Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

PS: Vanhat puolueet lähtevät vaaleihin sammutetuin lyhdyin

12.05.2014 |15:26

Viime sunnuntain Helsingin Sanomien analyysi puolueiden eurovaaliohjelmista vahvisti sen, mitä perussuomalaiset ovat jo pitkään epäilleet, kirjoittaa kansanedustaja Jari Lindström (ps). Hänen mukaansa perussuomalaiset on ainoa suuri puolue, joka lähtee eurovaaleihin asiakylki edellä.

– Muut suuret puolueet käyvät eurovaaleja lähinnä sloganeiden ja tuttujen naamojen, ei Eurooppa-poliittisen linjan voimalla. Kuvaavaa on, että EU-asioiden asiantuntijana itseään mainostavan kokoomuksen eurovaalijulistus on ympäripyöreydessään ehkäpä suomalaisten vaaliohjelmien historian pohjanoteeraus. Paperi on täynnä sen tapaisia itsestään selviä latteuksia kuin ”Sillä, miten Euroopalla menee, on suora yhteys siihen, miten hyvin Suomi pärjää”. Niitä tuskin paatuneinkaan EU-kriitikko vastustaa.

Sosiaalidemokraattien ohjelma on Lindströmin mukaan puolestaan ”perinteiseen tapaan täynnä unelmahöttöä oikeudenmukaisemmasta, sosiaalisesta Euroopasta”

– Kuten arvata saattaa, sosiaalidemokraatit eivät kuitenkaan ohjelmassaan avaa sitä, että EU:n sosiaalisen ulottuvuuden toteutuminen tarkoittaa käytännössä, että suomalaisten työlainsäädännöstä, sosiaaliturvasta ja eläkkeistä päätettäisiin Brysselissä.

Keskusta – EU-politiikan ”Schrödingerin kissa”

Osansa Lindströmin kritiikistä saa Suomen EU-politiikan Schrödingerin kissa eli keskusta.

– Aina vaalien alla se täällä Suomessa henkeen ja vereen vastustaa liittovaltiota ja puhuu maataloustukien puolesta, mutta istuu parlamentissa ryhmässä, joka on kaikkein liittovaltiomyönteisin ja vastustaa maataloustukia. Keskustan Alde-ryhmän kärkiehdokkaana on Euroopan tunnetuin federalisti Guy Verhofstadt, joka ei taida koskaan pitää puhetta, jossa ei muistaisi mainita haluavansa Euroopan yhdysvaltoja.

– Ei siis yhtään yllätä, että puheenjohtaja Sipilä haluaa – keskustan vaaliohjelman tavoin – mieluummin puhua vain kotimaan asioista ja mennä nämäkin vaalit kotikunta-maakunta -mallia takoen, Lindström jatkaa.

Hänen mukaansa Suomen EU-politiikka seisoo vedenjakajalla: on valittava, jatkaako Suomi ajopuuna Saksan ja Ranskan viitoittamalla liittovaltiokehityksen tiellä vai valitaanko muiden pohjoismaiden tavoin itsenäisyys ja mahdollisuus päättää omasta kohtalosta.

– Nämä ovat tärkeimmät eurovaalit vuosikymmeniin, joten on myös median tehtävä varmistaa, että kerrankin puhutaan asiaa.

– Perussuomalaisten EU-politiikan kriittinen linja on selvästi avattu vaaliohjelmassamme. Perussuomalaisia äänestämällä tietää, että ääni menee aina EU-kriittisen ehdokkaan läpimenoon. Äänestäjä saa takuulla sitä mitä tilaa.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe

20.12.2025 |10:00
3.
Suomen uutiset logo

Sanna Antikaisen kolumni: Länsimainen joulu polvillaan – näin länsi antautuu

23.12.2025 |15:00
5.
Suomen uutiset logo

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa

22.12.2025 |10:02
6.
Suomen uutiset logo

Juvonen: Vanhuksen kaltoinkohtelu Torniossa palvelukodissa ei selity osaamattomuudella – kyseessä on sietämätön julmuus, kylmyys ja ilkeys

22.12.2025 |12:37
9.
Suomen uutiset logo

Professori Wall Street Journalissa: Woke-DEI ei toimi – tarvitaan näkemysten monimuotoisuutta

23.12.2025 |17:11

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää