

Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiiri (HUS) lopetti Kätilöopiston sairaalan käytön sisäilmaongelmien vuoksi. Arkistokuvaa. / LEHTIKUVA
Perussuomalaisten Putkonen moittii sisäilmaoireita vähättelevää THL:ta – ”Laitos jatkaa vaarallista leikkiä vakuutusyhtiöiden asiamiehenä”
Terveyden ja hyvinvointilaitos (THL) julkaisi tänään päätelmiään aiemmin tehdystä Helsingin koulujen sisäilmakyselytutkimuksesta. THL:n tutkijan Juha Pekkasen esittämät johtopäätökset järkyttivät sisäilmasairastuneiden vanhempia. Tutkijan mukaan oppilaiden oireiluista ei voida tehdä luotettavia johtopäätöksiä koulujen sisäilman laadusta. Perussuomalaisten työmies Matti Putkonen moittii THL:ta rankoin sanakääntein.
– THL:n toiminta on kuin tupakkaoikeudenkäynnit aikoinaan. Yritetään viimeiseen asti vähätellä ongelmien laajuutta, Putkonen paheksuu.
– Miksi THL jatkaa sisäilmasairastuneiden vähättelyä ja syyllistämistä? Kyse on puhtaasti rahasta. Kansalaisten terveydestä keskeisesti vastuussa oleva instanssi THL suojelee vakuutusyhtiöitä ja KELA:a vuosittaiselta satojen miljoonien taloudelliselta velvoitteelta. Vakuutusyhtiöt ja KELA laistavat korvauksien ja kuntoutuksen vetoamalla THL:n lausuntoon.
– Suomi rikkoo päivittäin oikeusvaltioperiaatetta salliessaan kansalaisten terveydestä vastaavien keskeisimpien instituutioiden (STM, THL ja TTL) toimia vakuutusyhtiöiden taloudellista intressiä varjelevina marionetteina. Instituutioiden toiminta ei ole suomalaisten oikeustajun mukaista. Niiden poliittistaloudelliset kytkökset on läpivalaistava riippumattoman kolmannen osapuolen toimesta.
Putkosen mukaan vastaavanlaisista poliittistaloudellisista kytköksistä on lukuisia klassisia esimerkkejä:
– Kätilöiden tapaukset sekä Kokkolassa että Helsingin Kätilöopistossa ovat räikeimmästä päästä. Keski-Pohjanmaan keskussairaalan Kokkolan synnytysosaston sairastuneiden kätilöiden osalta kaikki oikeusasteet totesivat, että työkyvyttömyyteen johtaneet sairaudet johtuivat työolosuhteista. Hovioikeuden mukaan kuntayhtymä ei ollut näyttänyt toimineensa huolellisesti ja aktiivisesti työolosuhteisiin liittyvän terveysvaaran tutkimisessa, siitä tiedottamisessa, sen poistamisessa ja altistuksen lopettamisessa. Kuntayhtymä oli korvausvastuussa kätilöille. Korkein oikeus eväsi korvaukset ilman, että kuuli kätilöitä. Korkeimman oikeuden mukaan kuntayhtymällä ei ollut aihetta ryhtyä korjauksiin tai erityisasiantuntemusta vaativiin selvityksiin, koska merkkejä tai epäilyjä terveyttä vaarantavasta kosteusvauriosta ei ollut. Kuntayhtymä ei siten ollut huolimaton, eikä laiminlyönyt lakisääteisiä tarkkailu- ja ennakointivelvollisuuksiaan. Kätilöiden asianajaja Vesa Laukkanen on todennut Ylelle 22.4.2018, että korkeimman oikeuden päätöksen taustalla vaikutti asian yhteiskunnallinen merkitys. Työnantajien vastuiden kannalta olisi ollut suuri vaikutus, jos hovioikeuden päätös olisi jäänyt voimaan korkeimmassa oikeudessa.
Putkonen katsoo, että THL pyrkii asian yhteiskunnallinen merkityksen vuoksi varmistamaan tulkinnallaan jo etukäteen sen, ettei Helsingin kaupunki ole koulujensa osalta korvausvastuussa sairastuneille.
– THL:n tulkinta varmistaa kaupungin ulospääsyn asiasta kuin koira veräjästä. Helsinki ei ole korvausvastuussa huolimatta siitä, että oppilaiden, opettajien ja muun henkilökunnan sairastumiset johtuvat työolosuhteista, korostaa Putkonen.
THL:n viittaamassa sisäilmakyselytutkimuksessa todettiin, että oppilaat oireilevat vain hieman enemmän niissä kouluissa, joissa sisäilmaongelmia on raportoitu. Oppilaat kuitenkin oireilevat myös niissä kouluissa, joissa ei ole raportoitu ongelmia. Tulokset viittaisivat siihen, että kouluissa, joissa ei ole sisäilmaongelmia, oireilevat koulun ulkopuolisen altistuksen vuoksi, joka todennäköisimmin aiheutuu oppilaiden kotien sisäilmaongelmista. Altistus on voinut syntyä jo aiemmin esimerkiksi päiväkodissa. THL ei kuitenkaan tarkastele yhdistelmien problematiikkaa.
THL:n päätelmät ovat murheellisimpia niille oppilaille, jotka altistuvat homeongelmille sekä koulussa että kotona. THL:n viesti näille oppilaille on, että koska ei voida eritellä sitä, mikä osuus syntyy koulujen sisäilmaongelmista, ei asialle tarvitse tehdä mitään, eikä kaupungilla ole korvausvastuuta.
SUOMEN UUTISET
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Koponen: Hallitusohjelman kirjaukset sisäilmasairaiden auttamiseksi on saatava teoiksi – ”Nyt tarvitaan tekoja pelkkien kirjausten lisäksi”
Viikon suosituimmat

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla
Maahanmuuton kasvu tekee hallaa Suomen työttömyysluvuille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan asiantuntijan mukaan lähes puolet työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla. Tästä huolestuttavasta tiedosta huolimatta lähes kaikki oppositiopuolueet esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa.

Sanna Antikaisen kolumni: VTV-raportti suututti demarit, mutta kuka puhuu totta?
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) julkisti torstaina 19.11.2025 raportin ”Valtion budjetin menolisäykset COVID-19-pandemian aikana”. Tähän asti erityisesti SDP on perustellut Sanna Marinin hallituksen ennätyksellistä velkaantumista ja velkavuoren kasvua ennen kaikkea koronalla ja Venäjän hyökkäyssodalla Ukrainassa.

Viranomaiset paljastivat islamistien 90 miljoonan euron petoksen Ruotsissa – entinen kansanedustaja mukana koulurahojen väärinkäytössä
Expressenin mukaan yli miljardi kruunua eli yli 90 miljoonaa euroa veronmaksajien rahoja on ohjautunut yksityiskouluihin ja esikouluihin, jotka ovat olleet sidoksissa ääri-islamistisiin arvoihin.

Ruotsin rikollisjengeissä enemmän jäseniä kuin armeijassa sotilaita – ampumiset vaihtumassa räjäytyksiin
Jengiväkivalta alkoi Ruotsissa käydä entistä tappavammaksi samoihin aikoihin, kun Ruotsiin saapui 163 000 turvapaikanhakijaa vuosina 2015–2016. Pelkästään Tukholmassa on jengien väkivaltaisuuksissa ammuttu hengiltä 196 ihmistä viimeisen 10 vuoden aikana. Nyt automaattiaseet ovat antamassa tilaa käsikranaateille.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Garedew: Nyt tulevat odotetut tiukennukset – maahanmuuttajilta vaaditaan töitä, kielitaitoa ja nuhteettomuutta tai oleskelu loppuu
Jälleen yksi hallituksen maahanmuuttopolitiikan kiristyksistä on valmistumassa tällä viikolla, kun eduskunta keskustelee tänään ja äänestää huomenna ulkomaalaislain muuttamisesta. Muutoksella pidennetään pysyvän oleskelun saamisen asumisaikaa ja tiukennetaan ehtoja.

Antikainen: Mielenilmaus itärajalla palvelee Venäjän tavoitteita
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa, että hallitus ei saa avata itärajaa ennen kuin Venäjän toiminta muuttuu olennaisesti. Hän painottaa, että mielenilmaus rajalla palvelee vain Venäjän tavoitteita ja vaarantaa Suomen edun.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Jyrähdys Microsoftin kieltämisestä – Junnila: ”Ei myydä sielua lobbareille”
Entisenä Meta-lobbarina tunnettu europarlamentaarikko Aura Salla (kok) vaati tällä viikolla Suomea ja EU:ta lopettamaan julkisella sektorilla Microsoftin tuotteiden käyttämisen.

Perussuomalaiset: Helsingin talousarvio vuodelle 2026 on ideologinen ja vastuuton
Perussuomalaiset kritisoi voimakkaasti kaupungin vuoden 2026 talousarviota, joka nojaa epärealistisiin oletuksiin ja ideologisiin painotuksiin. Talousarvion valmistelijat ovat sivuuttaneet kasvavan velkataakan, muuttuvan väestörakenteen ja kaupungin ydintehtävien priorisoinnin.
Uusimmat

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali

Kolumni: Some vie ison osan lapsuudesta
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää










