
Politiikkalehti kysyi saksalaisilta kuuluuko islam Saksaan – selkeä enemmistö torjui
Saksan uunituore sisäministeri Horst Seehofer kohahdutti lausuttuaan, ettei islam kuulu Saksaan. Liittokansleri Angela Merkel toppuutteli Seehoferin sanomaa. Kun asiaa kysyttiin saksalaisilta, oli tulos kiistaton: vain 22 prosenttia saksalaisista arveli islamilla olevan sijaa Saksassa. Peräti 62 prosenttia saksalaisista asettui Seehoferin kannalle.
Seehoferin lausahduksen on arveltu johtuvan siitä, että hänen kotiosavaltiossa Baijerissa käydään pian aluevaalit. Hallituspuolue kristillisdemokraattien (CDU) baijerilainen sisarpuolue (CSU) menetti liittopäivävaaleissa edustajapaikkoja maahanmuuttokriittiselle vaihtoehtopuolue AfD:lle. Seehoferin arveltiin kosiskelevan AfD:lle valuneita äänestäjiä takaisin.
Politiikkaan keskittynyt aikakausilehti Cicero tilasi aiheesta kyselyn, jonka toteutti tutkimuslaitos Insa. Tutkimuksen mukaan selkeä saksalaisenemmistö ei arvellut islamin kuuluvan Saksaan. Joka kymmenes saksalainen ei osannut ottaa kantaa ja 6 prosenttia ei vastannut millään muotoa kysymykseen.
Nuoret vastaajat poikkesivat vastauksessaan merkittävästi kaikista saksalaisista. Alle 25-vuotiaiden vastaajien näkemys oli melko lailla tasan. 18-24 ikävuoden luokka oli ainoa, missä vastaajien enemmistö puolsi islamin sijaa Saksassa. 37 prosenttia nuorista oli suopea islamille. 36 prosenttia saksalaisnuorista tuki Seehoferin väittämää.
Sen sijaan vastaajan sukupuoli ei näyttänyt tekevän suurta eroa vastauksissa. Pieni poikkeama esiintyi siinä, oliko vastaaja kotoisin entiseltä Itä-Saksan alueelta. Näistä vastaajista vain 16 prosenttia lämpeni islamille. Entisen Länsi-Saksan alueen vastaajista 23 prosenttia oli samaa mieltä liittokanslerinsa kanssa.
Vastaajien puoluekannatus toi selkeät erot. Vihreiden äänestäjät olivat hanakkaimmin antamassa islamille jalansijaa Saksassa. Vihreitä äänestäneistä 43 prosenttia toivotti islamin tervetulleeksi Saksaan. 40 prosenttia vihreiden äänestäjistä suhtautui penseästi kysymykseen. Arvellusti AfD:n äänestäjät olivat herkimmin torppaamassa islamin Saksassa. Peräti 95 prosenttia vaihtoehtopuolueen kannattajista vastasi kysymykseen kieltävästi.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Saksan sisäministeri valmis eroamaan – CSU taivutti ministerin kriisikokoukseen
Viikon suosituimmat

Mohammed teki tiliä kaupungin tuetulla vuokrakämpällä – tulot jopa 2 000 euroa kuukaudessa
Tuetun asumisen käyttäminen yksittäisen henkilön tulonhankintaan on kiellettyä ja törkeätä sekä asunnon todellista tarvitsijaa, että veronmaksajaa kohtaan. Nyt esille tulleet mahdolliset väärinkäytökset saattavat olla vain jäävuoren huippu. Ruotsissa tukipetokset ja hyvinvointiyhteiskunnan lypsäminen ovat jo järjestäytyneen rikollisuuden ydintä ja miljardibisnes.

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Antikainen: SDP kutsuu maailman jälleen kylään – maahanmuuton rajoittaminen ei demareille käy
SDP on valmis täyttämään Suomen massamaahanmuutolla. - Demareiden arvopohja on selvä. Suomalaiset se laittaa maksamaan ja ulkopuolelta se kutsuu lisää väkeä tänne loikoilemaan ja äänestämään demarit itsensä valtaan, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Sääntöjen rajoja venytetään Helsingissä: Voiko uskonto oikeuttaa uima-asun käyttöön julkisessa saunassa?
Helsingin uimahalleissa on viime aikoina havaittu tapauksia, joissa sinivalkoista, niin sanottua käyttöoikeusranneketta on käytetty uima-asun pitämiseen pesutiloissa ja saunassa uskonnollisin perustein – vaikka Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton ohjeistus rajaa rannekkeen myöntämisen niille henkilöille, joilla on terveydellisistä syistä tarve peittää kehoa uimahallissa.

Antikainen: Naisille oma taksi – suora seuraus haittamaahanmuutosta
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan pelkästään naisille suunnatun taksipalvelun perustaminen on vakava hälytysmerkki. Kun kuljettajien seksuaalirikokset ovat taannoisen taksiuudistuksen jälkeen moninkertaistuneet ja tekijöissä korostuvat ulkomaalaistaustaiset miehet, on uskallettava tunnustaa, mistä ilmiössä on kyse.

Kolumni: Hyvinvointi lähti lapasesta eikä palaa entiselleen
Hyvinvointivaltiollamme ei ole edellytyksiä jatkaa entisellään. Suomi käyttää eniten rahaa Euroopassa ns. hyvinvointiin, muutkin menot ovat kasvussa ja talouskasvu on Venäjän kainalossa surkeaa. On karsittava valtion menoja ja purettava etuoikeuksia, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
Uusimmat

Strandman: Vasemmistoliitto lupaa, mutta kuka maksaa?

Tavio EU:ssa: Kauppataseen alijäämään Kiinan kanssa puututtava
Toimitus suosittelee
Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää










