Artikkeli kuva

Stop autoilijoiden kuritukselle -liikkeen Facebook-sivu.

Polttoaineveron kohtuullistamista esittävä kansalaisaloite tykitti vaadittavat 50 000 nimeä kasaan hirmuvauhdilla

04.11.2021 |19:11

“Ehdotamme ryhtymistä lainvalmisteluun, jolla turvataan polttoaineiden hinnan kohtuullisuus ja siten ihmisten liikkumisenvapaus jokaiselle itselleen parhaiten sopivalla liikkumismuodolla.” Näillä sanoilla alkaa kansalaisaloite, joka keräsi valtavalla vauhdilla kasaan vaadittavat 50 000 nimeä. Aloite siirtyy eduskunnan käsiteltäväksi. Aihe on poliittisesti tulikuuma.

Stop autoilijoiden kuritukselle – kansanliikeen organisoima kansalaisaloite keräsi ensimmäisen päivän aikana yli 32 000 nimeä. Vaadittavat 50 000 nimeä tulivat täyteen heti seuraavana päivänä, vain kolmessakymmenessä tunnissa. Vauhti on melkoinen, aikaa nimien keräämiseen olisi ollut puoli vuotta.

Keräämistä lienee helpottanut kansanliikkeen valtavan kokoinen Facebook-ryhmä, jossa on enemmän jäseniä (280 000) kuin Espoossa on asukkaita (270 000).

Like on järjestänyt useita mielenosoituksia kohtuuhintaisen liikenteen puolesta.

Katso Suomen Uutisten videoreportaasi liikkeen elokuussa järjestämästä Torviprotestista:


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yhdysvallat otti pakolaisia Etelä-Afrikasta – vasemmistolaiset raivoissaan

13.05.2025 |20:14
4.
Suomen uutiset logo

Garedewin Facebook-kirjoitus šaria-laista hurjistutti opetusministerin – Junnila: ”Julkinen keskustelu näistä on tervetullutta erityisesti Suomen kaltaisessa oikeusvaltiossa”

14.05.2025 |14:44
5.
Suomen uutiset logo

Pudasjärvi ei enää ota kiintiöpakolaisia vastaan – PS-valtuutettu: ”Taloudellinen realismi palasi muihinkin puolueisiin”

12.05.2025 |19:48
6.
Suomen uutiset logo

Mari Rantanen: Perussuomalaiset on ainoa vaihtoehto muille puolueille – ”Jos ja kun maahan halutaan toisenlainen hallitus, sieltä tulee lisää maahanmuuttoa, avoimet rajat, lisää kehitysapua ja veroja”

12.05.2025 |14:22
7.
Suomen uutiset logo

Amerikkalainen laatujulkaisu ylistää porvarihallituksen talouslinjauksia – ”Jättäkää homma pienen mutta sisukkaan Suomen hoidettavaksi”

13.05.2025 |08:43
9.
Suomen uutiset logo

Trumpia jahdanneen syyttäjän omat asuntolainat tutkinnassa – syyllistyikö demokraattisyyttäjä itse väärien tietojen antamiseen?

10.05.2025 |20:18

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää