
Perussuomalaiset esitti Satakunnan hyvinvointialueelle pienempiä kokouspalkkioita – muut puolueet tyrmäsivät
Perussuomalaisten kansanedustaja Petri Huru paheksuu erityisesti keskustan asennetta Satakunnan aluevaltuuston kustannuksiin.

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ylen Politiikkaradion vaalitentti tarjosi perjantaina perussuomalaisten puheenjohtajalle, valtiovarainministeri Riikka Purralle hyvän mahdollisuuden muistuttaa talouden realiteeteista. Hyvinvointialueiden rahoitus kasvaa roimasti, vaikka valtio velkaantuu yhä.
On hyvä ymmärtää, että yleiskatteinen hyvinvointialueiden rahoitus kasvaa tänä vuonna 2,2 miljardia viime vuoteen nähden, kertoi Riikka Purra.
– Se on merkittävä rahamäärä. Hyvinvointialueiden rahoitus on lähes kolmasosa valtion koko budjetista.
Purra muistutti myös hyvinvointialueiden vallankäytöstä.
– Varsinaiset päätökset yleiskatteeseen rahoituksen sisällä tekevät hyvinvointialueet itse. Meillä ei ole mitään mahdollisuutta tehdä korvamerkintöjä sinne tai kertoa esimerkiksi, että älkää säästäkö omaishoidosta, säästäkää vaikka aluevaltuuston rahoista tai laittomasti maassa olevien palveluista.
– Ei. Nämä päätökset tehdään hyvinvointialueilla, joista kahdeksassatoista kahdestakymmenestäyhdestä on oppositiopuolueilla enemmistöasema.
Purra muistutti myös alueilla tehtävän oikeita toimia.
– Ylijäämäisiä budjetteja ollaan tekemässä, toiminta menee oikeaan suuntaan. Ei ole mitään syytä antaa sellaista signaalia, että nyt voi tiputtaa hanskat. Meillä on hyvin selkeä sapluuna, millä tätä toimintaa edistetään. Alueet ovat aika nuoria, ja joka tapauksessa rahoituslakia pitää muuttaa. On selvää, että tällä hallituksella on vielä paljon tekemistä. Ja seuraavalla hallituksella – tämä malli ei ole lainkaan valmis. Prosessi jatkuu.
– Kaikki näissäkin lähivaaleissa, sekä hyvinvointialueilla että kunnissa, perustuu talouteen. Julkisen talouden on oltava kunnossa, jotta pystytään rahoittamaan palveluita ja etuuksia. Ja vaikka tiedetään, että haasteita on siellä täällä, niin kuntatalous näistä julkisen talouden sektoreista voi kaikkein parhaiten.
Purran mukaan perussuomalaiset ottaa huomioon realiteetit.
– Se, että väestö siirtyy yhä vahvemmin kaupunkeihin ja ruuhka-alueille, on sellainen tosiasia, joka tietenkin pitää ottaa huomioon. Ihminen, joka päättää muuttaa hyvin syrjäiselle alueelle, varmasti itsekin ymmärtää, että siellä ei voi olla aivan samalla tavalla lähellä palveluita kuin kaupungeissa.
– Siitä huolimatta meidän selvä kantamme on, että ihmisellä pitää olla mahdollisuus asua missä päin tahansa Suomea ja saada riittävät palvelut. Mutta esimerkiksi digitaalisia ja sähköisiä palveluja tullaan käyttämään yhä enemmän. Meillä ei riitä resurssit turvaamaan aivan samanlaisia palveluja mihin tahansa.
– Mutta on tärkeää, että kaikilla on pääsy niihin välttämättömiin.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Perussuomalaisten kansanedustaja Petri Huru paheksuu erityisesti keskustan asennetta Satakunnan aluevaltuuston kustannuksiin.

Oppositiopuolueet pyrkivät toistuvasti pelottelemaan sillä, että Suomessa hoitoon ei muka enää pääsisi. Tätä teki tänään Ylen aamussa muun muassa SDP:n kansanedustaja Ilmari Nurminen. Perussuomalaisten kansanedustaja Pia Sillanpää huomauttaa, että Suomessa pääsee edelleen hyvin hoitoon, kuten hyvinvointialueet ovat itsekin raportoineet.

Länsi-Uudenmaan aluehallitus päätti perussuomalaisen jäsenen Arja Juvosen esityksestä kokouksessaan 3.2.2025 puoltaa sosiaali- ja terveysministeriön lakiesitystä, jossa lakia muutettaisiin siten, että hyvinvointialueilla, Helsingin kaupungilla ja HUS-yhtymällä ei jatkossa enää olisi lakisääteistä velvoitetta järjestää kiireellisen hoidon lisäksi välttämättömiksi arvioituja kiireettömiä terveydenhuollon palveluja laittomasti maassa oleskeleville ihmisille.

Hyvinvointialueet ovat itsehallinnollisia alueita, jotka voivat itse päättää siitä, miten ja mihin kohteisiin alueiden saama valtion rahoitus käytetään. Ratkaisun avaimet ovat oppositiopuolueilla, joilla on 18 aluevaltuustossa 21:stä yksinkertainen enemmistö.

Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso (PS) osallistui Turussa Länsi-Suomen hyvinvointialueiden edustajien keskustelu- ja kehittämistilaisuuteen. Tapaamisen teemoina olivat alueen ajankohtaiset haasteet sekä tulevaisuudennäkymät.
Viikon suosituimmat

STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo somekanavillaan, että hänen pääsynsä Britanniaan estettiin viime hetkillä. Hänen oli määrä puhua konservatiivien konferenssissa. Tynkkynen julkaisi keskiviikkona Instagramissa ja X:ssä videon, jossa hän kertoo saaneensa kaksi tuntia ennen lentoa tiedon maahantulon epäämisestä. Ilmoituksen mukaan ”hänen läsnäolonsa ei palvelisi yleistä etua".

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.

Lue lisää

Lue lisää

Lue lisää