Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Vigelius vaatii muutosta maahanmuuttajien takuueläkkeisiin: ’’Jos perustuslaki estää, on perustuslakia muutettava’’

11.03.2026 |11:24

Perussuomalaiset on jo pitkään ehdottanut perustuslain muuttamista ulkomaalaisten sosiaaliturvan rajaamiseksi. Myös muiden puolueiden on aika herätä tilanteen vakavuuteen, sanoo perussuomalaisten varapuheenjohtaja Joakim Vigelius.

Maahanmuuttajien lisääntynyt osuus takuueläkkeiden saajissa on noussut otsikoihin, kun Työeläkevakuuttajat Telan väistyvä toimitusjohtaja ja vasemmistoliiton entinen puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes nosti aiheen esiin Helsingin Sanomien haastattelussa.

Nykyisin kolmas vähimmäis- eli takuueläkkeistä maksetaan maahanmuuttajille. Suomessa oikeus takuueläkkeeseen syntyy jo kolmen Suomessa asutun vuoden jälkeen. Ruotsissa vähimmäiseläke pienenee, mikäli on työikäisenä asunut maassa alle 40 vuotta.

Epäoikeudenmukaista ja kestämätöntä

Perussuomalaisten varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius vaatii asiaan muutosta.

– On kestämätöntä, että maahanmuuttaja on oikeutettu takuueläkkeeseen jo kolmen maassa vietetyn vuoden jälkeen. Ero eläkkeen määrässä voi olla hyvin pieni esimerkiksi verratessa suomalaiseen, joka on tehnyt pitkän työuran pienituloisella alalla, Vigelius toteaa.

– Maahanmuuttajien oikeutta takuueläkkeeseen tulisi muuttaa niin, että vähäinen asumisaika ja työura Suomessa vähentävät myös takuueläkkeen määrää.

Muidenkin puolueiden herättävä

Helsingin Sanomien haastatteleman sosiaali- ja terveysministeriön osastopäällikkö Liisa Siika-ahon mukaan tällainen muutos voisi olla vaikeaa. Siika-ahon mukaan perustuslaki ja sen tulkinta takaavat myös maahanmuuttajille vahvemman oikeuden viimesijaiseen sosiaaliturvaan kuin muissa Pohjoismaissa.

Vigelius pitää muutosta välttämättömänä, vaikka se edellyttäisi perustuslain muutosta.

– Jos perustuslaki estää, on perustuslakia muutettava. Perussuomalaiset on jo pitkään ehdottanut perustuslain muuttamista ulkomaalaisten sosiaaliturvan rajaamiseksi. Myös muiden puolueiden on aika herätä tilanteen vakavuuteen.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Bergbom riemastui Telan toimitusjohtajan ulostulosta: ”On vain ajan kysymys, kun muut puolueet tulevat kansalaisuusperusteisessa sosiaaliturvassa perussuomalaisten linjoille”

10.03.2026 |15:08
Suomen uutiset logo

Riikka Purra perustelee ehdotusta maahanmuuttajien työvelvoitteesta sosiaaliturvan ehtona: Nykyjärjestelmä on hullu ja kannustaa passiivisuuteen

17.02.2026 |17:35

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle

06.06.2026 |15:00
2.
Suomen uutiset logo

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”

05.06.2026 |18:15
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet

08.06.2026 |15:42
8.
Suomen uutiset logo

Vihervasemmisto järkyttyi kansalaisuuslain kiristyksistä: Kansalaisuuskokeesta ”psykologista stressiä” maahanmuuttajille

10.06.2026 |12:10
9.
Suomen uutiset logo

Yle paljastaa: Vanhukset eivät tienneet, saivatko lääkkeensä – SDP viittaa kintaalla kielitaidottomien hoitajien aiheuttamille ongelmille

09.06.2026 |13:43
10.
Suomen uutiset logo

Ei ole todellista – Ison-Britannian keskuspankki wokettaa Churchillin, Alan Turingin ja Jane Austenin pois brittien seteleistä

09.06.2026 |18:57

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää