Saksassa kaavaillaan EU:n yhteistä puolustusta

03.05.2016 |10:03

Saksalaispaperin mukaan EU:n tulisi luoda yhteinen puolustus. Tämä tarkoittaisi yhteistä puolustuspäämajaa, tietojenvaihtoa, jäsenmaiden puolustusministereistä koottua elintä sekä koordinoitua kaluston valmistusta ja hankintaa. Samalla lievennettäisiin Saksan sotilaallisia rajoitteita, jotka laadittiin toisen maailmansodan vuoksi.

Paperin piti tulla esittelyyn kesäkuun alussa, mutta Ison-Britannian kansanäänestys saarivaltion EU-jäsenyyden jatkamisesta (23.6.) siirsi yhteisen puolustuksen ideaa heinäkuulle. Pelätään, että brittien EU-eroa kannattavat saisivat paperista tuulta purjeisiinsa. He voisivat osoittaa, että paperi on jälleen kerran yksi esimerkki siitä, mihin suuntaan Euroopan unionia ollaan taluttamassa.

Mistä rahat ”vaaralliseen fantasiaan”?

Britit ovat jo pitkään vieroksuneet ajatusta Euroopan yhteisistä puolustusvoimista. Maan ex-puolustusministeri ja brittien EU-eroa kannattava Liam Fox kritisoi saksalaisideaa. Hän sanoi, että moni eurooppalaisen projektin parissa työskentelevä näkee puolustusliitto Naton ”yhä tiiviimmän Euroopan esteenä”.

– Heidän joka solunsa pyrkii tiivistämään Euroopan puolustusta. Ongelma on se, etteivät he ole valmiita laittamaan tähän rahaa. Se on vaarallinen fantasia, joka söisi Natoon käytettäviä rahoja, Fox kritisoi yhteistä EU-puolustusta haikailevia.

EU:lla on jo yhteisiä operaatioita

EU-maat ovat jo tehneet yhteisiä sotilasoperaatioita esimerkiksi merirosvousta vastaan Somalian rannikolla. Saksalaisjoukot ovat avustaneet muita EU-jäsenmaita luonnonkatastrofien jälkeen.

Saksassa on herännyt uusia keskusteluja siitä, miten terrorismin uhkaa voitaisiin torjua. Pariisin ja Brysselin terrori-iskut pystyttiin toteuttamaan osittain eri jäsenmaiden tahmean tietojenvaihdon vuoksi.

EU:n yhteisiä sotilasjoukkoja pidetään tällä hetkellä vielä kaukaisena haaveena pitkän ja kuoppaisen tien päässä. Toteutuessaan saksalaisluonnos tasottaisi tätä tietä.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
4.
Suomen uutiset logo

Tutkimus: Oikeistolaiset osoittavat enemmän empatiaa vasemmistolaisia kohtaan kuin vasemmistolaiset oikeistolaisia kohtaan – epäsymmetriaa selittävät ankarat moraaliset tulkinnat

06.06.2025 |09:55
5.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
6.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
8.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
9.
Suomen uutiset logo

Wille Rydman: Mies-päätteisten sanojen kieltäminen ei tee maailmasta rahtustakaan tasa-arvoisempaa – ”Ole mies, älä henkilö”

06.06.2025 |11:28

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää