Rehn ja kumppanit katsokoon peiliin

17.11.2013 |21:20

Olli Rehn käynnisti kepun ja oman EU-vaalikampanjansa näyttävästi ja Ylen suosiollisella myötävaikutuksella. Heti alkuun Rehnin mopo keuli, sillä hän syytti EU-kriittisiä siitä, että ”he sotkevat ja vaikeuttavat päätöksentekoa”.

Timo Soini otti kopin ja aivan oikein huomautti, että Rehn ja kumppanit ovat sotkeneet asiat niin unionissa kuin Suomessakin. Pahemmin niitä ei enää juuri voi sotkea.

Tämä oli erittäin osuva vastaus Rehnille. Se oli vielä mukana Ylen alkuillan uutisissa. Taisi olla liian kipeästi sanottu, koska kepulaisjohtoinen Ylen uutistoimitus leikkasi sen pois, mutta jätti Rehnin hyökkäykset ennalleen.

Kepun ongelma puolueena on sen kannattajakunnan hajanaisuus. Väyrysläiset ovat ainakin puheissaan EU-kriittisiä. Rehn taas avoimesti kannattaa liittovaltiota. Tulevista ehdokkaista Pentikäinen, Jäätteenmäki, Takkula ja monet muut ovat jostakin siltä väliltä.

Ristiriitaa aiheuttaa myös kepun kuuluminen unionin parlamentissa ALDE-ryhmään. Sen kymmenkohtaisen julistuksen ykköstavoitteena on EU:n kehittäminen liittovaltioksi. Tilanteen tekee jopa tragikoomiseksi se, että ALDE kannattaa EU:n maataloustukien täydellistä poistamista!

Timo Soini kuvasi eilen kepun politiikkaa hyvällä vertauksella: kepu käyttää kahden katiskan taktiikkaa. Toisella se houkuttelee EU-myönteisiä ja toisella EU-kriittisiä.

On tärkeää, että perussuomalaiset omassa vaalikampanjassaan kertovat, että ääni väyrysläisille on käytännössä tuki Rehnin ja ALDE:n ajamalle liittovaltiopolitiikalle.

REIJO TOSSAVAINEN


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
3.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
5.
Suomen uutiset logo

Työeläkkeet ovat lakisääteistä vakuutuspohjaista sosiaaliturvaa ja kuuluvat julkiseen talouteen – siksi ne kuuluvat myös perussuomalaiseen säästöpakettiin

24.10.2026 |12:00
8.
Suomen uutiset logo

Junnila lataa suorat sanat ay-ekonomistille: ”Eivät kai ulkomaiset osaajat sosiaaliturvan vuoksi Suomeen tule?”

23.10.2026 |17:29
9.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi