Missä vaalit, siellä vaikuttamisyritys. 1800-luvun alussa varhaista vaalivaikuttamista harjoittivat ranskalaiset, myöhemmillä vuosikymmenillä mafiosot. Vaalivilpin kärkinimiin voidaan lukea presidentti John F. Kennedy, hänen vaalitulostaan oli parantelemassa useampikin taho. Dosentti Markku Ruotsila kertoo Suomen Uutisille vaalivaikuttamisen historiasta.

Pohjois-Amerikan historian dosentti Markku Ruotsila kertoo varhaisimpien Yhdysvalloissa tapahtuneiden vaalivaikuttamisyritysten tapahtuneen ranskalaisten radikaalien toimesta.

– He kannattivat silloista republikaani-demokraatti -puoluetta (nykyiset demokraatit) edustanutta presidenttiä Thomas Jeffersonia. Hän kannatti Ranskan vallankumousta ja sen tavoitteita. Jefferesonia tuettiin kaikin mahdollisin tavoin, rahallisesti sekä propagandan keinoin, Ruotsila taustoittaa.

Jefferson oli Yhdysvaltojen kolmas presidentti (1801–1809) ja hän on yksi itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajista.

Ruotsila kertoo Jeffersonin kampanjaan kohdistuneen myös kotimaisia vaikuttamisyrityksiä kirkon toimesta, koska tämä ei ollut uskonnollinen.

– Jeffersonista levitettiin huhua, että hän on antikristus ja polttaisi kirkot. Ihmiset jopa hautasivat raamattuja kampanjan seurauksena, hän tarkentaa.

Lokalaulu

1800-luvun lopulla demokraattipresidentti Grover Clevelandia vastaan kävi likaista vaalitaistelua republikaanien James G. Blaine tukijoineen. Kampanja-aikana levitettiin huhua, että Clevelandilla olisi avioton lapsi; ja hän joutui myöntämään, että maksaa elatusapua naiselle, joka väitti Clevelandin olevan lapsensa isä.

– Blainen tukijat tekivät tunnetun kampanjalaulun, jote he lauloivat vaalikiertueella ”Ma, Ma, Where’s my Pa, Gone to the White House, Ha, Ha, Ha” (Pa tarkoittaa isää).

Isyyttä ei ole voitu vahvistaa, Ruotsila kertoo.

Uskontoa käytettiin lokaamiseen

1908 republikaanipresidentti William Howard Taft joutui demokraattien valheellisen huhukampanjan kohteeksi. Taft oli uskonnoltaan unitaari.

Unitaarit eivät usko Jeesuksen olevan Jumalan Poika, vaan pelkkä ihminen, joskin eettisesti hyvin kehittynyt ja siksi oiva esimerkki kunnollisesta elämästä. Useimmat kristityt eivät tunnusta unitaareja kristityiksi.

– Taftin väitettiin yrittävän presidenttinä tuhota kristinuskoa. Väitteitä esitettiin myös katolilaisesta salaliitosta, koska Taftilla oli ollut läheiset välit katoliseen kirkkoon, kun hän toimi Kuuban kuvernöörinä ja Filippiinien kenraalikuvernöörinä. Huhuista huolimatta Taft voitti ja palveli presidenttinä 1909–1913, Ruotsila sanoo.

Vuonna 1928, tulevan republikaanipresidentin Herbert Hooverin (virassa 1928–1933) vastaehdokas Alfred Smith puolestaan joutui katolilaisuutensa vuoksi republikaanisen puolueen, protestanttisten kirkkojen ja Ku Klux Klanin suuren huhukampanjan kohteeksi.

– Väitettiin, että Smith ottaisi presidenttinä käskynsä paavilta. Hänen kerrottiin aikovan tehdä Valkoisesta talosta paavin kesäasunnon – ja hävittyään vaalit hänen kerrottiinkin usein toistetun vitsin mukaisesti lähettäneen sähkeen paaville: ‘unpack’ eli tyhjennä matkalaukkusi. Smithin sanottiin myös aikovan kumota kieltolain, sillä tuolloin katolilaisia pidettiin yleisesti alkoholismiin taipuvaisina. Lisäksi peloteltiin, että Smith suosisi virassaan katolilaisia maahanmuuttajia ja yleensäkin hänen uskottiin kumoavan Yhdysvaltojen demokraattisen järjestyksen, Ruotsila kertoo.

Demokraattipresidentti Franklin D. Rooseveltin vamman salailu

Polion sairastanut Franklin D. Roosevelt oli liikuntarajoitteinen. Hänen pyörätuolinsa häivytettiin julkisista esiintymisistä. Rooseveltin virkakausi ajoittui vuosille 1933–1945.

– Kuvat järjestettiin niin, että pyörätuolia ei näkynyt. Roosevelt käytti metallisia seisontatukia. Hänen heikkoa terveydentilaansa salailtiin myös hänen neljännelle kaudelle valintansa yhteydessä. Hän kuoli kesken viimeistä kauttaan sairauskohtaukseen, Ruotsila sanoo.

Roosevelt on Ronald Reaganin (virassa 1981–1989) ohella yksi historian suosituimmista presidenteistä ja hän jäi myös historiaan ainoana presidenttinä, joka on ollut vallassa enemmän kuin kaksi kautta.

Lehmät, jotka ”äänestivät”

Vuonna 1960 voittaneen demokraattipresidentti Kennedyn (virassa 1961-1963) ja republikaaniehdokkaan, Richard Nixonin (virassa 1969–1974) ero oli vain alle yksi prosentti.

Suurlähettiläänä toiminut ja kieltolain aikaisella salakuljetuksella rikastunut JFK:n isä, Joe oli vaikutusvaltainen henkilö. Hänen suhteillaan ja rahoillaan vaikutettiin Kennedyn voittoon ainakin Illinoisin Chicagossa. Myös Frank Sinatralla, muiden muassa Kennedyn kampanjalaulun esittäneellä laulajalla oli roolinsa voiton sinetöinnissä, sillä hänellä oli suora yhteys mafiapomo Sam Giancanaan.

– Tästä tapahtumasta kerrotaan, että Kennedy sai ääniä myös hautausmailta Illinoisissa. Teksasissa Kennedylle ääniä järjesti tuleva varapresidentti ja JFK:n salamurhan jälkeen presidentiksi tullut Lyndon B. Johnson (virassa 1963–1969). Kennedy sai Teksasissa enemmän väitetyistä äänistä, kuin oli äänioikeutettuja. Tästä johtuen teksasilaisten lehmienkin kerrottiin äänestäneen Kennedyä, Ruotsila kertoo.

Nixon myönsi tappionsa, eikä vienyt vaalivilppiä Korkeimpaan oikeuteen.

Neuvosto-Venäjän “active measures” eli aktiiviset toimet

Neuvosto-Venäjän tuottamasta materiaalista ei tuohon aikaan ei käytetty termiä valeuutiset, vaan puhuttiin disinformaatiosta. CIA eli Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu käytti toiminnasta nimitystä ‘active measures’ eli aktiiviset toimet.

– Neuvosto-Venäjän vaalivaikuttamista tapahtui jo 1918 kongressivaaleissa silloisen lähettilään toimesta. Silloin ja aina siitä lähtien KGB ja sen edeltäjäorganisaatiot lähettivät rahaa suosimilleen yhdysvaltalaisille ehdokkaille ja järjestivät erilaisia huhu- ja disinformaatiokampanjoita. Ajoittain soluttauduttiin myös kummankin pääpuolueen sisälle ja yritettiin sieltäkin käsin saada Neuvostoliitolle mieluisia ehdokkaita valtaan. Ruotsila kertoo.

Vaikuttaminen kiihtyi kylmän sodan aikana

1960 demokraattien esivaalikampanjoinnissa JFK:n vastaehdokkaalle Adlai Stevensonille tarjottiin apua KGB:n eli Neuvostoliiton valtiollinen turvallisuuspoliisin toimesta.

– Merkittävä vaikutusyritys liittyy vuoden 1968 vaaleihin. Nixonin ja hänen vastaehdokkaansa demokraatti Hubert Humphreyn väliseen kampanjaan.

– Humphreylle tarjottiin rahaa ja tietoja KGB:n toimesta (mutta hän ei suostunut ottamaan ainakaan rahaa vastaan). Samaan aikaan Nixon puolestaan kävi salaisia neuvotteluja Taiwanin ja Etelä-Vietnamin kanssa, jotka lupasivat sitten edistää rauhanneuvotteluja Vietnamin sodan päättämiseksi – mutta vain jos hänet valittaisiin presidentiksi, Ruotsila tarkentaa.

Myös media joutui Neuvostoliiton uhriksi.
– Kuuluisa esimerkki on 1976 esivaalien ajoilta, jolloin Neuvostoliiton onnistui soluttaa yhdysvaltalaiseen lehdistöön täysin vääriä huhuja siitä, että demokraattien ehdokkuutta tavoitellut jyrkästi neuvostovastainen senaattori Henry ‘Scoop’ Jackson olisi homo, Ruotsila kertoo ja lisää:

– 1980-luvulla, kun Ronald Reagan oli presidenttiehdokkaana, neukkuagentit soluttautuivat itse republikaaniseen puolueeseen, Ruotsila päättää.

Lopuksi

Todettakoon toimituksen puolesta vielä sekin, että siinä vaikka Yhdysvaltojen omissa vaaleissa on nähty jos jonkinlaista vilunkia, on toiminta usein ollut kovin pientä ja hikistä siihen verrattuna, mitä maa on itse saanut muualla maailmassa aikaan. Yhdysvalloille ei ole tehnyt pahaa luhistaa epämieluisia puolueita tai joissain tapauksissa jopa kokonaisia valtioita etujensa turvaamiseksi.

Toisinaan toiminta on ollut menestyksekästä, toisinaan ei. Ja on toki sanottava sekin, ettei maa ole ollut asialla yksin. Isot ovat kurmottaneet pienempiään aina historian alkuhämäristä saakka.

Sattui kalenterissa olemaan mikä vuosiluku hyvänsä, valtaryhmittymät ovat aina yrittäneet ohjailla kansakuntien tahtoja erilaisin keinoin. Toisinaan vaikuttaminen toteutetaan väärillä huhuilla tai Facebook-kampanjoilla, toisinaan B52-pommikoneilla tai Mainilan laukauksilla.

Poliittinen valta on oikotie valtaviin omaisuuksiin. Kansainvälisen politiikan kiemuroita arvioidessa kannattaakin aina pitää kirkkaana mielessä vanha yksinkertaistus: follow the money.

Kuka hyötyy, ja kenen kustannuksella?

Heli-Maria Wiik, Matias Turkkila