Tagi: irtisanominen

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Yleisradion esittämään tilitystarinaan sateenkaariavioliiton vuoksi irtisanotusta miehestä saatiin lisävalaistusta tällä viikolla, kun työnantajaosapuolen sisäinen selvitys tapauksesta valmistui, eikä selvityksessä työsuhteen purkamiselle koeajalla löytynyt syrjiviä perusteita. Sosiaalisen median käyttäjät antavat nyt tylyä palautetta Ylen tarinajournalismille.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Puheenjohtaja Jussi Halla-ahon (ps.) mukaan hallituksen tavoite työllisyysasteen nostamisesta on oikea, mutta keinot vääriä. ”Työttömien kepittämisestä ei ole hyötyä, jos työtä ei ole tarjolla. Irtisanomissuojan heikentämisestä ei ole hyötyä, jos hyvin pieni osa yrittäjistä pitää nykyistä irtisanomissuojaa merkittävänä työllistämisen esteenä. Tärkeämpiä syitä etenkin pienille yrityksille ovat henkilöstöbyrokratia sekä se, että työtä ei ole riittävästi uusille...  Lue lisää >

lehtikuva

Jyväskylän kaupunki aikoo leikata jopa 900 henkilötyövuotta vuosina 2014-16. Leikkausten avulla aiotaan säästää noin 50 miljoonaa euroa. Jyväskylän kaupunginhallitus päätti asiasta perjantaina lyhyessä kokouksessa yksimielisesti. Leikkaukset aiotaan panna toimeen vuosina 2014-16. Neuvottelut aloitetaan 2.10.2013 ja ne päättyvät kuuden viikon kuluttua 12.11.2013. Yhteistoimintaneuvottelut koskettavat koko kaupunkiorganisaatiota mukaan lukien liikelaitokset. Tuupainen: Ei äkkijarrutusta Perussuomalaisten jyväskyläläinen kansanedustaja Kauko...  Lue lisää >

lehtikuva_Aleksi_Makkonen

Nokia myi langattomien modeemien tuotekehityksen Renesasille vuonna 2010. Japanilaiset hyödynsivät Suomen Nokia-paketit täydellisesti ja samaan aikaan hankkivat kaiken tiedon ja osaamisen. Kun suomalaisten osaaminen oli käynyt tarpeettomaksi ja rahat kupattu Suomesta, niin vedetään henkselit Suomen ylle ilman mitään armoa. Valtion tulisi periä yrityskaupan yhteydessä annetut ”työllistämisedut” takaisin ja vaatia vahingonkorvauksia. Ostettu reilun kahden vuoden lisäaika...  Lue lisää >

Stora Enson toiminta ei täytä vastuullisen yrityksen kriteereitä. Vaikka markkinatilanne on vaikea, pitäisi suuryrityksillä olla muitakin vaihtoehtoja kuin irtisanomiset. Metsäyhtiö Stora Enso vähentää palkkalistoiltaan 2 500 työntekijää. Yhtiö perustelee saneerausta kannattavuuden parantamisella. Suomesta yhtiö vähentää 650, Ruotsista 750 ja muista Euroopan maista 850 työntekijää ja muista maista 250 työntekijää. Tehostamisohjelma on ollut tiedossa jonkin aikaa,...  Lue lisää >