Artikkeli kuva

Eurokansanedustajat Liisa Jaakonsaari (vas.) ja Mitro Repo Strasbourgissa Ranskassa. Arkistokuvaa. / Roni Rekomaa

SDP armahti, kirkko ei – potkut kähmijäpapille

09.08.2016 |14:18

Helsingin ortodoksisen seurakunnan pappina toiminut Mitro Repo on saanut potkut. Asiasta kirjoitti ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Työsuhteen päättymistä esittänyt kirkkoherra Markku Salminen kertoo potkujen syyksi sopimattoman käytöksen ja toistuvat työntekoon liittyvät ongelmat. Salmisen mukaan aloite asiaan tuli seurakuntalaisilta. Luottamus Mitroon on mennyt kokonaan.

Kirkko on vaitonainen potkujen syystä, eikä media ole tavoittanut Repoa kommentoimaan lähtönsä syitä. Hän on ollut aikaisemmin erittäin kielteisessä julkisuudessa naisia halventavasta kielenkäytöstään ja ei-toivotusta koskettelustaan.

Repo nousi europarlamenttiin SDP:n riveistä vuonna 2009. Papin mielenkiinto kohdistui liittovaltion rakentamisen sijaan vastakkaiseen sukupuoleen. Revon europarlamentaarikkokaudella useat EU-parlamentissa työskennelleet naiset kertoivat tämän rivoista sutkauksista ja lääppimisestä. Asia repesi viimein julkisuuteen, ja sen myötä useat muutkin naiset kertoivat Revon käsittämättömästä käyttäytymisestä.

Naisrauhan teemoilla ratsastava SDP ei ilmeisesti pitänyt naisten ahdistelua kummoisenakaan ongelmana. Vaikka törkeydet olivat jo yleisessä tiedossa, puolue palkitsi härskejä ehdotuksia laukoneen papin vielä uudella eurovaaliehdokkuudella. Silloinen puoluejohto pyysi Mitroa useita kertoja asettumaan ehdolle. Vaikka “maailman parasta työelämää” tarjoavan puolueen johto ei välittänytkään naispuolisten EU-virkailijoiden työhyvinvoinnista, äänestäjät olivat saaneet miehestä tarpeekseen. Repo oli vuoden 2014 eurovaalien suurin häviäjä. Hän romahti 70 000 äänen saaliista alle kymmeneen tuhanteen. Iltalehti kutsui tappiota totaaliromahdukseksi.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman

10.03.2025 |20:47
3.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
5.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04
6.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34
7.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”

12.03.2025 |18:35
8.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52
9.
Suomen uutiset logo

Melko erikoista: Vieraskielisille oma väylä korkeakouluun – ”Yliopiston on pystyttävä vastaamaan muuttuviin osaamisvaatimuksiin ja muutoksiin väestörakenteessa”

10.03.2025 |13:19
10.
Suomen uutiset logo

40 vuoden taistelu on ohi ja terroristijärjestö PKK laski aseensa – Suomen 16 000 kurdille avautui toivo paluusta kotiin

11.03.2025 |16:36

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää