Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

PS-Nuoret: Opetus- ja kulttuuriministeriö syrjii poliittisen mielipiteen perusteella

27.10.2014 |09:40

Perussuomalaiset Nuoret haki viime vuonna tukea Opetus- ja kulttuuriministeriöltä (OKM) 100 000 euroa, mutta sai vain 29 000, kun esimerkiksi Keskustanuoret sai 662 630 euroa. OKM on hylännyt Perussuomalaisten Nuorten päätöksestä tekemän oikaisupyynnön. Hylkäyspäätöstä perustellaan muun muassa seuraavasti:

”[…] järjestön näkemykset monikulttuuriasioissa ovat olleet ristiriidassa nuorisolain arvopohjan kanssa. Järjestön tulisi huomioida toiminnassaan lain arvopohja, ja sitä on mm. monikulttuurisuus ja syrjimättömyys (yhdenvertaisuus-käsitteeseen kuuluva).”

OKM näyttäisi viranomaisena pyrkivän puuttumaan Perussuomalaisten Nuorten poliittiseen toimintaan ilmaisemalla, miten nuorisojärjestö saa tai ei saa ajatella poliittisista kysymyksistä saadakseen valtionapua toimintaansa.

– Perussuomalaiset Nuoret hyväksyy jäsenikseen ja toimintaansa taustasta riippumatta kaikki Suomessa asuvat, jotka kokevat perussuomalaisuuden omakseen. Hävytöntä, että valtion viranomainen syyttää poliittista nuorisojärjestöä syrjinnästä eikä esitä mitään perusteluita, ihmettelee Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Simon Elo.

Perussuomalaiset Nuoret vaatii seuraavaan hallitusohjelmaan nuorisojärjestöjen valtiontukijärjestelmän oikeudenmukaista uudistusta ja valittaa OKM:n päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
6.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
10.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää