Artikkeli kuva

Pieniä tarinoita journalismista – Hakkaraisen hankala mediasuhde (video)

27.03.2014 |16:00

Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen (ps.) pohtii videolla vaikeaa suhdettaan mediaan. Ongelmat alkoivat hänen kansanedustajakautensa ensimmäisillä metreillä.

Hakkarainen harmittelee sitä, että kyläläisten juorut ovat päätyneet sellaisenaan totuutena lehtiin. Taksinkäyttöä koskevat väitteet olisi Hakkaraisen mukaan voinut helposti tarkistaa eduskunnan tilitoimiston päälliköltä Pertti Rosilalta, mutta näin ei kuitenkaan tehty.

– Aina se pimeä puoli sieltä etsitään ja kissankokoisin kirjaimin lehtiin painetaan, kansanedustaja harmittelee.

Keskustelu kuvattiin viikonloppuna Simossa, missä Hakkarainen oli eurovaalikiertueella yhdessä perussuomalaisten kansanedustajien Hanna Mäntylän ja Jussi Halla-ahon kanssa.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

7.
Suomen uutiset logo

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta

10.10.2026 |14:01
8.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista

13.10.2026 |12:01
9.
Suomen uutiset logo

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin

14.10.2026 |16:50
10.
Suomen uutiset logo

Valkoisen punta on vain 88 penniä – yleisradioyhtiö BBC syrjii valkoisia työntekijöitään palkkauksessa

09.10.2026 |13:10

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi