

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Reijonen: Vaalien jälkeen tehtävien teknisten vaaliliittojen ainoa tarkoitus on muuttaa demokraattisten vaalien tulosta – ”Tähän pitää tulla muutos”
Kansanedustaja Minna Reijonen teki eduskunnalle lakialoitteen, jossa kuntalakia muutettaisiin siten, että kuntavaalien jälkeen kunnan toimielimien puheenjohtajien paikat ja luottamuspaikat määräytyisivät suhteellisen vaalitavan vaalituloksen mukaisesti.
Kuntavaaleissa luottamuspaikat jaetaan kunnallisvaalilaissa säädetyn suhteellisuusperiaatteen mukaisesti valtuutettujen määrän perustella. Kunnanhallituksen, kunnanvaltuuston, jaostojen ja lautakuntien puheenjohtajien paikat ja muut luottamushenkilöpaikat tulee jakaa saman suhteellisuusperiaatteen mukaan, jotta myös kunnan toimielimissä toteutuu kuntalaisten äänestystulostus.
Äänestystulosta pitää kunnioittaa
Solmimalla teknisiä vaaliliittoja vaalien jälkeen, mitätöidään demokraattisissa vaaleissa annettu äänestystulos, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen.
– Luottamuspaikat tulee jakaa kuntalaisilta saatujen valtuuksien ja vaaleissa annettujen äänien perusteella suhteellisuusperiaatteen mukaisesti.
– Vaalien jälkeen tehtävät tekniset vaaliliitot aiheuttavat helposti tilanteen, missä luottamushenkilöpaikoille valitut henkilöt eivät edusta vaalien tulosta, eivätkä äänestäjien tahtoa, Reijonen toteaa.
XXX
Pienempien puolueiden tekninen vaaliliitto mahdollistaa muutokset luottamushenkilöpaikkoihin suuremman äänimäärän saaneen puolueen häviöksi. Teknisillä vaalilitoilla voi pienempien puolueiden muodostama vaaliliitto saada hallituksen, valtuuston ja lautakuntien puheenjohtajuudet.
Tällöin vaaleissa suuremman äänimäärän saanut puolue saattaa saada vähemmän paikkoja kuin suhteellisuusperiaatteen mukaisen vaalituloksen perusteella olisi muuten saanut.
– Näin pienemmällä äänimäärällä ja vähemmällä valtuutettujen määrällä voi saada merkittävämpiä luottamuspaikkoja kuin suuremman äänimäärän ja enemmän valtuutettuja saanut puolue.
– Kunnan toimielimien luottamuspaikat ja puheenjohtajien- ja varapuheenjohtajien paikat tulee määräytyä suhteellisen vaalitavan vaalituloksen mukaisesti, vaatii Reijonen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Arabiankielisessä somessa ja viestipalveluissa lietsotaan vihaa vuorokauden ympäri: ”Sytytämme Ruotsin tuleen!”
Somen vihapuhujat yllyttävät muslimeita vihaan ruotsalaisia kohtaan ja kuvaavat Ruotsin valtiona, jolta puuttuu legitimiteetti. Siksi väkivalta on sallittu oikeauskoisille. “Jos koko Ruotsi syttyy tuleen, niin palakoon”, tunnettu saarnaaja julistaa Fokus-uutismedian mukaan. “Kyseessä on sinun sotasi heitä vastaan.”

”Kela maksaa vuokran” – lupaus, joka johti vuokranantajan ansaan
Juha Telkkinen luotti siihen, että Kelan asumistuki takaisi vuokrien maksun - erityisesti, koska oli sovittu, että asumisen tuet maksetaan suoraan vuokranantajan tilille. Toisin kävi: vuokralainen siirsi tuen itselleen, jätti useita vuokria maksamatta, muutti pois salaa ja aiheutti tuhansien eurojen vahingot Kouvolassa sijaitsevaan asuntoon. Telkkisen mukaan tapaus paljastaa vuokramarkkinoilla kasvavan riskin, josta yksityisten vuokranantajien tulisi olla tietoisia.

Vasemmistoliitto tekee siirtymää kohti laiskuussosialismia, mutta pitäisikö työnvieroksujien myös sanoa ei yhteiskunnan tuille?
Vasemmistoliitto kannustaa jopa puoluejohtonsa suulla terveitä työikäisiä ihmisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa. Nykyvasemmisto väittää työnteon rajoittavan vapautta ja liittää tähän vapauteen työssäkäyvien velvollisuuden toimia rahoittajina.

Suomalaisten veronmaksajien ei tarvitse jatkossa enää rahoittaa kiinalaisten opiskelijoiden toisen asteen opintoja – keskusta närkästyi
Eduskunnassa kävi eilen selväksi, että keskustaa närästävät hallituksen aikeet ulottaa lukuvuosimaksut EU- ja Eta-alueiden ulkopuolisille opiskelijoille myös ammatilliseen koulutukseen ja lukioihin.

Hamasia ylistänyt palestiinalaismies menettää Saksan kansalaisuuden rikottuaan uskollisuusvalansa
Berliinissä asuva palestiinalaismies ylisti sosiaalisessa mediassa terroristijärjestö Hamasin taistelijoita sankareiksi sillä seurauksella, että viranomaiset päättivät perua hänelle vain päivää aikaisemmin myönnetyn Saksan kansalaisuuden.

Vihreistä kovaa kritiikkiä Ylelle – Vigelius: ”Nytkö Ylen politisoiminen sopiikin oppositiolle?”
Ylen päätös Suomen osallistumisesta Euroviisuihin on herättänyt kovaa kritiikkiä. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta sekä varapuheenjohtaja Jenni Pitko vaativat nyt Yleä perumaan päätöksen osallistumisesta. Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius kummeksuu vihreiden ulostuloa.

Maahanmuuttovirasto toteuttaa operaation somalien asuttamilla alueilla – Trump haluaa valheellisilla perusteilla maahan tulleet ulos
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi kabinettinsa kokouksessa, ettei halua somalisiirtolaisia Yhdysvaltoihin. Hänen mukaansa Itä-Afrikan maan asukkaat ”eivät tuo Yhdysvalloille mitään”, vaan elävät avustusten varassa.

Suomessa saa yhä sosiaaliturvaa pelkän asumisen perusteella – malli alkaa olla jo aikansa elänyt
Suomeen on ajan kuluessa vähitellen rakentunut sosiaalivaltio, jonka menot on mitoitettu Nokia-klusterin huumavuosien mukaisiksi. Budjettivaje on nyt luokkaa 13 miljardia euroa, eli valtion ja kuntien rahat eivät riitä kaikkiin saavutettujen etujen ja tukien kattamiseen. Korjausliike on nyt menossa ja päämäärä on kansalaisuusperusteinen sosiaaliturva.

Antikainen: Savo-Karjalan demarikansanedustajat paljastivat todellisen linjansa – äänestivät sudenmetsästystä vastaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi demarien, vihreiden ja vasemmistoliiton yritystä estää sudenmetsästyksen käynnistyminen 1.1.2026 alkaen.

Eduskunta hyväksyi kevennykset perintöveroon – Vigelius: ”Yhä useampi suomalainen vapautuu verosta kokonaan”
Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutoksen perintö- ja lahjaveron alentamisesta. Perintöveron alaraja nousee 20 000 eurosta 30 000 euroon. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää muutosta oikeansuuntaisena.
Uusimmat

Strandman: Itsenäisyys rakentuu vahvasta ja yhtenäisestä kansasta

”Kela maksaa vuokran” – lupaus, joka johti vuokranantajan ansaan
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää











