Maria Wiik
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Mohammed Reza Pahlavi Tayebeth Mirdeylami islamotrauma äänestäjien sumutus sukupuolirasismi perussuomalaisuus Arvin Adriyan Hossein Amir-Abdollahian perättömät rasismisyytökset poliittinen eliitti maahanmuuton ongelmat sukuelinten silpominen Hijab kunniaväkivalta Isänmaallisuus maahanmuuttajat Poliittinen islam Maahanmuuttopolitiikka Erkki Tuomioja Sanna Marin Pekka Haavisto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tanskan ja Ruotsin puolueet näyttävät esimerkkiä – maahanmuuttokriittisyys johtaa vaalimenestykseen

Hallituksen vaivihkaa valmistelema humanitaarinen viisumi olisi täyskatastrofi: Suomeen pääsisi ilman passia – tulijalla ei velvollisuutta palata lähtömaahan

Kokoomus esitti ensin satojen miljoonien sosiaaliturvan leikkaamista – muutama tunti myöhemmin halusi tarjota toimeentulotukea laittomasti maassa oleville

Perussuomalaiset haluaa lopettaa haitallisen maahanmuuton ja vaatii kovempia rangaistuksia rikoksista – vanhat puolueet jatkaisivat jengirikollisten kotouttamista

Uudenmaan piiri painaa täyttä höyryä kohti vaalivoittoa – ”Kaikki ovat tehneet valtavasti töitä tämän homman eteen”

Perussuomalaisten kannatus Pirkanmaalla poikkeuksellisen hyvää – ”Lopputulos tulee olemaan todella kova”

Riikka Purra: Rakas Suomi, mikä on kaikkein tärkeintä

Vigelius: SDP voisi ottaa maahanmuuttopolitiikassa oppia Tanskan sosialidemokraateilta

Vaalikampanjoihin upotetaan jopa omakotitalon verran rahaa – Tynkkysen lakialoite rajoittaisi kampanjabudjettien paisumista
Viikon suosituimmat

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











