Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

PS: Espanja vaatii korvauksia EU:lta Venäjä-pakotteiden takia – Suomen tehtävä samoin

13.08.2014 |11:58

Espanjan maatalousministeri Isabel Garcia Tejerina on ilmoittanut hakevansa EU:lta kompensaatiota Venäjän asettamien talouspakotteiden aiheuttaman vahingon johdosta. Samansuuntaisia vaatimuksia on kuulunut viimeaikoina myös esimerkiksi Puolasta ja Kreikasta. Perussuomalaiset vaativatkin, että Suomen hallituksen on viipymättä esitettävä EU:lle virallinen kompensaatiovaatimus.

– Suomi on yksi Venäjän asettamien talouspakotteiden suurimmista kärsijöistä, toteaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jari Lindström.

Esimerkiksi korvauksia nyt hakevan Espanjan tavaraviennistä vain 0,1 % on talouspakotteiden alaisia tuotteita. Suomen vastaava osuus on viisinkertainen.

– On vain kohtuullista, että Suomi vaatii samaa mitä muutkin EU-maat. Stubbin hallituksen ministereiden onkin syytä heti lopettaa julkinen riitely muutaman miljoonan budjettieristä ja keskityttävä Suomen edun ajamiseen, Lindström muistuttaa.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

5.
Suomen uutiset logo

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”

23.02.2026 |11:00

Uusimmat

Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää