Brittikommentaattorit arvioivat, että poliittinen järjestelmä on pirstaloitumassa entistä koalitiovetoisempaan malliin. Tällöin äärimmäiset pienryhmät saattavat saada kokoaan suurempaa valtaa. Yleisemminkin Britannian nähdään siirtyvän aikaan, jossa keskustelu yhteisestä kansallisesta edusta väistyy heimoutumisen ja hajanaisten eturyhmien valtataistelun tieltä.
– Jos nykyajan Britannian politiikassa on ollut jotain tätä häpeällisempää ja häiritsevämpää, minun on vaikea keksiä sellaista juuri nyt.
Näin kirjoittaa pitkän linjan journalisti Jake Wallis Simons saarivaltiossa äskettäin pidetyistä täytevaaleista. Tarkalleen ottaen Gortonin ja Dentonin vaalipiirissä Manchesterin alueella järjestettiin paikalliset vaalit uuden parlamenttiedustajan valitsemiseksi kesken kauden.
Syynä täytevaaleille oli vaalipiiristä valitun Labour-puolueen parlamenttiedustaja Andrew Gwynnen eroilmoitus. Jo vuotta aikaisemmin Gwynne oli ryvettynyt Whatsapp-kohussa, minkä seurauksena hänet hyllytettiin hallituspuolueesta ja hän siirtyi terveysministerin tehtävistä riviedustajaksi.
Simonsin mukaan näiden täytevaalien piti olla helppo voitto pääministeri Keir Starmerin luotsaamalle hallituspuolue Labourille. Myös maan yleisradioyhtiö BBC:n uutisartikkeleista saattoi lukea optimistisia arvioita potentiaalisista saman puolueen seuraajista. Olihan Labour voittanut paikan edellisissä vaaleissa vasta alle kaksi vuotta sitten 13 413 äänen enemmistöllä.
Nyt monien yllätykseksi Labour kuitenkin hävisi paikan jyrkemmälle vihreälle puolueelle.
Miksi tämä yllätystulos on merkittävä? Onko yksittäisellä syrjäisellä Britannian vaalipiirillä sen suurempaa merkitystä? On siitä näkökulmasta, että monikulttuurisuudella kyllästetyt alueet (kuten Gortonin ja Dentonin vaalipiiri) ovat kuin hallitsematon testilaboratorio. Ympäröivä maailma voi nähdä niissä oman tulevaisuutensa, mikäli monikulttuurisuutta ei saada rajoitettua. Monikulttuurisen testilaboratorion ilmiöt saattavat yllättää jopa kriittisintä ja realistisintakin yleisöä.
Vasemmisto liittoutuu maahanmuuttajien kanssa
Maailmalla Suomea myöten on herätty ilmiöön, jossa vasemmistolla on intressi maahantuoda äänestäjiä eli sosioekonomisesti heikossa asemassa olevia maahanmuuttajia. Esimerkiksi Suomessa SDP on kunnostautunut maahanmuuttajien puolueena. Amerikkalaisissa keskusteluissa äänestäjien maahantuontia on puolestaan väläytelty demokraattipuolueen agendaksi.
Onko Gortonin ja Dentonin täytevaaleissa mitään ratkaisevasti uutta? Simons korostaa, että vihreät voitti tekemällä jotain, mihin perinteinen vasemmisto ei vielä kyennyt – kohdistamaan identiteettipoliittisia kampanjoita muslimiväestölle. Simons ei ole ajatuksineen yksin. Samansuuntaista analyysia esitettiin myös Spiked-median podcastissa.
Näiden analyysien mukaan vaaleissa oli kyse käytännössä kahden eri väestösegmentin vastakkainasettelusta. Vaalipiirin sisällä Dentonissa on enimmäkseen valkoista työväenluokkaista väestöä. Sen keskuudessa Nigel Faragen oikeistohenkinen Reform-puolue nauttii verrattain suurta kannatusta. Gortonin alue puolestaan koostuu enimmäkseen ei-valkoisesta väestöstä. Alueen asukkaista peräti 40 prosenttia on muslimeja.
Vihreät myivät kahta eri viestiä eri ryhmille. Simons kuvailee tätä taktikointia ”kyyniseksi”. Yleisessä kampanjoinnissa puhuttiin kansantaloudesta ja elinkustannuksista, mutta maahanmuuttajataustaiselle yhteisölle korostettiin huolta Gazan tilanteesta. Vihreät käytti vaaliaseenaan jopa urdun kielellä tehtyjä ”antisionistisia” videoita.
Vaikka Gazassa on ollut tulitauko jo kuukausien ajan, aihe toimii yhä yllättävänä sytykkeenä Ison-Britannian politiikassa. Gaza-teema on tehokas, Simonsin sanoin suorastaan ”hypnoottinen” ärsyke, joka mobilisoi sekä muslimiväestöä että heitä myötäilevää vasemmistoa.
Simons muistuttaa, että Britanniassa ei ole nähty pitkiin aikoihin vaaleja, joissa heimoutunutta ryhmävihaa olisi pyritty valjastamaan vastaavalla tavalla. Hän kuvailee vihreiden ja ”islamistien” liittolaisuutta luontevaksi ”järjestetyksi avioliitoksi”, jossa muu kansa kärsii.
Demokraattiset normit ovat uhattuina
Luottamus kahteen suureen valtapuolueeseen on ennätyksellisen alhaalla, ja kansalaisten äänet kanavoituvat monille pienpuolueille. Puoluekentän pirstaloitumisen myötä politiikasta tulee koalitiokeskeistä. Simons varoittaa, että monipuoluemallissa pienet ja ärhäkät, vaa’ankieliasemaan pääsevät ryhmittymät voivat käyttää kokoaan suurempaa vaikutusvaltaa. Saman huolen jakoi myös kuuluisa filosofi Karl Popper jo 1940-luvulla.
Kasvavan muslimiväestön myötä on jopa keskusteltu siitä, että aviomiehet määräisivät vaimoilleen, miten heidän tulisi äänestää. Riippumatta siitä, tapahtuuko tällaista laitonta ”perheäänestämistä”, Simons näkee heimopohjaisen äänestämisen tulleen jäädäkseen:
– Heimoutumisesta on vaarassa tulla brittipolitiikan uusi vipu.
– Mitä eliittimme oikein odottivat tuodessaan maahan vuosikymmenien ajan yhteisöjä epädemokraattisista kulttuureista ja vieläpä ilman tehokasta kotouttamista?
– Tämä on välietappi kohti kuilun reunaa, seurausta rakenteellisista muutoksista järjestelmässämme ja kulttuurissamme – muutoksista, joita rakennetaan ja hyödynnetään täysin tietoisesti.
Vihreiden voitto merkitsee Simonsin mukaan lopullista tyrmäystä ”Starmer-projektille”. Toisin sanoen Labour-puolueen pääministerin näennäisen vakaa ja sovitteleva johtajuus hajosi omaan mahdottomuuteensa.
– Toisella kädellä hän kampitti poliittisia kilpailijoitaan ja toisella itseään.
Esimerkiksi islamistiset hengelliset johtajat valjastivat Gazan tilanteen lähes pyhäksi kysymykseksi, jota vasten työväenpuolue Labour leimattiin ”osalliseksi kansanmurhaan”.
Vihreiden vaalivoitto kiihdyttää kilpajuoksua pohjalle
Suomessa vihreiden europarlamentaarikko Maria Ohisalo tuuletti somessa näkyvästi Ison-Britannian vihreiden voittoa Gortonin ja Dentonin täytevaaleissa. Kirjoituksessaan Ohisalo syytti mm. Labour-puolueen kaltaista vasemmistoa ”kompromisseista äärioikeiston pelossa”.
Vihreidenkään voitto ei tullut ilman kompromisseja. Vaikka virallisessa kerronnassa heidät julistettiin vaalivoittajiksi, vihreistä on tulossa entistä riippuvaisempia islamilaisista intressiryhmistä. Simons huomauttaa, että vihreiden voitto oli lähinnä koalition voitto. Tässä koalitiossa islamistiset intressit ovat pääsemässä vaa’ankieliasemaan. Vihreät ja sateenkaarevat arvot saattavat joutua taipumaan.
Simonsin mukaan tilanteesta on vedettävissä huolestuttavia johtopäätöksiä:
– Osa maanmiehistämme on niin uppoutunut Israel-vihaan, että se on selvästi voittava vaaliteema jopa elinkustannuskriisin aikana. Tämä ulkopoliittinen prioriteetti korostaa nyky-Britannian ghettoutumista. Se osoittaa, miten kasvava tyytymättömyys yhdistyy kumouksellisuuteen valtakulttuuria kohtaan. Se tuo ilmi, miten kokonaiset yhteisöt määrittelevät itsensä uskonnollisten kytkösten kautta.
Vihreiden vaalivoitto näyttää Simonsille pikemminkin lähtölaukaukselta, jossa vasemmisto kiihdyttää kilpajuoksua pohjalle:
– Voimme odottaa lisää kiihkoilua, lisää raivoa, lisää ääriajattelua, lisää polarisaatiota ja vähemmän demokratiaa.