Artikkeli kuva

Markku Ulander

Saarakkala Ylelle: Suomi nöyristelee vakoilukohuissa suurvalloille

05.11.2013 |12:58

Suomi nöyristelee vakoilukohuissa suurvalloille, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala. Hän kertoi kannastaan maanantaina Yle Pohjanmaan haastattelussa.

– En ymmärrä sellaista nöyristelyä, ettemme tekisi mitään, vaikka vakoilun takana ovatkin suurvallat. Mehän on nöyristelty näissä asioissa ja vasta sitten kun paine on tullut muualta olemme reagoineet. Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun suorittamiin vakoiluihin Suomi ei reagoinnut mitenkään, hymähtää Saarakkala Ylen mukaan.

MTV:n paljastamaa ulkoministeriön vakoilua hän piti yllättävän laajana.

– Vakoilun laajuus yllätti. Ilmeisesti muistakin ilmansuunnista on vakoiltu kuin pelkästään Yhdysvalloista. Tämä kyllä muuttaa kansainvälistä politiikkaa, Saarakkala arvelee.

Hän pitää epäluottamuslauseena eduskuntaa kohtaan, ettei hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta kertonut ulkoministeriön vakoiluasiasta eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle mitään. UAV:llakin olisi ollut asiassa vaitiolovelvollisuus.

ps verkkotoimitus


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
6.
Suomen uutiset logo

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen

02.02.2025 |20:15
7.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21
8.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
9.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
10.
Suomen uutiset logo

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”

06.02.2025 |15:59

Uusimmat










Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää