Artikkeli kuva

Ruohonen-Lerner: poliittiset virkanimitykset rikkovat perustuslakia

22.11.2012 |20:11

Eduskunnan täysistunnossa käsiteltiin tänään perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan Pirkko Ruohonen-Lernerin lakialoitetta virkanimitysperusteita koskevan lainsäädännön kehittämisestä. Lakialoitteessa esitetään, että poliittiset virkanimitykset säädetään kielletyiksi hyvin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta. Nimitysperusteissa tulisi nykyistä enemmän korostaa viranhakijan tosiasiallista pätevyyttä.

Suomi sijoittuu maailmanlaajuisessa korruptiolistassa suhteellisen vähän korruptoituneiden maiden joukkoon, mutta Ruohonen-Lernerin mukaan parantamisen varaa vielä on.

– Ikävä kyllä Suomen julkishallinnossa on rakenteellista korruptiota, ja pahin ongelma ovat poliittiset virkanimitykset. Julkisella sektorilla on edelleen yleistä, että ratkaiseva virkanimityksen peruste on puoluekanta ja osoitettu puolueuskollisuus, Ruohonen-Lerner toteaa.

Ruohonen-Lernerin mukaan poliittiset virkanimitykset rikkovat perustuslakia.

– Valitettavasti korruptiivisten virkanimitysten perinne on meillä valtion ja kuntien nimityksissä niin vahvasti juurtunut, että useimmat poliittiset päättäjät eivät edes näytä mieltävän toimivansa korruptiivisesti ja perustuslakia rikkoen.

Lakialoitteen lähetekeskustelun yhteydessä pitämässään esittelypuheenvuorossa Ruohonen-Lerner vetosi hallituspuolueiden edustajiin, jotta yhteistyöllä saataisiin purettua Suomen rakenteellisen korruption viimeisen suuri linnake.


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

9.
Suomen uutiset logo

Maahanmuuttokriittisyys kasvaa – eliitti ja media kieltäytyvät näkemästä Euroopan poliittista muutosta

03.10.2024 |13:12

Uusimmat