
Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

LEHTIKUVA
Saarivaltakunnan sähköautojen ja ladattavien hybridien omistajat joutuvat tulevaisuudessa maksamaan ajoneuvoveroa ajettujen kilometrien perusteella. Britannian hallitus perustelee uudistusta verotulojen turvaamisella, koska polttoaineveron tuotto vähenee sähköautojen yleistyessä. Uusi järjestelmä on parhaillaan lausuntokierroksella ja sen on määrä tulla voimaan keväällä 2028.
Britannian veropäätös on valtiontalouden kannalta looginen, sillä sähköautoilijat eivät maksa polttoaineveroa ja sähköautojen osuuden kasvaessa valtion verotulot pienenevät. Kilometriveron tarkoituksena on siis tasata tilannetta bensiini- ja dieselautoilijoiden sekä sähköautoilijoiden välillä.
Uuden mallin mukaan täyssähköautojen kuljettajat maksaisivat 3 pennyä maililta. Ladattaville hybrideille maksu olisi alempi, 1,5 pennyä maililta. Ladattavat hybridit on otettu loogisesti mukaan, koska ne pystyvät liikkumaan pitkiäkin matkoja pelkällä sähköllä.
Jos sähköautolla ajetaan 8 000 mailia vuodessa, kilometriveron suuruus olisi noin 240 puntaa vuodessa. Tämä on edelleen selvästi vähemmän kuin vastaava polttoaineveron määrä bensiiniautolla körötellessä. Ladattavan hybridin kohdalla vastaava ajosuorite tarkoittaisi noin 120 punnan lisäkustannusta.
Britanniassa oli 1,3 miljoonaa ladattavaa autoa vuoden 2024 lopussa. Nyt suunnitelulla systeemillä kilometrivero tuottaisi valtiolle 280 miljoonaa puntaa vuodessa 7 000 mailin ajosuoritteella.
Saarivaltakunnan polttomoottorikäyttöiset 21 miljoonaa autoa keräsivät valtion kassaan vuonna 2024 polttoaineverona vastaavalla tavalla laskettuna runsaat 10 miljardia puntaa.
Kilometrivero ei tarkoita ajoneuvoihin asennettavia seurantalaitteita. Hallituksen mukaan autoilijoiden jatkuva valvonta olisi yksityisyyden suojaa loukkaavaa, eikä sellaista suunnitella.
Järjestelmä perustuisi kuljettajan omaan arvioon ajokilometreistä vuoden alussa. Todellinen ajomäärä tarkistettaisiin vuosikatsastuksen yhteydessä.
Alle kolme vuotta vanhojen, katsastusvapaiden autojen kilometrimäärä voitaisiin tarkistaa erillisellä, vuosittaisella tarkastuskäynnillä huoltopisteessä. Jos toteutunut ajomäärä jää alle arvion, kuljettaja voi saada hyvitystä seuraavan vuoden ennakkomaksuun. Jos kilometrejä kertyy ilmoitettua enemmän, erotus peritään jälkikäteen.
Autoilun verotuksessa on Suomessakin valtiontalouden kannalta katsottuna kasvava aukko käyttövoimasiirtymän takia. Meneillään on autoilun verotuksen uudistaminen, jossa tarkastellaan malleja tulevaisuutta varten.
Suomalaisista puolueista vain keskusta esittää sähköautoille omaa kilometriveroa, joka olisi kepun mallissa suuruudeltaan noin neljä senttiä per ajettu kilometri.
Suomen hallituksen tasolla mitään konkreettista autoilun verotuksen uudistuksesta ei ole vielä linjattu, mutta asia on tiettävästi edennyt virkatasolla. Tilannekatsaus on luvassa alkavalla viikolla.
– Emme valmistele kilometriveroa eikä @persut sellaista kannata. Suomen etäisyydet ovat pitkiä, eikä julkista liikennettä ole tarjolla joka kolkkaan. Km-pohjainen verotus ei meille sovi, totesi liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne syksyllä viestipalvelu X:ssä.
Emme valmistele kilometriveroa eikä @persut sellaista kannata.
— Lulu Ranne (@LuluRanne) September 22, 2025
Suomen etäisyydet ovat pitkiä, eikä julkista liikennettä ole tarjolla joka kolkkaan. Km-pohjainen verotus ei meille sovi.
Liikenteen VERA-uudistus on tilannekuva-vaiheessa. https://t.co/E1q8VQtNX3
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Viikon suosituimmat

Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Yleisradioyhtiö BBC maksaa etnisiin vähemmistöihin kuuluville työntekijöilleen korkeampaa palkkaa kuin valkoisille. Myös vammaiset ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat työntekijät tienaavat enemmän kuin muut samoissa työtehtävissä. Vähemmistöjen näkyvyyttä on lisätty myös ohjelmissa. Nyt vähemmistöjen edustajia näkyy ruudulla niin usein, että se tuntuu monien katsojien mielestä pakkosyötöltä.

Lue lisää

Lue lisää

Lue lisää