Alle puolet suomalaisista tyytyväisiä Rinteen hallitukseen

02.08.2019 |17:31

Lännen Median teettämämän ja muun muassa Aamulehden (maksumuuri) julkaiseman kyselyn mukaan 47 prosenttia suomalaisista on tyytyväisiä pääministeri Antti Rinteen hallitukseen. Naiset ovat kyselyn mukaan miehiä tyytyväisempiä hallitukseen.

Kyselystä uutisoi myös Verkkouutiset. Sen mukaan neljä prosenttia on erittäin tyytyväisiä ja 43 prosenttia melko tyytyväisiä Rinteen vetämän hallituksen tähänastiseen toimintaan. Tyytymättömiä oli 28 prosenttia ja 25 prosenttia ei osannut sanoa kantaansa.

Sipilän hallitus oli suositumpi vastaavassa ajankohdassa

Verkkouutisten mukaan Rinteen hallituksen kannatus on heikompaa kuin edellisellä hallituksella vastaavaan ajankohtaan. 11 prosenttia vastaajista oli erittäin tyytyväisiä ja 48 prosenttia melko tyytyväisiä Juha Sipilän (kesk.) hallitukseen kesällä 2015. Yhteensä tyytyväisiä oli siis 59 prosenttia.

Erityisen suuri muutos on ei osaa sanoa -vastauksien määrässä. Neljä vuotta sitten ”ei osaa sanoa”-vastausten osuus oli vain seitsemän prosenttia. Tyytymättömiä oli 34 prosenttia. Rinteen hallituksen linja on siis jäänyt monelle kansalaiselle epäselväksi.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
6.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
9.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
10.
Suomen uutiset logo

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”

11.06.2025 |09:19

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää