

Raatikainen: Suomen pudotus korruptiovertailussa on huolestuttavaa
Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Raatikainen on huolestunut Suomen heikentyneestä asemasta korruptiovertailussa.
– Transparency Internationalin uudessa korruptiovertailussa Suomen pisteytys on heikentynyt. Suomi on edelleen kolmanneksi parhaimmalla sijalla Norjan ja Sveitsin kanssa, mutta on menettänyt neljä pistettä edellisestä vuodesta. Se on suurimpia yksittäisen maan alasmenoja, toteaa Raatikainen.
– Suuntaus on erittäin huono ja se on seurausta joidenkin viranomaisten ja poliitikkojen eettisestä arvostelukyvyttömyydestä, omanvoitonpyynnistä ja välinpitämättömyydestä yhteisesti sovittujen pelisääntöjen noudattamisen suhteen.
Kansalaisten luottamus kovilla
Raatikainen muistuttaa, että alhaisen korruption maille on tyypillistä hallinnon avoimuus, laaja lehdistönvapaus sekä riippumattomat tuomioistuimet.
– Kansalaisten luottamus alkaa olla kovilla jos nykyisenkaltainen kehitys jatkuu, toteaa Raatikainen.
– Edelleen tilannetta ovat huonontaneet viime aikoina mediassakin esillä olleet virkarikosepäilyt kuten viimeisimpänä valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen tuomio korkeimmassa oikeudessa virkavelvollisuuden rikkomisesta ja Helsingin kaupungin opetusviraston turvallisuuspäällikön vangitseminen korruptiotutkinnassa. Suomessa on ollut myös muita korruptioon liittyviä skandaaleja.
Raatikaisella taustaa korruptiontorjunnasta
Raatikainen on puheenjohtajana harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjunnan parlamentaarisessa seurantaryhmässä. Hän on ollut myös lähes kaksi vuotta korruptiontorjuntatehtävissä Lähi-idässä ja on parhaillaan Euroopan komission pyynnöstä vetämässä korruption vastaista arviointiprojektia Makedoniassa.
Raatikaisen mukaan korruptiontorjunta on avainasemassa myös laittoman maahantulon torjunnassa pitkällä tähtäimellä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Päivän Pointti: Kun Lähi-idän rauha etenee, Yle kutsui kommentaattoriksi Israelia vastustavan aktivistin, joka esiteltiin asiantuntijana

Harakka ja Vigelius kiistassa kansalaisuuslaista: ”Jäät kiinni koko ajan valheista”
Eduskunta äänesti eilen läpi lakimuutoksen kansalaisuuslaista äänin 103-58. Jatkossa kansalaisuuden saaminen edellyttää hakijalta tiukemmin muun muassa nuhteettomuutta ja etuuksien sijaan työllä ansaittua toimeentuloa.

Hamas teloittaa siviilejä Gazassa, Palestiina-aktivistit ovat vaihteeksi hiljaa – Garedew: ”Tätäkö haluttiin?”
Terroristijärjestö Hamasin äskettäin julkaisemalla videolla taistelijat teloittavat kahdeksan miestä kadulle. Uhrien silmät on peitetty ja heidät on sidottu – Vieläkö ihmisoikeudet kiinnostavat vasemmistoa, kun Israelia ei saa enää tuomita, kansanedustaja Kaisa Garedew kysyy.

Hamas aloitti teloitukset – Antikainen: Vihervasemmisto haaveilee edelleen Hamasin johtamasta Palestiinasta
Vihervasemmisto on jo pitkään rummuttanut Palestiinan valtion tunnustamisen puolesta ja puhunut kauniisti rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että nyt, kun Gazassa on saatu aikaan tulitauko, näemme karun todellisuuden. Hamas on ryhtynyt teloittamaan palestiinalaisia.

Voima-lehti myrkytti suomalaiset miehet – näin ”toksinen maskuliinisuus” runnottiin väkisin suomen kieleen

Päivän Pointti: Yle lietsoo nyt pelkoa Euroopan muka vallanneesta ”laitaoikeistosta” ja johtaa taas harhaan

Ranskalaiskirjailija varoittaa: Muslimiveljeskunta haluaa tehdä Euroopasta sharia-lakiin perustuvan kalifaatin
Muslimiveljeskunta pyrkii kasvattamaan valtaansa Euroopassa erityisesti yliopistojen kautta. Keskeisiä yhteiskunnallisia päätöksiä voidaan ohjailla vaikuttamalla tuleviin päättäjiin. Pitkän aikavälin tavoitteena järjestöllä on perustaa Eurooppaan sharia-lakiin ja islamilaiseen talousjärjestelmään perustuva kalifaatti. Se voisi onnistua vasemmiston vanavedessä.

Demarit huolissaan ulkomailla syntyneiden työntekijöiden määrän kasvusta – Bergbom: ”Kuinka se voi olla näin, sosialidemokraatit?”
Demareiden lempihuvituksiin kuuluu syytellä muita oman hallituspolitiikkansa aikaansaannoksista. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom selittää asiasta huolestuneille SDP:n kansanedustajille, miten on mahdollista, että Suomeen on vuonna 2023 tullut paljon työperäisiä maahanmuuttajia.

Matias Turkkila: SDP:n jäsenistö vanhenee ja puolue tarvitsee uusia kannattajia – ”Avaa rajat Kela-tuella eläville äänestysperäisille maahanmuuttajille”
Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila julkaisi viestipalvelu X:ssä kirjoituksen, jossa hän syyttää SDP:tä ja vasemmistoa uusien äänestäjien haalimisesta maahanmuuton avulla sekä yhdistyskentän käyttämisestä poliittisiin tarkoituksiin. Turkkila sanoo puolueiden rakentavan järjestelmää, joka hyödyntää julkisia varoja ylläpitääkseen korruptiivista koneistoa.

Islamin suosio kasvaa kouluissa – Koponen: ”Väkivaltaisille ja naisia alistaville uskomuksille ei ole sijaa Suomessa”
Islamin opetus kouluissa lisääntyy ja kristinuskon opetus vähenee. Sivistysvaliokunnan perussuomalainen varapuheenjohtaja Ari Koponen pitää kehitystä huolestuttavana.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää