Taloudellinen kestävyys ja koettu oikeudenmukaisuus kulkevat käsi kädessä. Kansalaiset luottavat järjestelmään, jossa jokainen maksaa oman osuutensa taustaan katsomatta. Nykyinen takuueläkemalli murentaa sekä sosiaaliturvan rahoitusta että ihmisten oikeudenmukaisuuden tunnetta.
Asian ytimeen iski entinen vasemmistoliiton puheenjohtaja ja Telan väistyvä toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes. Hän nosti julkisuuteen kiusallisen tosiasian: maahanmuuttajat voivat päästä Suomen eläkejärjestelmän piiriin hyvin lyhyellä asumishistorialla ja ilman merkittävää työhistoriaa.
Siimeksen avaus on tärkeä, koska se tulee vasemmalta eli sieltä, missä sosiaaliturvaa on perinteisesti puolustettu tiukimmin. Se kertoo, että kysymys ei enää ole ideologinen. Se on puhtaasti matemaattinen ja kyse on kaikessa yksinkertaisuudessaan hyvinvointivaltion kohtalosta.
Ruotsi hakee ratkaisuja
Ruotsi on käynyt samaa tunteita nostattavaa keskustelua jo vuosia. Luvut ovat karua luettavaa: Ruotsin eläkeviranomaisen Pensionsmyndighetenin tuoreen raportin (2025) mukaan kotimaisilla eläkkeensaajilla on keskimäärin 43,8 vuotta eläkekertymää, kun ulkomailla syntyneillä vastaava luku on vain 22,5 vuotta eli lähes puolet vähemmän.
Takuueläkkeen saa – kuten Suomessakin – kolmen vuoden maassa asumisen jälkeen. Täysi eläke edellyttää kuitenkin 40 vuoden asumista Ruotsissa. Vuonna 2025 täysi takuueläke oli yksinasuvalle enintään noin 11 900 kruunua kuussa, mikä suurin piirtein vastaa summaltaan Suomen täyttä takuueläkettä.
Takuueläkettä ei makseta ulkomaille
Ruotsi on tarttunut ongelmaan usealla rintamalla. Merkittäviä muutoksia olivat eläkeiän nosto 66 vuoteen vuonna 2023 ja vuodesta 2026 alkaen käyttöön tuleva joustava eläkeikä, joka nousee automaattisesti elinajanodotteen mukana.
Keskeinen kiristys vuodelta 2023 alusta on se, ettei takuueläkettä makseta ulkomaille. Aiemmin se saattoi seurata muuttajaa EU/ETA-alueelle, mutta nyt etuus on sidottu Ruotsissa asumiseen.
Vastaukset löytyvät lainansaannin loppuessa
Ruotsin eläkeviranomaisten mukaan ulkomaalaissyntyiset ovat selvästi yliedustettuina ryhmässä, jolla ei ole lainkaan eläkekertymää. Eläkeoikeus ilman merkittävää työhistoriaa on ongelma, johon kumpikaan maa ei ole löytänyt riittävää vastausta.
Suomessa ja Ruotsissa kierretään pohjimmiltaan samaa kysymystä nettoveronmaksajien kantokyvystä ja solidaarisuudesta. Suomen osalta kysymys on myös rahoituspohjan murenemisesta.
Vastaus saattaa löytyä kansalaisuusperusteisesta sosiaaliturvasta ja työnteon palauttamisesta sille kuuluvaan arvoon. Tietä saattaa viimeistään näyttää lainahanojen sulkeutuminen sekä valtion joutuminen Maailmanpankin ja IMF:n holhoukseen.