Populismia aiemmin rajusti sättinyt Jungner nyt: ”Populismi on vain sana, eliitin leimakirves, jolla eliitti yrittää pitää kiinni vallasta”

06.08.2018 |19:27

SDP:n puoluesihteerinä toimiessaan Mikael Jungner piti tiukasti kiinni sosialistipuolueiden tavanomaisesta teesistä, jonka mukaan populistit ovat perkeleestä seuraavia otuksia. Liike Nytin riveihin pötkinyt Jungner väittää tänään olevansa päinvastaista mieltä.

– Vuosi sitten ajattelin että ”populismi” on ilmiö joka vaarantaa demokratian. Tänään ajattelen että ”populismi” on vain sana, eliitin leimakirves, jolla eliitti yrittää pitää kiinni vallasta, joka ei eliitille oikeastaan edes kuulu, Mikael Jungner kirjoittaa Twitterissä.

Eduskuntatutkimuksen tutkija Niko Hatakka äimistelee suunnanmuutosta.

– Aikamoinen hyppäys ääripäästä toiseen, hän kirjoittaa.

Jungner on aikanaan verrannut populismia vesikauhuun ja sättinyt kansalaisia hitaalla käyviksi, kapeakatseisiksi tonttuilijoiksi, joita älymystö muka kusettaa.

Negatiivinen lataus?

Polveilevassa verkkokeskustelussa pohditaan, onko populismi terminä negatiivisesti latautunut vai ei.

Niko Hatakka katsoo omana arvionaan, ettei populismi ole akateemisessa tutkimuksessa latautunut termi, vaikka tietyt usein siteeratut teokset näin väittävätkin.

– Tutkimuksessa vakiintunut konsensus on, että populismi itsessään ei ole lähtökohtaisen hyvä tai huono ilmiö, vaan sillä on potentiaalia niin uhata kuin edistää demokratiaa.

– Kuitenkin joissain julkisuudessa erityisen paljon käsitellyissä yksittäisissä teoksissa, kuten [Jan-Werner] Müllerin What is Populism -kirjassa, esitetään negatiivinen näkemys populismista demokratian vastaisena ilmiötä. Tätä näkemystä ei suurin osa populismin tutkijoista jaa.

Seuraavia odotellessa

Jungnerin kääntymys selittynee Liike Nytin nihkeällä tilanteella. Kannattajia pitäisi haalia, mutta poliittisten toimijoiden, joiden otsaan on tatuoitu ”ELITISTI”, voi olla hivenen hankalaa käydä lämpöisiä keskusteluja kadunmiesten kanssa.

Yrittää toki aina voi.

Suomen Uutiset jää odottamaan, koska Jungnerin liike-veli, perussuomalaisia taukoamatta sättivä Tuomas Enbuske löytää Raamatun tuhlaajapojan tavoin sydämessään ikiaikaisen tavallisuuden armeliaan kosketuksen.

Ehkä kohta.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
4.
Suomen uutiset logo

Tutkimus: Oikeistolaiset osoittavat enemmän empatiaa vasemmistolaisia kohtaan kuin vasemmistolaiset oikeistolaisia kohtaan – epäsymmetriaa selittävät ankarat moraaliset tulkinnat

06.06.2025 |09:55
5.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
6.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
8.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
9.
Suomen uutiset logo

Wille Rydman: Mies-päätteisten sanojen kieltäminen ei tee maailmasta rahtustakaan tasa-arvoisempaa – ”Ole mies, älä henkilö”

06.06.2025 |11:28
10.
Suomen uutiset logo

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”

11.06.2025 |09:19

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää