

LEHTIKUVA
Poliisi ehdottaa veneilyyn promillerajan laskua ja veneilijöille koulutusta
Poliisi haluaa avata uudelleen keskustelun veneilyn promillerajasta ja kuljettajien koulutuksesta. Poliisin mukaan promillerajan laskemista pitäisi harkita, ja veneilijöille tarvittaisiin helposti saavutettavaa peruskoulutusta. Perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen on tehnyt lakialoitteen promillerajan alentamisesta yhdestä promillesta 0,5 promilleen.
Poliisi nostaa veneilyturvallisuuden parantamiseksi esiin kaksi keinoa: promillerajan laskemisen ja veneilijöiden koulutuksen lisäämisen. Päihtyneenä veneily on poliisin mukaan merkittävä turvallisuusriski. Päihteiden arvioidaan olevan taustalla suuressa osassa veneilyonnettomuuksia.
Poliisin näkemykset perustuvat Perussuomalainen-lehden tällä viikolla tekemään sähköpostikyselyyn veneilyn turvallisuustekijöistä. Poliisihallitus välitti kysymykset vesiliikennettä valvoville neljälle poliisilaitokselle.
Poliisin mukaan vesillä vallitsee alkoholin suhteen erilainen kulttuuri kuin maanteillä.
– Päihteiden, varsinkin alkoholin, vaikutuksen alaisena vesillä liikkuminen on paljon hyväksytympää ja normaalimpaa.
Rangaistavan vesiliikennejuopumuksen osuus puhallutetuista on poliisin mukaan kuitenkin suhteellisen pieni. Koko maassa noin 1,5 prosenttia puhallutetuista on syyllistynyt vesiliikennejuopumukseen.
Sen sijaan alle rangaistavuuden jääviä puhalluksia tulee poliisin työvuoroissa vastaan huomattavasti enemmän. Poliisin arvion mukaan jopa yli kymmenen prosenttia voi puhaltaa alle rangaistavuuden.
– Suuri osa tarkastetuista vesikulkuneuvojen päälliköistä on pääsääntöisesti aina jonkin verran ottanut alkoholia, mutta jää alle nykyisen promillerajan.
Huumausaineiden vaikutuksen alaisena veneen kuljettamisen poliisi kertoo myös lisääntyneen.
Päihteiden merkitys korostuu erityisesti kesätapahtumissa, viikonloppuisin ja pyhinä. Sisävesillä poliisin mukaan on kuitenkin havaittavissa myös muutos: yhä suurempi osa veneilijöistä liikkuu tavallisena päivänä täysin selvin päin.
Perussuomalainen lakialoite promillerajan alentamisesta
Perussuomalaiset ovat jo osaltaan vastanneet poliisin toiveeseen promillerajasta.
Perussuomalaisten poliisitaustainen kansanedustaja Mira Nieminen teki viime kesäkuussa lakialoitteen, jossa vaaditaan vesiliikennejuopumuksen promillerajan laskemista.
Niemisen mukaan rajaa pitäisi laskea vastaamaan rattijuopumuksen rajaa eli 0,5 promillea alkoholia veressä. Tällä hetkellä niin sanottuun ruorijuopumukseen syyllistyy, kun promillet nousevat yli yhden.
Lakimuutoksen tavoitteena on parantaa vesiliikenneturvallisuutta. Nykyinen promilleraja voi antaa aloitteen mukaan väärän turvallisuudentunteen veneilyyn alkoholin vaikutuksen alaisena.
Veneen voi hankkia ilman kuljettajakoulutusta
Poliisi ehdottaa kyselyssä myös ilmaista, esimerkiksi Traficomin järjestämää verkkokoulutusta veneilyn perussäännöistä.
Poliisin mukaan verkkokoulutus voisi vahvistaa veneilijöiden perustietoja vesiliikenteen säännöistä. Tällä hetkellä veneen kuljettamiseen ei yleensä liity pakollista ajokoulua tai tutkintoa. Esillä on ollut myös veneilykortti rekisteröitävien veneiden kuljettajille.
– Näillä toimilla voitaisiin mahdollisesti ennaltaehkäistä vesiliikenneonnettomuuksia ja hukkumisia jatkossa, poliisi toteaa.
Kyselyn vastauksissa todetaan, että vesiliikenteen perussäännöt eivät ole kaikilla veneilijöillä hallussa. Erityisesti meriteiden sääntöjen, vesiliikennelain ja veneen käsittelyn osaamisessa on puutteita.
– Meriteiden säännöt ja vesiliikennelaki eivät ole ihmisillä edes suurimmalta osalta tiedossa, poislukien pursiseurat ja vannoutuneet kokeneet veneilijät, poliisista arvioidaan.
Ongelmaa lisää se, että tehokkaan ja suuren veneen voi hankkia ilman pakollista koulutusta.
Karttaplotteriin luotetaan liikaa
Osa veneilijöistä on kyselyn mukaan riippuvaisia karttaplotterista eikä osaa navigoida ilman sähköistä apuvälinettä. Esimerkiksi viittojen oikea ohittaminen ei ole kaikille selvää.
GPS-häirintä voi tehdä sähköisistä navigointijärjestelmistä epäluotettavia. Paikannus voi poliisin mukaan heittää jopa kymmeniä metrejä ja johtaa vaaratilanteisiin.
– GPS-häirintä tekee sähköisistä järjestelmistä epäluotettavia, poliisi muistuttaa.
Ongelmat korostuvat pimeällä ja huonossa näkyvyydessä. Myös kulkuvalojen ja valotunnusten tuntemuksessa on puutteita.
Liivit voivat olla lukkojen takana
Vesiliikenteen valvonnassa yleisiä puutteita ovat poliiisin mukaan tarkastamattomat sammuttimet ja pelastusliivien huono saatavuus veneessä.
– Suuri osa veneilijöistä pitää liivejä paikassa, josta ne eivät ole nopeasti saatavilla, vaikka ne olisivatkin mukana.
Poliisi suosittelee, että pelastusliivit puetaan päälle jo ennen lähtöä. Lisäksi mukaan kannattaa ottaa paperikartta ja kompassi sekä tarkistaa ennen vesille lähtöä sää, veneen kunto ja varusteet.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sammutin veneilykortti navigointitaito karttaplotteri pelastusliivit veneilijä GPS-häirintä promilleraja vesiliikenne Traficom Mira Nieminen Poliisi
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Maahanmuuttoteollisuus on ollut hyvää bisnestä: Vastaanottokeskusfirma jakoi miljoonaosinkoja omistajilleen
Vastaanottokeskuksia ylläpitävät yksityiset yritykset ovat raportoineet hyvistä taoloudellisista tuloksista viimevuosiin asti. Satojen miljoonien liikevaihtoa pyörittävät firmat toimivat pääosin veronmaksajien rahoilla. Yrittäjien hunajapurkki on nyt sulkeutumassa, sillä hallitus on suitsinut turvapaikkaturismia ja maahanmuuttajien oma vastuu kotoutumisestaan korostuu.

Woke ei kannata: Nike toisti edeltäjiensä virheet – yhtiö menetti 220 miljardia arvostaan
Urheilujätti Nike tippuu indeksistä osakekurssin sukellettua lähes 80 prosenttia vuoden 2021 huipusta. Epäonnistunut vasemmistohenkinen markkinointi on kiihdyttänyt yhtiön alamäkeä.

85-vuotiaan naisen pyykkituvassa raiskannut ulkomaalaistaustainen mies jo kolmatta kertaa raiskaussyytteessä – Purra: ”Yhteen suuntaan: ulos”
Oulussa 85-vuotiaan naisen törkeästä raiskauksesta tuomittu Nahom Hagos on jälleen syytettynä raiskauksesta. Kyseessä on jo kolmas raiskaussyyte, jota käsitellään oikeudessa.

Tuore tutkimus: Vasemmisto on liikkunut 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin oikeisto oikealle
Yhdysvaltain poliittisen polarisaation on usein liberaalissa mediassa selitetty johtuvan ennen kaikkea oikeiston radikalisoitumisesta. Nyt tuore vertaisarvioitu tutkimus haastaa tämän yleisen käsityksen. Yli 35 000 vastaajan pitkittäistutkimuksessa selvisi, että vuosina 1988–2024 vasemmistolaiset liikkuivat 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin mitä oikeistolaiset oikealle.

Kaikki laittomasti maahan tunkeutuneet eivät palanneet Marokkoon – Ceutan naiset elävät ainaisessa väkivallan pelossa: ”Tilanne on hirvittävä”
Asukkaiden protestit laittomia siirtolaisia vastaan ovat voimistuneet entisestään Espanjan Ceutassa. Naiset elävät jatkuvassa väkivallan pelossa, koska enklaaviin oleskelemaan jääneet ovat pääosin nuoria miehiä. Samalla kiista maahan tunkeutuneiden todellisesti määrästä käy kaiken aikaa kuumempana.

Britannian sisäministeriön entinen virkamies: Vain yksi sadasta turvapaikkahakemuksesta on aito
Sadoilla irakilaisilla turvapaikanhakijoilla on ollut suhde samaan pääministerin tyttäreen. Monikuluiset bangladeshilaiset kertovat puolestaan kuuluneensa saman puolueen ylimpään johtoon. Turvapaikkajärjestelmä on siten ”valtava petos”, sanoo entinen Britannian sisäministeriön virkamies The Timesin julkaisemassa haastattelussa.

Tutkimus: Norjassa lapsiperheet välttelevät maahanmuuttajavaltaisia asuinalueita – varsinkin tyttölasten vanhemmat
Norjalaistutkimuksen mukaan lapsiperheet yrittävät välttää niitä Oslon asuinalueita, joilla asuu paljon ei-länsimaisia maahanmuuttajia. Erityisen tarkkoja asuinympäristöstään ovat sellaiset vanhemmat, joilla on tyttöjä.

Mielenosoittajat kahlasivat mereen vastustamaan laittomasti maahan tulevien saapumista Britannian Portsmouthiin: ”Nyt riittää!”
Ranskan rannikkovartiosto seurasi Normandiasta lähtenyttä kumivenettä kymmenen tunnin ajan puuttumatta sen matkaan. Poikkeuksellisen pitkän ylityksen jälkeen Britannian viranomaiset toivat Portsmouthiin 140 laittomasti maahan tullutta henkilöä.

Vaihtoehtopuolueen suurmenestys Saksi-Anhaltin vaaleissa aiheutti Saksassa poliittisen maanjäristyksen
Saksalainen politiikka järisee Vaihtoehto Saksalle -puolue AfD:n voitettua Saksi-Anhaltin vaalit. Osavaltion tähänastinen valtapuolue ja koko Saksaa hallitseva Kristillisdemokraattinen Unioni CDU kärsi historiallisen tappion. Maahanmuutto, rajavalvonta, talous ja energiapolitiikka sekä koulutus nousivat tärkeimmiksi äänestyskriteereiksi. Erityisen innokkaasti AfD:lle antoivat ääniään nuoret ja ensikertalaiset.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













