PS: Hallitus salaa 750 miljardin euron asiapaperit kansalta

12.06.2020 |06:22

Perussuomalaiset arvosteli suullisella kyselytunnilla hallitusta avoimuuden puutteesta erityisesti EU:n rahanjakomekanismeja käsitellessä. On käynyt ilmi, että hallitus on yrittänyt salata 750 miljardin euron eurotukipaketin asiapaperit eduskunnalta osana EU:n rahoituskehystä. Ministeri piti tätä normaalina käytäntönä.

– Paketilla komissio on laittamassa Suomen velkavankeuteen yhteisvastuullisella lahjarahalla ja te haluatte salata siitä käytävän keskustelun, perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa hämmästeli.

– Valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen pitää toimintaanne hyvin kyseenalaisena. Vastatkaa selkeästi nyt, miksi te halusitte salata veronmaksajien miljardeja koskevat paperit? Elomaa kysyi.

”Normaali menettely”

Eurooppaministeri Tytti Tuppurainen (sd.) vastasi, ettei valtioneuvosto ole tarkoituksellisesti salannut mitään eikä ole estänyt eduskuntaa toteuttamasta tiedonsaantioikeuttaan.

– Kysymys on aivan normaalista menettelystä, jolla suojataan Suomen neuvottelutavoitteita meneillään olevassa isossa eurooppalaisessa rahoituskehyskokonaisuudessa, Tuppurainen totesi.

Mallia Haavistolta

Elomaa epäili, että hallitusta lähinnä hävettää myöntää häämöttävä miljardien rahalahjoitus, joka vie velkavankeuteen ja kohti liittovaltiota.

– Otatte selkeästi mallia ulkoministeri Haavistosta, joka salaili terroristinaisten tuomisen Suomeen, Elomaa sivalsi.

– Eikä tämä ole mikään perussuomalaisten keksimä syytös, vaan perustuslakivaliokunta, asiantuntijat ja lehdistö ovat arvostelleet kovaan sävyyn salailua, Elomaa muistutti.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) toisti Tuppuraisenkin jo maininneen kannan, että kyse on aivan tavanomaisesta menettelystä, kun puhutaan EU:n rahoituskehyksistä, vaikka siinä on mukana 750 miljardin niin sanottu elpymisrahastokokonaisuus mukana.

SUOMEN UUTISET


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Seta on totalitaarinen järjestö

09.03.2026 |14:01
3.
Suomen uutiset logo

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan

10.03.2026 |12:06
4.
Suomen uutiset logo

Turun Seta väläyttää lakimuutosta vastatoimena jääkiekkoilijalle, joka kieltäytyi pelaamasta Pride-väreissä

09.03.2026 |13:07
5.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32
9.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00
10.
Suomen uutiset logo

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille

10.03.2026 |14:50

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää