

LEHTIKUVA
Poliisin resurssit riittävät enää palojen sammuttelemiseen
Perussuomalainen eduskuntavaaliehdokas, ylikonstaapeli Jari Halttunen Äänekoskelta on jo neljännesvuosisadan kestäneen uransa aikana joutunut seuraamaan uudistuksia, joilla poliisipalvelut on ajettu alas erityisesti maaseudulla.
– Sisäministeri Päivi Räsäsen ajama poliisihallinnon uudistus Pora III on mielestäni täysin epäonnistunut. Kaikki nämä talous edellä ajetut uudistukset ovat johtaneet siihen, että maaseudulla poliisin resurssit riittävät enää palojen sammuttelemiseen. Meitä on liian vähän, Halttunen toteaa.
Kymmenisen vuotta sitten poliisivirkoja oli vielä reilut kahdeksantuhatta, nyt määrä on laskenut noin seitsemääntuhanteen.
– Konkreettisesti esimerkiksi pohjoisessa Keski-Suomessa poliisien määrän väheneminen näkyy siten, että vielä vuonna 1997 meillä oli viidestä seitsemään partiota perjantai-iltaisin, nyt partioiden määrä on vähentynyt kahdesta kolmeen, vaikka työmäärä on samaan aikaan lisääntynyt. Isommissa kaupungeissahan poliisien määrä ei ole vähentynyt samassa suhteessa kuin pikkukylissä, Halttunen selvittää.
Pienistä asioista ei enää soiteta
Maaseudun ja haja-asutusalueiden ihmiset ovat poliisien määrän vähenemisestä huolissaan, mikä näkyy monella eri tavalla. Aivan pienistä asioista ei poliisille enää viitsitä soittaakaan, kun tiedetään, ettei se poliisi kuitenkaan puheluihin vastaa. Tai jos vastaa, niin ei tule tai jos tulee, niin tulee vain suurella viiveellä.
– Esimerkiksi Pihtiputaalla paikalliset kuntalaiset ovat järjestäneet omaa yöpartiointia korvaamaan puuttuvia poliisipalveluja. Varsinkin eläkeläiset kokevat suurta turvattomuutta, kun poliisia ei enää näy katukuvassa, sanoo Halttunen.
Rattijuoppo on vaarallinen
paikkakunnasta riippumatta
Hälytysajoissa joudutaan suorittamaan selkeää priorisointia. Jos esimerkiksi Jyväskylässä soitetaan epäillystä rattijuoposta, saadaan poliisi paikalle, mutta jos hälytys tulee Pihtiputaalta, todetaan, että laitetaan ajoneuvo tarkkailuun, koska toiminnallisesti partion irrottaminen ei ole järkevää. Vaikka se rattijuoppo on Pihtiputaalla aivan yhtä vaarallinen kuin Jyväskylässäkin.
– Myös pienemmät tappelunnujakat yritetään hoitaa ensisijassa puhelimen välityksellä, koska resurssit eivät anna myöten käydä paikan päällä, sanoo Halttunen.
Maaseudullakin tarvitaan poliisia
Halttunen ei väitä, että aivan joka paikassa pitäisi aina olla poliisipartio, mutta selkeästi niiden määrää olisi lisättävä, jotta myös maaseudulla olisi olemassa jonkinlainen poliisivalmius.
– Nyt meitä on liian vähän. Poliisin määrä on ajettu jo liian alas, enää ei kerta kaikkiaan ole muuta mahdollisuutta kuin alkaa lisäämään sitä nyt, toteaa Halttunen.
Myös ulkoinen turvallisuus
ajettu liian alas
Sisäisen turvallisuuden lisäksi myös ulkoista turvallisuutta on Suomessa ajettu alas, kun varuskuntia – varsinkin itärajalla – on vähennetty, mikä Halttusen mielestä on nykyisessä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa täysin väärin.
– Ottawan sopimuksesta Suomen tulisi irtautua täysin. Venäjähän ei kyseisessä sopimuksessa ole mukana, ja tulee mahdollisessa konfliktitilanteessa, jota kukaan ei tietenkään toivo, miinoituksia kyllä käyttämään.
Myöskään Nato-jäsenyyttä ei Suomen ainakaan vielä pidä Halttusen mielestä lähteä hakemaan. Ensin pitäisi tehdä kattavat selvitykset mahdollisen jäsenyyden haitoista ja hyödyistä, ja mitä koko jäsenyys Suomelle käytännössä merkitsisi.
– Sisäiseen turvallisuuteen minun mielestäni liittyvät myös terveyspalvelut, joita myös on keskitetty jo liikaa. Haja-asutusalueiden asukkaat joutuvat usein hakemaan kohtuuttoman pitkien matkojen päästä ne terveyspalvelut, joista ovat verorahoillaan maksaneet, Halttunen huomauttaa.
MIKA MÄNNISTÖ
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













