
Ruotsista tilattu Suomen uusi kansallisidentiteetti kyhättiin parista väripalkista ja kuvapankkikuvista
Euroopan suurimmassa luovuuden festivaalissa Eurobestissä lanseerattu Suomen uusi kansallisidentiteetti on kyhätty kasaan heppoisella tavalla. Ruotsalaiselta huippudesigneriltä Henrik Nygreniltä tilattu teos koottiin kasaan väripalkeista ja alle sadan euron kuvapankkivalokuvista.
Projektin edullinen kustannusrakenne ei estänyt lopputuotosten perusteellista hehkuttamista:
– Haaste oli pelottava, mutta otin sen tietenkin vastaan. Oli hanke pieni tai suuri, lähellä tai kaukana, se vaatii saman tarkan keskittymisen ja kovan työn, jotta löytää kertomisen arvoisen aidon tarinan. Hanke Suomelle ei ollut poikkeus”, arvioi identiteetin suunnittelija Henrik Nygren ponnistuksiaan.
Nygrenin tarkkaa keskittymistä ja kovaa työtä vaatinut ”aito tarina” löytyi kuitenkin yllättävän helposti. Toisin kuin suomalaisen taiteen kultakaudella 1900-luvun alussa, tämän päivän identiteetinrakentajan ei ollut tarpeen tarpoa hyttysiä vilisevässä suomaastossa. Tuntuma suomalaisen sielun syvyyksiin löytyi kätevästi netin kuvapankista.
Yksi kuvista on hämeenlinnalaisen valokuvaaja Teemu Tretjakovin ”Koivumetsää”. Tretjakov ei ollut tietoinen siitä, että hänen kuvaansa oli käytetty identiteettihankkeessa.
Tretjakovin koivikkokuvan käyttöoikeudet voi hankkia monesta paikasta, esimerkiksi Vastavalo– tai Shutterstock-kuvapankista. Kuvan käyttöoikeus on kenen tahansa hankittavissa. Koivikko-kuvan käyttöoikeuden voi hankkia Vastavalo-kuvapalvelusta 58 eurolla. Kuvien käyttö ei edellytä valokuvaajien informoimista, mutta esimerkiksi Vastavalo-palvelun käyttöehdoissa mainitaan, että ”kuvan käytön yhteydessä on mainittava lähde jos se on käytännössä mahdollista.”
Uusi identiteetti näyttää tältä. Ensimmäisessä kuvassa Tretjakovin koivumetsä.
Uuden kansallisidentiteetin tilasi helsinkiläinen mainostoimisto Bob The Robot.
MATIAS TURKKILA
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Ilmastokiihko ja maahanmuuttointoilu sivussa VM:n virkapuheenvuorossa – Purra kiittää realismista
Valtiovarainministeriön tuoreessa virkapuheenvuorossa kyseenalaistetaan Suomen pyrkimys olla ilmastopolitiikan edelläkävijä ja toppuutellaan liiallista kunnianhimoa. Maahanmuuton osalta vain korkeasti koulutetun työvoiman tarve mainitaan. Valtiovarainministeri Riikka Purra kiittää virkamiesten realistista otetta.

Sisäministeri Mari Rantanen vaatii täysjarrutusta: ”Pysäyttäisin maahanmuuton hetkeksi”
Sisäministeri Mari Rantanen haluaa pysäyttää maahanmuuton väliaikaisesti. Seuraavalla hallituskaudella hän kiristäisi työ- ja opiskeluperäisen maahanmuuton sekä perheenyhdistämisen ehtoja ja rajoittaisi maahanmuuttajien sosiaaliturvaa.

Ranskan kaaos levisi Belgiaan – autot tulessa ja poliisit kivisateessa Brysselin mellakoissa
Palava skuuttikasa, tuhoutuneet bussit ja kivisateessa kyyristelevät poliisit jäivät muistoksi Belgian protestiviikosta. Perjantaina poliisi otti kiinni 110 ihmistä epäiltynä mielenosoitusten yhteydessä tehdyistä väkivaltaisuuksista. Syytenimikkeistä löytyy muun muassa tuhopolttoja, vahingontekoja ja jopa aseellinen vastarinta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää

















