Artikkeli kuva

Matti Matikainen

Pirkko Ruohonen-Lerner europarlamenttiin

04.05.2015 |14:55

Perussuomalaisten kansanedustaja Pirkko Ruohonen-Lerner siirtyy europarlamenttiin. Meppipaikka avautui, kun helsinkiläinen Sampo Terho (ps.) tuli äskettäin valituksi eduskuntaan. Päätös ei ollut Ruohonen-Lernerille helppo. Hänen nimensä on noussut esille eduskunnan puhemiehen paikkaa ja perussuomalaisten mahdollisia ministeripaikkoja koskevissa spekuloitaessa.

Ruohonen-Lerner haluaa keskittyä europarlamentissa velkaantumisen hallintaan ja talousasioiden kuntoon saattamiseen.

Porvoolainen Pirkko Ruohonen-Lerner sai vuoden 2014 eurovaaleissa 20 942 ääntä. Tämän vuoden eduskuntavaaleissa hän keräsi 3301 ääntä. Ruohonen-Lerner on edellisellä eduskuntakaudella toiminut eduskuntaryhmän puheenjohtajana, tarkastusvaliokunnan jäsenenä sekä Eduskunnan pankkivaltuuston varapuheenjohtajana.

SUOMEN UUTISET


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa

02.11.2026 |15:20
5.
Suomen uutiset logo

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit

05.11.2026 |12:00
6.
Suomen uutiset logo

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”

04.11.2026 |14:51
8.
Suomen uutiset logo

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa

06.11.2026 |11:05
10.
Suomen uutiset logo

Lääkäriliiton Pride-yhteistyö närästää erikoislääkäriä: ”Yhdenvertaisuus ei edellytä Pride-kumppanuutta”

03.11.2026 |10:01

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi