Artikkeli kuva

Nurminen ei edes pyrkinyt yhteistyöhön PS:n ja KD:n kanssa, sanoo kansanedustaja ja Tampereen kaupunginvaltuutettu Joakim Vigelius. / PS ARKISTO

PS äänestytti SDP:n Ilmari Nurmisen valinnasta pormestariksi – Vigelius: ’’Vasemmiston, enemmistön vai kaikkien tamperelaisten pormestari?’’

02.06.2025 |19:29

Tampereen uusi kaupunginvaltuusto kokousti ensimmäistä kertaa maanantaina. Kokouksessa päädyttiin äänestämään pormestarin valinnasta, sillä perussuomalaiset vastustivat SDP:n pormestariehdokas Ilmari Nurmisen valintaa.

Epäluottamustaan Ilmari Nurmisen pormestariutta kohtaan perussuomalaiset perustelivat valtuustossa muun muassa sillä, että Nurminen sulki perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit kuntavaalien jälkeen pormestariohjelman neuvotteluiden ulkopuolelle.

– Nurminen ei edes pyrkinyt yhteistyöhön PS:n ja KD:n kanssa. Hän perusteli toimintaansa yhdenvertaisuusseikoilla, vaikka esimerkiksi perussuomalaisten vastauksissa korostettiin sanatarkasti mielipiteiden moninaisuuden suvaitsemista omantunnon kysymyksissä. Se ei Nurmiselle kelvannut, perussuomalaisten kansanedustaja ja Tampereen kaupunginvaltuutettu Joakim Vigelius toteaa.

– Tampereella aloittavan pormestarin tulisi harkita, pyrkiikö hän olemaan ennemmin vasemmiston, enemmistön vai aidosti kaikkien tamperelaisten pormestari.

Nurminen valittiin lopulta äänestyksessä Tampereen pormestariksi 57 äänellä. Lisäksi annettiin 8 tyhjää ääntä, 1 hylätty ääni ja 1 ääni Sari Tanukselle (kd.)

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

SDP vaatii lähivaalien jälkeen ”reilumpaa” politiikkaa, eli löyhempää talouskuria sotealueille – Miko Bergbom muistuttaa karuista tosiasioista

15.04.2025 |08:51
Suomen uutiset logo

SDP:n taktiikka on kopioitu päiväkotilapsilta – Antti Lindtman mölyää, kitisee ja kiukuttelee, mutta hyväksyy silti kiltisti kaiken, mitä hallitus saa aikaan

12.04.2025 |10:24
Suomen uutiset logo

Kunta- ja aluevaaleissa saa äänestää jopa 260 000 maahanmuuttajataustaista – demarit kalastelee nyt äänestäjiä venäjäksi ja arabian kielellä, somessa SDP toivottaa mielistellen ”Hyvää Eid-juhlaa”

04.04.2025 |17:54

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”

17.03.2026 |14:10
3.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32
4.
Suomen uutiset logo

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea

17.03.2026 |17:17
6.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00
7.
Suomen uutiset logo

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin

12.03.2026 |18:51

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää