
Saksalaisministeri vaatii komission aloittavan meripelastukset Välimerellä ja jopa Libyan maaperällä – Päätös vaikka ilman jäsenmaiden yksimielisyyttä
Saksan kehitysministeri Gerd Müller (CSU) haluaa Euroopan komission toimivan nopeasti ja aloittamaan siirtolaisten pelastamisen niin Välimereltä kuin Libyan maaperältä. Päätös pelastustoimista tulee tehdä vaikka ilman EU-maiden yksimielistä hyväksyntää.
Müller kertoo saksalaisen paikallislehti Neue Osnabrücker Zeitungin haastattelussa, että pelastustoimien aloittamisella on kiire. Uuden komission tulee tarttua toimeen välittömästi.
– Me emme voi odottaa päivääkään, Müller alleviivaa.
Kuoleman meri
Müllerin mukaan Välimeri on kuoleman meri. Uuden meripelastusoperaation aloittamisessa ei ole aikaa odottaa kaikkien jäsenmaiden hyväksyntää. Tämä tarkoittaa sitä, että päätös pitäisi tehdä ilman EU-jäsenmaiden yksimielistä päätöstä.
– Uuden Euroopan komission tulee tehdä aloite auttaakseen Välimeren rannan naapureitamme, eikä jäädä odottamaan kaikkien jäsenmaiden hyväksyntää, Müller toteaa.
Müller muistuttaa, että Välimerelle lähteneiden määrä on kutistunut kymmenesosaan. Hän ei tarkentanut syytä tulijavirran ehtymiselle.
CSU:n kanta muuttunut
Saksan Kristillissosiaalinen unioni on liittokansleri Angela Merkelin CDU:n baijerilainen sisarpuolue. CSU on ollut aiempina vuosina tiukkana Afrikasta suuntautuneen maahanmuuton suhteen.
CSU:n sisäministeri Horst Seehofer on aiemmin ehdottanut Saksan eteläisille rajoille jopa rajatarkastuksia ihmisvirtojen kontrolloimiseksi. Seehofer kirjoitti Italian sisäministeri Matteo Salvinille vetoomuksen, jossa Seehofer pyysi Salvinia avamaan Italian satamat vapaaehtoisjärjestöjen meripelastusaluksille. Salvini kieltäytyi.
EU:lla ei ole ollut meripelastusoperaatiota
EU rahoitti aiemmin Operaatio Sophiaa, jonka tarkoitus oli tehdä tyhjäksi ihmissalakuljettajien aikeet Välimerellä. Ihmissalakuljettajat saattoivat tuhansia ihmisiä hengenvaaraan Välimeren olosuhteisiin nähden merikelvottomilla aluksilla.
Sophia ei ollut varsinaisesti meripelastusoperaatio, mutta kansainvälisen merilain mukaan ihmisiä ei voida jättää merihätään.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Gerd Müller Matteo Salvini CSU Operaatio Sophia Horst Seehofer Ihmissalakuljetus Välimeri Angela Merkel Euroopan komissio
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tutkimus: Välimeren meripelastustoimet lisäävät hukkumisia ja hyödyttävät ihmissalakuljettajia

Maltan pääministeri vahvisti maan palauttaneen yli 50 merellä ajelehtinutta siirtolaista Libyaan: ”Pelastimme ihmishenkiä”

Greek City Times: Saksalainen vapaaehtoisjärjestö yritti tuupata laittomia siirtolaisia Kreikan aluevesille
Viikon suosituimmat

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla
Maahanmuuton kasvu tekee hallaa Suomen työttömyysluvuille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan asiantuntijan mukaan lähes puolet työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla. Tästä huolestuttavasta tiedosta huolimatta lähes kaikki oppositiopuolueet esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa.

Sanna Antikaisen kolumni: VTV-raportti suututti demarit, mutta kuka puhuu totta?
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) julkisti torstaina 19.11.2025 raportin ”Valtion budjetin menolisäykset COVID-19-pandemian aikana”. Tähän asti erityisesti SDP on perustellut Sanna Marinin hallituksen ennätyksellistä velkaantumista ja velkavuoren kasvua ennen kaikkea koronalla ja Venäjän hyökkäyssodalla Ukrainassa.

Viranomaiset paljastivat islamistien 90 miljoonan euron petoksen Ruotsissa – entinen kansanedustaja mukana koulurahojen väärinkäytössä
Expressenin mukaan yli miljardi kruunua eli yli 90 miljoonaa euroa veronmaksajien rahoja on ohjautunut yksityiskouluihin ja esikouluihin, jotka ovat olleet sidoksissa ääri-islamistisiin arvoihin.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Ruotsin rikollisjengeissä enemmän jäseniä kuin armeijassa sotilaita – ampumiset vaihtumassa räjäytyksiin
Jengiväkivalta alkoi Ruotsissa käydä entistä tappavammaksi samoihin aikoihin, kun Ruotsiin saapui 163 000 turvapaikanhakijaa vuosina 2015–2016. Pelkästään Tukholmassa on jengien väkivaltaisuuksissa ammuttu hengiltä 196 ihmistä viimeisen 10 vuoden aikana. Nyt automaattiaseet ovat antamassa tilaa käsikranaateille.

Garedew: Nyt tulevat odotetut tiukennukset – maahanmuuttajilta vaaditaan töitä, kielitaitoa ja nuhteettomuutta tai oleskelu loppuu
Jälleen yksi hallituksen maahanmuuttopolitiikan kiristyksistä on valmistumassa tällä viikolla, kun eduskunta keskustelee tänään ja äänestää huomenna ulkomaalaislain muuttamisesta. Muutoksella pidennetään pysyvän oleskelun saamisen asumisaikaa ja tiukennetaan ehtoja.

Antikainen: Mielenilmaus itärajalla palvelee Venäjän tavoitteita
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa, että hallitus ei saa avata itärajaa ennen kuin Venäjän toiminta muuttuu olennaisesti. Hän painottaa, että mielenilmaus rajalla palvelee vain Venäjän tavoitteita ja vaarantaa Suomen edun.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Jyrähdys Microsoftin kieltämisestä – Junnila: ”Ei myydä sielua lobbareille”
Entisenä Meta-lobbarina tunnettu europarlamentaarikko Aura Salla (kok) vaati tällä viikolla Suomea ja EU:ta lopettamaan julkisella sektorilla Microsoftin tuotteiden käyttämisen.

Ruotsissa 4 000 jengirikollista elää leveästi myös sosiaalietuuksilla – tukia maksettu roistoille 3,6 miljardia kruunua
Noin 4 000 jengirikollista saa Ruotsissa perustoimeentulonsa sairauspäivärahasta, työkyvyttömyyseläkkeestä tai työttömyyskorvauksesta, käy ilmi paikallisen Kelan uudesta raportista. Yhteensä heille on maksettu etuuksia arviolta 3,6 miljardia kruunua.
Uusimmat

Strandman: Ilman omaishoitajia sosiaali- ja terveysala kaatuisi

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali

Kolumni: Some vie ison osan lapsuudesta
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää









