

LEHTIKUVA
Ruohonen-Lerner: Väärinkäytösten ilmoittajia suojeltava
Euroopan parlamentissa käsiteltiin kuluneella viikolla mietintöä, jonka aiheena oli väärinkäytösten paljastajat ja heidän merkityksensä Euroopan taloudellisten etujen suojaamisessa.
Euroopan tilintarkastustuomioistuin on toimittanut parlamentille aiheeseen liittyvää aineistoa, jota tulen työstämään syvällisemmin kevään aikana. Tutkimme talous- ja raha-asioiden valiokunnassa (ECON) erilaisia keinoja, joilla ilmoittajien asemaa voidaan turvata nykyistä paremmin.
Järjestelmälliset, erilaisissa organisaatioissa tapahtuvat väärinkäytökset voivat tulla ilmi vain, jos joku puuttuu niihin sisältä päin. Väärinkäytösten ilmoittaja ottaa usein suuren henkilökohtaisen riskin. Tällä hetkellä tilanne on nurinkurinen, sillä väärin tai jopa rikollisesti toiminut yritys saa usein enemmän suojelua kuin väärinkäytöksen ilmoittanut henkilö. On tärkeää, että ilmoittajalle pystytään tarjoamaan laillinen suoja, joka mahdollistaa ilmoittajalle lankeavan riskin ottamisen.
Usein väärinkäytösten ilmoittaja kohtaa paljon painostusta ja kärsii taloudellisesta epävarmuudesta, psykofyysisistä oireista ja monista muista normaalia elämää haittaavista tekijöistä. Se, että useat ilmoittajat haluavat tätä nykyä pysyä nimettöminä, osoittaa, ettei heidän suojelunsa ole vielä läheskään tyydyttävällä tasolla. Meidän tulisi luoda lainsäädännöllä turvaverkko, joka mahdollistaa riskien ottamisen. Tällä tavoin väärinkäytökset saataisiin paremmin julkisuuteen, mikä on koko yhteiskunnan etu.
Pirkko Ruohonen-Lerner
europarlamentaarikko, PS/ECR
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Harakka ja Vigelius kiistassa kansalaisuuslaista: ”Jäät kiinni koko ajan valheista”
Eduskunta äänesti eilen läpi lakimuutoksen kansalaisuuslaista äänin 103-58. Jatkossa kansalaisuuden saaminen edellyttää hakijalta tiukemmin muun muassa nuhteettomuutta ja etuuksien sijaan työllä ansaittua toimeentuloa.

Meri: Hallitus vie läpi historiallista uudistusta ulosottovelallisten aseman parantamiseksi
Perussuomalainen oikeusministeri Leena Meri kertoi eduskunnan kyselytunnilla oikeusministeriön valmistelleen pitkään uudistusta, joka helpottaa ulosottovelallisten mahdollisuuksia käydä töissä ja lyhentää velkojaan. Edellinen hallitus vastusti hanketta, mutta Meri sanoo olevansa ylpeä nykyhallituksesta, joka vie uudistusta määrätietoisesti eteenpäin.

Hamas teloittaa siviilejä Gazassa, Palestiina-aktivistit ovat vaihteeksi hiljaa – Garedew: ”Tätäkö haluttiin?”
Terroristijärjestö Hamasin äskettäin julkaisemalla videolla taistelijat teloittavat kahdeksan miestä kadulle. Uhrien silmät on peitetty ja heidät on sidottu – Vieläkö ihmisoikeudet kiinnostavat vasemmistoa, kun Israelia ei saa enää tuomita, kansanedustaja Kaisa Garedew kysyy.

Voima-lehti myrkytti suomalaiset miehet – näin ”toksinen maskuliinisuus” runnottiin väkisin suomen kieleen

Hamas aloitti teloitukset – Antikainen: Vihervasemmisto haaveilee edelleen Hamasin johtamasta Palestiinasta
Vihervasemmisto on jo pitkään rummuttanut Palestiinan valtion tunnustamisen puolesta ja puhunut kauniisti rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että nyt, kun Gazassa on saatu aikaan tulitauko, näemme karun todellisuuden. Hamas on ryhtynyt teloittamaan palestiinalaisia.

Matias Turkkila: SDP:n jäsenistö vanhenee ja puolue tarvitsee uusia kannattajia – ”Avaa rajat Kela-tuella eläville äänestysperäisille maahanmuuttajille”
Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila julkaisi viestipalvelu X:ssä kirjoituksen, jossa hän syyttää SDP:tä ja vasemmistoa uusien äänestäjien haalimisesta maahanmuuton avulla sekä yhdistyskentän käyttämisestä poliittisiin tarkoituksiin. Turkkila sanoo puolueiden rakentavan järjestelmää, joka hyödyntää julkisia varoja ylläpitääkseen korruptiivista koneistoa.

Islamin suosio kasvaa kouluissa – Koponen: ”Väkivaltaisille ja naisia alistaville uskomuksille ei ole sijaa Suomessa”
Islamin opetus kouluissa lisääntyy ja kristinuskon opetus vähenee. Sivistysvaliokunnan perussuomalainen varapuheenjohtaja Ari Koponen pitää kehitystä huolestuttavana.

Mamukoulutusbisneksen loppu – Nieminen: ”Maksajana on ollut suomalainen veronmaksaja”
Perussuomalaiset näkee, että kolmansista maista tulevat opiskelijat maksavat lukukausimaksuja, jotka vähentävät opiskeluperäiseen maahanmuuttoon liittyvää koulutusjärjestelmän hyväksikäyttöä sekä parantavat ulkomaalaisten opiskelijoiden asemaa. Lakimuutoksen myötä yksityinen ja veronmaksajien rahoilla pyöritetty koulutusbisnes menettää pohjansa.

Trumpin vastaiset suurmielenosoitukset todistivat tarpeettomuutensa: USA ei ole vajoamassa diktatuuriin
Yhdysvalloissa järjestettiin lauantaina laajoja mielenosoituksia presidentti Trumpia vastaan. Järjestäjien mukaan niihin osallistui jopa seitsemän miljoonaa ihmistä. Nämä iloisissa karnevaalitunnelmissa sujuneet suurmielenosoitukset ovat jo itsessään todiste siitä, että maa ei ole vajoamassa diktatuuriin.
Uusimmat

Garedew: Median puolueellisuus ruokkii Israel-vastaisuutta

Charlie Kirkille myönnettiin postuumisti presidentin vapaudenmitali
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää