
Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Pexels/Kat Jayne
Rochdalen laajasta lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyneestä rikossarjasta tuomitut pakistanilaismiehet asuvat yhä kaupungissa kaikessa rauhassa, vaikka heidät olisi pitänyt karkottaa maasta jo vuosia sitten. Eräs uhriksi joutuneista tytöistä pitää tätä täydellisenä petoksena hyväksikäytettyjä tyttöjä kohtaan. Grooming-jengien etnisistä taustoista tehty tutkimus salattiin yleisöltä. Asiasta kertovat brittimediat.
Manchesterin lähellä Keski-Englannissa sijaitsevassa Rochdalen kaupungissa tapahtui vuosina 2008-12 laaja rikossarja, jossa kymmenet nuoret tytöt joutuivat seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi. Uhreja oli ainakin 47 ja he olivat enimmäkseen 13-15-vuotiaita, valkoisia brittityttöjä. Hyväksikäyttäjät olivat pakistanilaistaustaisia, 24-59-vuotiaita miehiä.
Nyt on käynyt ilmi, että ainakin kolme miehistä on palannut Rochdaleen kärsittyään vankeustuomionsa ja asustelee siellä kaikessa rauhassa, vaikka heidät on määrätty karkotettaviksi jo vuosia sitten. Grooming-jengin uhriksi joutunut tyttö pitää hyvin ahdistavana sitä, että eräs hyväksikäyttäjistä asuu hänen lähellään.
– Minä luulin, että Theresa May hoiti hänen karkotuksensa, joten miksi mies on yhä täällä, tyttö kysyy Mirror-lehdessä.
Nyt kyseessä olevat kolme miestä vangittiin vuonna 2012. He saivat lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä 6-9 vuoden tuomiot, jotka he ovat jo suorittaneet. Vankilasta vapauduttuaan nämä nyt noin viisikymppiset pakistanilaismiehet palasivat Rochdaleen, jossa he ovat arvostettuja muslimiyhteisön jäseniä. Yksi miehistä on viiden lapsen isä, joka on aiemmin opettanut paikallisessa moskeijassa.
Miehet olivat aiemmin Pakistanin ja Britannian kaksoiskansalaisia, mutta heidän brittikansalaisuutensa on peruutettu. Miehet tekivät kansalaisuuden peruuttamisesta valituksen, koska heidän mukaansa se loukkasi heidän ihmisoikeuksiaan. Valitus kuitenkin kaatui oikeudessa vuonna 2018.
Yksi miehistä valitti jopa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, koska hänet tuominnut valamiehistö koostui kokonaan valkoisista, joten hän ei mielestään saanut reilua oikeudenkäyntiä. EIT hylkäsi valituksen, kertoo Guardian-lehti.
Nyt tilanne on siis se, että hyväksikäytön uhrit ovat olleet siinä uskossa, että miehet on karkotettu Pakistaniin jo vuosia sitten, mutta näin ei kuitenkaan ole tapahtunut. Mahdollisesti karkotusprosessiin liittyvä valituskierre jatkuu yhä.
Vuonna 2018 silloinen sisäministeri Sajid Javid määräsi tehtäväksi tutkimuksen grooming-jengien etnisistä taustoista. Tutkimuksen tulokset kuitenkin salattiin.
Yli 120 000 brittiä allekirjoitti parlamentille osoitetun vetoomuksen, jossa vaadittiin tutkimuksen tulosten julkaisemista. Boris Johnsonin hallitus kuitenkin kieltäytyi julkaisemasta tutkimusta. Sisäministeriön antamassa vastauksessa korostetaan, että hyväksikäyttö on hyväksikäyttöä, ja että ”lasten hyväksikäyttäjiä on kaikenlaisia ja he edustavat eri ikäryhmiä, yhteisöjä, etnisyyksiä ja uskontoja”.
On kuitenkin ilmeistä, että grooming-jengien toimintaan liittyy selvä etninen ulottuvuus. Northumbrian poliisipäällikkö Steve Ashman kommentoi Independentille aiemmin, ettei asiassa päästä pakoon siltä tosiasialta, että suurin osa hyväksikäyttäjistä on maahanmuuttajataustaisia. Tekijöiden lähtömaiden joukko on kirjava – Pakistan, Bangladesh, Iran, Irak, Kurdistanin alue, Turkki, Albania ja Itä-Eurooppa.
Entinen syyttäjälaitoksen ylin johtaja lordi Ken Macdonald sanoi BBC:n ohjelmassa 2017, että grooming-rikoksia tulisi käsitellä ”pohjimmiltaan rasistisina” rikoksina.
Hän kertoi myös, että ”tietyissä yhteisöissä” on ongelmana se, että niiden miehet pitävät nuoria, valkoisia tyttöjä ”ihmisroskana, jota voi käyttää seksuaalisiin tarkoituksiin”.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Viikon suosituimmat

Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Valtiovarainministeriön tuoreessa virkapuheenvuorossa kyseenalaistetaan Suomen pyrkimys olla ilmastopolitiikan edelläkävijä ja toppuutellaan liiallista kunnianhimoa. Maahanmuuton osalta vain korkeasti koulutetun työvoiman tarve mainitaan. Valtiovarainministeri Riikka Purra kiittää virkamiesten realistista otetta.

Palava skuuttikasa, tuhoutuneet bussit ja kivisateessa kyyristelevät poliisit jäivät muistoksi Belgian protestiviikosta. Perjantaina poliisi otti kiinni 110 ihmistä epäiltynä mielenosoitusten yhteydessä tehdyistä väkivaltaisuuksista. Syytenimikkeistä löytyy muun muassa tuhopolttoja, vahingontekoja ja jopa aseellinen vastarinta.

Lue lisää

Lue lisää

Lue lisää