

Sebastian Tynkkynen: Unkarin Fidesz-puolueen kysymys oli vaalien alla median pääkysymys perussuomalaisille – ja kun saamme torpattua heidät, media on hiljaa
Perussuomalaisten europarlamenttiryhmä on nyt kolmanneksi suurin. Unkarin änkyräpuolue Fidesz jäi ulkopuolelle. Tuore meppi Sebastian Tynkkynen (ps.) oudoksuu suomalaisen median toimintatapoja.
Tynkkynen kirjoittaa:
Nyt huomaan, kuinka median hiljaisuus Brysselin osalta tulee kuin seinä vastaan.
Tämä on ihan aito ongelma suomalaisten EU-politiikan tietämyksen ja kiinnostuksen kannalta.
Eurovaaleissa iso osa aikaa meni siihen, kun joka tentissä kysyttiin, tuleeko Orbanin Fidesz perussuomalaisten kanssa samaan ECR-ryhmään.
Neuvottelut onnistuivat ja Fidesz saatiin suljettua ulkopuolelle. Lisäksi saimme viidestä uudesta maasta meppejä ryhmäämme ja historiallisesti voimasuhteet muuttuivat: menimme Renewin ohi ja ensimmäistä kertaa historiassa meistä tuli EU-parlamentin 3. suurin puolueryhmä. Kasvoimme eilisen päätöksen myötä niin suhteellisesti kuin absoluuttisesti eniten eurovaaleissa.
Tiedotin asiasta tviittaamalla eilen ja lähettämällä vielä tänään tiedotteen. Suomen medioista vain Uusi Suomi ja saman talon sisältä Kauppalehti copypastella julkaisivat saman jutun: muissa medioissa täysi hiljaisuus.
Siis ensin Fidesz-kysymys on median pääkysymys perussuomalaisille ja kun saamme torpattua heidät, media on hiljaa.
Toinen ongelma on median perehtyminen EU-asioihin. Tuossa ainoassa julkaistussa jutussa keskeisenä virheenä on se, että leipätekstissä asia uutisoidaan niin, että Fideszin ulossulkemisessa onkin kyse Fideszin omasta jättäytymisestä pois.
Ei, Fidesz yritti loppuun saakka päästä ryhmään ja kun ovi laitettiin kiinni, puolueen propagandaosasto spinnasi kasvojen säilyttämisen niin, että he eivät edes halua mukaan Romanian AUR-puolueen vuoksi. Tämä on Orbanin narratiivi, jonka ainoa asiasta uutisoinut toimittaja pisti sellaisenaan lehteen.
Huomaan, että mepin rooli viestinnässä on kultaakin tärkeämpi ja tästä myös vaalitenteissä kysyttiin: aikooko ehdokas valituksi tullessaan viestiä aktiivisesti vai hiljetä, kuten aiemmatkin mepit.
Kun en näin aio toimia, vaan aloin aktiivisesti viestimään, Iltalehti pistikin jo heti ulos toimittajakolumnin, jossa kaikelle kansalle kerrottiin, että Tynkkynen meinaa perustaa Brysseliin trollitehtaan.
Melkein mahdoton tehtävä edessä, mutta meinaan murtaa suomalaisen EU-politiikan hiljaisuuden. Se jää nähtäväksi, onnistunko, mutta parhaani lupaan yrittää.
Nyt huomaan, kuinka median hiljaisuus Brysselin osalta tulee kuin seinä vastaan.
Tämä on ihan aito ongelma suomalaisten EU-politiikan tietämyksen ja kiinnostuksen kannalta.
Eurovaaleissa iso osa aikaa meni siihen, kun joka tentissä kysyttiin, tuleeko Orbanin Fidesz… pic.twitter.com/OfRj6gkylL
— Sebastian Tynkkynen (@SebastianTyne) June 20, 2024
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Sebastian Tynkkynen politiikan tarkoituksesta: ”Ydinkysymys suomalaisessa politiikassa on hyvinvointiyhteiskunnan säilyttäminen tuleville sukupolville”

Tynkkyselle kaksi merkittävää valiokuntapaikkaa europarlamentissa: ”Kilpailu on kovaa – tämä tuntuu lottovoitolta”

Joukko meppejä vaatii EU:ta toimiin Unkarin viisumipäätöksen jälkeen – Tynkkynen mukana vaatimuksessa
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














