Muiden muassa Tytti Tuppurainen (sd.) penäsi valtiovarainministeri Riikka Purralta vastausta kysymykseen, aikooko hallitus ryhtyä soten korjausliikkeeseen ja tehdä tarvittavat toimenpiteet kansalaisten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen turvaamiseksi ja hoitoon pääsyn varmistamiseksi.
”Miksi te vähättelette tätä asiaa?”
Vastauspuheenvuorossaan Purra ihmetteli, miksi sosiaalidemokraatit vähättelevät niitä miljardeja, joita hallitus on jo lisännyt hyvinvointialueiden rahoitukseen.
– Teidän mielestänne ne ovat jokin automaatio, mikä ei tarkoita mitään, mutta esimerkiksi kolmella lisäsäästökierroksellamme – joita olemme valitettavasti joutuneet tekemään – olemme joutuneet muun muassa siksi hakemaan säästöjä jostain muualta, että olemme kyenneet antamaan hyvinvointialueille jälkikäteistarkastuksena yhä enemmän rahaa, Purra kertoi.
– En ymmärrä, miksi te vähättelette tätä asiaa. Samaan aikaan esimerkiksi kunta-alalla tai hyvinvointialueilla tehtäviin palkankorotuksiinkin etsimme rahaa, kuten kuuluu tehdäkin. Mutta samaan aikaan te ette itse tarjoa vaihtoehtoa siihen, mistä te etsisitte rahoitusta lisää.
Mikä on demarien vaihtoehto?
Oppositiosta käsin on Purran mielestä helppo luetella uusia uudistuksia, vaikka suurin osa oppositiopuolueista on – ainakin retorisella tasolla – sitoutunut hallituksen tulevien vuosien finanssipoliittisiin tavoitteisiin.
Purralle ei kuitenkaan ole lainkaan selvää, mikä on demarien vaihtoehto, paitsi täysin talouspopulistisesti vastustaa kaikkea, mitä hallitus tekee.
– Niin veropuolen ratkaisuja, säästöpuolen ratkaisuja kuin myös teidän itsenne tekemää rahoituslakiakin, Purra päätti.