

LEHTIKUVA
PS-kansanedustajat Immonen ja Ronkainen sisäministeri Mykkäselle: Mitä hyötyä lakiuudistuksesta, jos lähtömaat eivät ota vastaan Suomesta karkotettavia kansalaisiaan?
Perussuomalaisten kansanedustajat Olli Immonen ja Jari Ronkainen ihmettelevät hallituksen hampaattomuutta ulkomaalaisten rikollisten karkottamiseksi pois Suomesta.
Viimeaikaisten, koko maata järkyttäneiden Arabianrannan rikosepäilyjen myötä keskustelu ulkomaalaistaustaisten rikoksiin syyllistyneiden karkottamisesta on noussut jälleen tapetille.
Karkotusten määrä ei ole kasvamassa
Suomesta karkotettiin viime vuonna lähes tuhat henkilöä, näistä valtaosa luvattoman maassaolon vuoksi ja vain osa rikoksiin syyllistymisen vuoksi.
Vuodenvaihteessa voimaan tulleen uuden lainsäädännön on kerrottu helpottavan karkottamista.
– Käytännössä lakimuutoksen myötä karkotukset voivat nopeutua sellaisten ulkomaalaisten osalta, jotka on tuomittu rikoksista, joista on säädetty enimmäisrangaistuksena vähintään yksi vuosi vankeutta tai joiden on todettu syyllistyneen toistuvasti rikoksiin, Immonen avaa.
– Aiemmin karkottaminen on vaatinut kyseisten tuomioiden lainvoimaisuutta, jolloin tuomittu henkilö on voinut jäädä Suomeen siksi aikaa, kun odottaa hallinto-oikeuden päätöstä asiassa. Karkotusten määrää lakimuutos ei siis tule muuttamaan.
Suunnataan katse pois tosiasioista
Sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) on kehunut uuden lainsäädännön nopeuttavan rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten karkottamista.
– Tällä yritetään vain kääntää katseet siltä tosiasialta, että meillä on edelleen samat ongelmat kuin ennenkin. Esimerkiksi tietyt maat eivät aina suostu vastaanottamaan kansalaisiaan. Tähän uusi lakimuutos ei vaikuta mitenkään, Ronkainen muistuttaa.
Kansalaisuuksia myönnetään liukuhihnalta
Oman ongelmansa aiheuttavat sellaiset ulkomaalaistaustaiset henkilöt, jotka ovat jo saaneet Suomen kansalaisuuden, kuten osa Oulussa vangituista miehistä, joiden epäillään muun muassa käyttäneen alaikäisiä lapsia seksuaalisesti hyväksi.
Kansalaisuuden saaneita henkilöitä on käytännössä mahdoton karkottaa maasta, ellei nykyistä kansalaisuuslakia muuteta.
– Suomen kykyä ulkomaalaisten rikollisten karkottamiseen pitäisi tehostaa monin tavoin. Keskeinen ongelma on tietysti se, että maahamme on annettu jo useamman vuosikymmenen ajan lampsia rajan yli lähestulkoon kenen tahansa. Toinen keskeinen ongelma on, että Suomen kansalaisuuksia myönnetään liukuhihnalta ilman mahdollisuutta kansalaisuuksien perumiseksi silloin, kun henkilö syyllistyy rikoksiin, Immonen sanoo.
Suomen tiukennettava linjaansa
Immonen ja Ronkainen tiukentaisivat maahanmuuttopolitiikkaa ja kansalaisuuden saamisen ehtoja tuntuvasti sekä lisäisivät mahdollisuuden kansalaisuuden perumiseksi ulkomaalaistaustaisilta henkilöiltä, jotka ovat syyllistyneet vakaviin tai toisuviin rikoksiin.
Arabianrannassa alakouluikäisen pojan murhasta epäiltynä oleva ulkomaalaistaustainen mies on esimerkki tapauksesta, jossa henkilö on syyllistynyt aiemmin toistuvasti rikoksiin.
Lisäksi perussuomalaiset ovat vaatineet yleisesti kovennuksia seksuaali- ja väkivaltarikoksiin kaikille rikoksentekijöille.
– Suomen on myös tiukennettava suhtautumistaan sellaisia maita kohtaan, jotka eivät suostu ottamaan käännytettäviä tai karkotettavia kansalaisiaan takaisin, kansanedustajakaksikko vaatii.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Arabianranta ulkomaalaiset karkotukset rikolliset Suomen kansalaisuus seksuaalirikokset Murha Kai Mykkänen Jari Ronkainen Oulu perussuomalaiset Olli Immonen Kokoomus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: Vihapuhe on medialle ja muille puolueille suurempi ongelma kuin se, että Suomessa raiskataan pieniä lapsia

Perussuomalaiset vaativat toimia seksuaalirikosten ehkäisyyn: Olemme esittäneet lukuisia toimia – mitään ei ole tehty

Ministeri Mykkäsen linjaus pakolaiskiintiön nostamisesta tarkoittaisi jättilaskua veronmaksajille – jo yhden vuoden tulijoista hintalappu olisi 10 miljardia euroa
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Kokoomus puolustaa järjestörälssiä – syy löytyy vallasta ja palkintoviroista
Kokoomusnaiset tyrmistyivät sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esityksestä säätää järjestöpomoille palkkakatto. Se uhkaa horjuttaa maan tapaa, jossa poliittinen eliitti on hallinnut veronmaksajien rahoilla pyöriviä järjestöjä.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma omistaa useita Hitas-asuntoja – samaan aikaan SDP vaatii omistuksille rajoituksia
Sosialidemokraattien kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma omistaa kolme hintasäänneltyä Hitas-asuntoa Helsingissä. Samaan aikaan SDP ajaa usean Hitas-asunnon omistusrajoituksia.

Teemu Keskisarja: ”Antirasistinen teollisuus syntyi vaurastumisen myötä”
Suvaitsevaisuuden ja antirasismin edistämisestä on tullut Suomeen oma teollisuudenhaaransa, jota enimmäkseen julkinen sektori rahoittaa.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas menetti Facebook-tilinsä – epäilee poliittista motiivia
Perussuomalaisten poliitikko Aki Mäkipernaa kertoo, että Facebook poisti hänen tilinsä viime viikonloppuna. Hän arvioi, että taustalla voi olla poliittisesti motivoituneita ilmoituksia.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.













