Perussuomalainen Nuoriso vaatii Vasemmistonuoria irtisanoutumaan puheenjohtaja Pinja Vuorisen Israel-lausunnoista. Nuorisojärjestön mukaan vasemmistossa näkyy yhä vahvemmin antisemitismi, jonka se katsoo vaarantavan juutalaisten turvallisuuden Suomessa.
Perussuomalainen Nuoriso vaatii Vasemmistonuoria irtisanoutumaan järjestön puheenjohtajan Pinja Vuorisen lausunnoista, joissa israelilaiset rinnastetaan kansana sotarikollisiin. Vuorinen oli osallistunut mielenosoitukseen, jossa estettiin Rovaniemelle rakennettavan lomakylän rakennustyötä rakennuttajan Israel-kytkösten vuoksi.
Vasemmistonuoret flirttailee väkivallalla
– Suomalaiseen vasemmistoon pesiytynyt antisemitismi paistaa päivä päivältä vahvemmin esille. Viha juutalaisia vastaan on saavuttanut tason, jossa vasemmisto pyrkii aktiivisesti tekemään Suomesta turvattoman maan heille, jotta israelilaisia ei kävisi Suomessa. Tämänkö takana Vasemmistonuoret seisoo? kysyy Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtaja Lauri Laitinen.
Vasemmistonuorten väkivallalla flirttailua onkin jo käsitelty julkisuudessa, kun Vasemmistonuoret julkaisi pamfletin, jossa yllytetään luokkataisteluun Marxin oppien mukaisesti. Vuorinen on tässä yhteydessä kiistänyt, että väkivalta kuuluisi järjestön arvopohjaan, mutta teot sanovat toista.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?