Antikainen: Yle on väärässä – uutiset somaliaksi ja arabiaksi eivät auta sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan

PS-Nuoriso kritisoi Ylen aietta aloittaa arabian- ja somalinkieliset uutiset: Vieraskielinen uutisointi vie pohjan kotoutumiselta

Vihersiirtymän vaikeudet kasaantuvat – akkutehdas kuilun reunalla: ”En ihmettele, jos konkurssi olisi edessä puolen vuoden sisällä”

Koponen: Ammatillisen opetuksen säästöt kohdennettava suomalaisilta nuorilta leikkaamatta

Helsingin Kaivokadun läpiajokielto käsittelyssä ensi viikolla – tulisiko autottomasta kävelykadusta jopa vaarallisempi jalankulkijoille?

Lakihanke perheenyhdistämisen edellytysten tiukentamisesta etenee – kummaltakin puolisolta edellytettäisiin jatkossa 21 vuoden vähimmäisikää

Suvaitsevaisuus tuhoaa urheilujätti Niken brändiä: Woke-sekoilu sulatti pois yli viidesosan yhtiön arvosta

Aamulehden ex-päätoimittaja: Ylen piikkiin rakastajansa kanssa matkustanut uutispomo Riikka Räisänen pitäisi siirtää syrjään

Riski kasvaa Pohjolassa kaiken aikaa – venäläiset sabotöörit kartoittavat iskukohteita koptereilla

Keskisuomalaisen päätoimittaja Yle-pomo Riikka Räisäsestä: Näillä näytöillä joku muu päätoimittaja olisi jo eronnut

Poliisi nappasi Helsingin yliopiston kunniatohtorin kiinni kahdesti – ensin Kööpenhaminassa, sitten Tukholmassa

Labour

Ranskan ja Britannian vaaleissa suurin voittaja oli taktinen äänestäminen. Puolueiden yhteistyö vaihtoehtojen rajoittamiseksi ja kansalaisten vastustamaton halu äänestää inhokkipuoluetta vastaan voivat olla tehokkaita vaaliaseita, vaikka se tarkoittaisikin oman ykkösvalinnan ohittamista. Demokratia saattaa tosin siinä rytäkässä joutua kyseenalaiseksi.

Ranskassa laitaoikeiston Kansallinen liittouma jäi kolmanneksi parlamenttivaalien toisella kierroksella. Tämä oli monille yllätys, sillä ensimmäisen vaalikierroksen jälkeen puolue näytti olevan matkalla hallitusvaltaan ensimmäistä kertaa historiassaan.
Turpiin kuitenkin tuli ja syynä oli <a href="https://www.nytimes.com/2024/07/11/world/europe/europe-us-tactical-voting.html">taktinen koordinaatio</a> vihervasemmiston ja keskustan puolueiden välillä. Puolueet vetivät joutavat 200 täyte-ehdokasta kisasta estääkseen Kansallisen rintaman vaalivoiton.
<a href="https://electionscience.org/library/tactical-voting-basics/">Taktiikka</a> toimi ja vanha valta säilytti kompuroiden asemansa, ainakin toistaiseksi.
Absurdi äänikynnys Britanniassa
Ison-Britannian vaaleissa selvästi eniten kannatustaan kasvatti Brexit-arkkitehti Nigel Faragen johtama kansallismielinen Reform UK. Piilevä äänikynnys muodostui puolueen kohdalla lähes <a href="https://www.suomenuutiset.fi/analyysi-ranskassa-yhteinen-vihollinen-yhdisti-keskustaoikeistosta-kommunisteihin/">absurdiksi</a>, kun yli 4 miljoonaa ääntä muuntui vain viideksi edustajanpaikaksi.
Vertailun vuoksi vaalit <a href="https://stopthetories.vote/">voittanut</a> työväenpuolue Labour sai vajaalla kymmenellä miljoonalla äänellään 412 paikkaa, eli reilu kaksinkertainen äänimäärä tuotti yli kahdeksankymmenkertaisen paikkamäärän.
Toisaalta suuri osa romahdusmaisen tappion kokeneiden konservatiivien äänistä päätyi Faragen puolueelle. Näin äänestäjien protesti kohdistui selvästi pääministeri Rishi Sunakin ja hänen konservatiiviedeltäjiensä aikaansaannoksiin 12 vastuun vuoden aikana.
Päätäntävallan periaatteet hakusessa
Ranskan ja Britannian vaallitulokset havainnollistavat New York Timesin mukaan jotain erittäin tärkeää, mikä usein jää poliittisten taistelujen draaman varjoon: samankaltaiset poliittiset jakolinjat voivat eri poliittisissa järjestelmissä tuottaa hyvin erilaisia hallituksia.
Lopputulos saattaa sittemmin olla yllätys puolueille itselleenkin, jos koalition rakentaminen vaalien jälkeen johtaa jo toisen kerran tulokseen, jota ei ole tavoiteltu.
Jossain vaiheessa kyse alkaa olla myös äänestäjän oikeusturvasta. Erityisesti, jos annetun äänen lopullinen osoite on enemmän tai vähemmän mielivaltainen. Demokratian periaatteet eivät enää päde, kun äänestäjien selkeästi esittämä muutosvaatimus poljetaan vaalitaktikoinnin lokaan.
Amerikassa demokratia on kahden kauppa
Yhdysvalloissa poliittisten puolueiden on vaikeampi koordinoida äänestäjien valintoja kahden puolueen järjestelmässä. Amerikkalaiseen poliittiseen perinteeseen sopinevat siksi polarisaatiota korostavat selkeät ilmaisut, jotka Euroopassa voitaisiin tulkita solvauksiksi.
Presidentti Joe Bidenin keskeinen vetoomus äänestäjille on ollut kehotus äänestää Donald Trumpia ja tämän valinnasta johtuvia katastrofaalisia seurauksia vastaan. Toisaalta äänestäjät ja eliitti vetoavat omalla absurdilla tavallaan Bideniin, jotta tämä luopuisi ehdokkuudesta.
Trump valittiin republikaanien presidenttiehdokkaaksi Milwaukeen puoluekokouksessa ja siellä pitämässään <a href="https://www.youtube.com/watch?v=DtwvJqNvRos">puheessa</a> potentiaalinen presidentti syytti demokraattipuoluetta ja edeltäjiään siitä, että kunnioitus Yhdysvaltoja kohtaan on kadonnut ja vaihtunut etelästä vyöryvään invaasioon.
Yhdysvalloissa kansan enemmistö päättää ja kantaa myös seuraukset.

Taktinen äänestäminen voitti vaalit Ranskassa ja Britanniassa – tuskin toimii Yhdysvalloissa

Ranskassa Kansallisen liittouman laajasti ennakoidun vaalivoiton esti käytännössä koko muun puoluekentän yhdistyminen keskustaoikeistosta kommunisteihin. Vasemmistoliberaalille valtablokille kansallismielisen muutosvoiman patoaminen meni kaiken muun edelle, kirjoittaa perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila.
 
Kansallinen liittouma oli silti toisellakin kierroksella selvästi suosituin puolue äänissä mitattuna. Se sai valtakunnallisesti yli kymmenen miljoonaa ääntä ja yli 38%:n ääniosuuden, mikä ei arvatenkaan lainkaan hillitse hölinää ”äärioikeistosta” ja ”pahuuden voimista”. Tulos tiesi 36 lisäpaikkaa parlamentissa, vaikka puolueen valtakunnallisen tason ns. piilevä äänikynnys nousikin todella korkeaksi muiden puolueiden taktikoinnin seurauksena.
Vaikka vaalien suurin kannatusmuutos oli Kansallisen liittouman suosion nousu, on Ranskassa luvassa yhä vasemmistolaisempaa (ja itsetuhoisempaa) maahanmuuttopolitiikkaa. Tämä tulee entisestään kiihdyttämään kahtiajakoa ja lisäämään yhteiskunnallista epäluottamusta ja tyytymättömyyttä. Se taas voi pedata kansallismielisille yhä suurempaa suosiota.
Myös Ison-Britannian viime viikkoisissa vaaleissa selvästi eniten kannatustaan kasvatti Brexit-arkkitehti Nigel Faragen johtama kansallismielinen Reform, jonka piilevä äänikynnys muodostui lähes absurdiksi, kun yli 4 miljoonaa ääntä muuntui vain viideksi edustajanpaikaksi. Vertailun vuoksi vaalit voittanut vasemmistopuolue Labour sai vajaalla kymmenellä miljoonalla äänellään 412 paikkaa, eli reilu kaksinkertainen äänimäärä tuotti yli kahdenksankymmenkertaisen paikkamäärän.
Vaalijärjestelmän valuviat ja puolue-eliittien aaterajat ylittävä taktikointi siis patoaa kansalaisten äänestämän muutoksen ja tätä vasemmisto juhlii estottomasti suurena voittona. Ikään kuin ”äärioikeiston” häviö olisi tärkeämpää kuin toimiva demokratia.
Suomalaisen median vaaliuutisointi oli sekin totutun puolueellista. Esimerkiksi laitavasemmiston nokkamies Jean-Luc Mélenchonin Venäjää myötäilevistä kannoista <a href="https://yle.fi/a/74-20098518">vaivauduttiin kirjoittamaan</a> vasta vaalien jälkeen, kun Marine Le Penin vastaavista takavuosien lausunnoista kirjoiteltiin kynät sauhuten viikkokausia.
Ympäri Eurooppaa äänestäjät siirtyvät vuosi vuodelta vahvemmin massasiirtolaisuutta jyrkästi vastustavien puolueiden taakse, mutta vastaavasti pois kammettava poliittinen luokka takertuu valtaansa kahta kauheammin, keinoja kaihtamatta, katkeraan loppuun asti.

Analyysi: Ranskassa yhteinen vihollinen yhdisti keskustaoikeistosta kommunisteihin

Brexitin piti katkaista ulkomaisen työvoiman vyöry saarivaltakuntaan mutta toisin kävi. Nyt töihin tullaan Euroopan ulkopuolelta perheen kanssa ja väentulo on suurempaa kuin koskaan. Vaalit ovat pian ovella ja konservatiivihallituksen aikaansaannoksiin ovat tyytymättömiä sekä omat että oppositio.

Maahanmuuttoa kuvaavat käppyrät sojottavat tuimasti ylöspäin ja se lyö paatuneet journalistitkin ällikällä:
&#8211; On vaikea pukea sanoiksi, miten valtaisaa siirtolaisuus Britanniaan nyt on, nettomaahanmuutto ei koskaan ole ollut näin korkealla tasolla, <a href="https://twitter.com/EdConwaySky/status/1727657294127608255">todistelee</a> brittitoimittaja viestipalvelu X:ssä grafiikan kera.
Konservatiivihallitus lähti aikoinaan siitä, että maahan saisi muuttaa korkeintaan 100 000 ihmistä vuosittain. Siirtolaisuuden myötä väkiluku Englannissa ja Walesissa kasvoi viime vuonna Guardianin <a href="https://www.theguardian.com/uk-news/2023/nov/23/net-migration-to-uk-hit-record-745000-in-2022-revised-figures-show#:~:text=Net%20migration%20to%20UK%20hit%20record%20745%2C000%20in%202022%2C%20revised%20figures%20show,-Office%20for%20National&amp;text=Net%20migration%20boosted%20the%20UK,furious%20response%20from%20rightwing%20Conservatives.">mukaan</a> kuitenkin 745 000 henkilöllä. Nopeinta tahtia sitten 1960-luvun.
Laiton maahantulo ja turvapaikanhaku ovat vain osittainen syy ihmisvyöryyn, sillä Britanniassa <a href="https://www.gov.uk/government/statistics/immigration-system-statistics-year-ending-june-2023/how-many-people-do-we-grant-protection-to#:~:text=There%20were%2078%2C768%20asylum%20applications,been%20decreasing%20again%20in%202023.">jätettiin</a> kesäkuun 2022 ja kesäkuun 2023 välisenä aikana 78 000 turvapaikkahakemusta.
Britit eivät halua töihin hoitoalalle 
Nettomuuton kasvu – maahanmuuttajien määrä miinus maastamuuttajien määrä – johtuu pääasiassa töihin saapuvien ihmisten ja heidän perheidensä määrän kasvusta. He ovat tulleet erityisesti paikkaamaan kroonista työvoimapulaa sosiaali- ja terveydenhuollon ammateissa.
Työviisumeiden määrä on kasvanut kaikkiaan 45 prosenttia ja hoitoalalle saapuville työntekijöille myönnettyjen viisumeiden määrä on kasvanut 157 prosenttia, <a href="https://www.gov.uk/government/statistics/immigration-system-statistics-year-ending-june-2023/why-do-people-come-to-the-uk-to-work">kertoo</a> konservatiivihallituksen tiedote.
&#8211; Elefantti olohuoneessa on siinä, että kovin harvat britit suostuvat tekemään töitä hoitoalalla kehnon palkkauksen takia, <a href="https://www.svd.se/a/GM7mpV/brexit-skulle-minska-invandringen-till-storbritannien-rusar#:~:text=Brexit%20fick%20inte%20bukt%20med,inf%C3%B6rdes%20efter%20uttr%C3%A4det%20ur%20EU.">toteaa</a> ajatuspaja Migrant Observatoryn Madeleine Sumption Svenska Dagbladetin lainauksessa.
Maahanmuutto vaalien keskeinen kysymys
Britteihin tulee työväkeä erityisesti Euroopan ulkopuolelta, sillä Brexitin jälkeen EU-kansalaiset tarvitsevat maahanmuuttoa varten viisumin. Tulijoita on erityisen paljon Intiasta, Nigeriasta ja Zimbabwesta.
Vihaiset parlamentin konservatiiviedustajat vaativat nyt, että pääministeri Rishi Sunak pudottaa nettomaahanmuuton korkeintaan 250 000 henkilöön vuodessa.
Monet edustajista ovat tulleet valituksi työväenpuolueen perinteisiltä alueilta, ja maahanmuutto on todennäköisesti polttava kysymys viimeistään tammikuussa 2025 pidettävissä parlamenttivaaleissa.
Gallup-johdossa olevan oppositio paukuttaa omaa viestiään ja julistaa, että konservatiivihallitus on epäonnistunut sekä maahanmuutto-, että pakolaispolitiikassa, kuten myös maan taloudenpidossa.

Brexit ei auttanut, kovempia keinoja kaivataan: Britanniaan muuttaa enemmän väkeä kuin koskaan aikaisemmin

Britannian politiikassa pelataan nyt todella suurilla panoksilla. Konservatiivipääministeri Theresa May ilmoitti aamupäivällä uusista parlamenttivaaleista. Hän saa vaaleissa vastaansa Jeremy Corbynin johtaman työväenpuolueen. Minkälainen mies on kyseessä? Lyökö May vetoa sen puolesta, että änkyrävasemmistolainen Corbyn häviää kolmannet vaalinsa? Yhdysvaltain ja Britannian poliittiseen historiaan erikoistunut toimittaja Matti Hukari arvioi Labourin suuntaa ja sen johtajan Jeremy Corbynin taustaa. 

Iso-Britannian työväenpuolue valitsi 12.9.2015 uudeksi puheenjohtajakseen Jeremy Corbynin. Valinnan teki puoluekokouksen äänestys, johon saattoi osallistua kun maksoi 3 puntaa ja vakuutti olevansa työväenpuolueen aatemaailman jakaja. Puoluekokouksen osallistujien enemmistö ei ollut perinteisiä Labourin puolueaktiiveja. Niinpä puolueen johdon tukemat keskustalaista linjaa edustaneet eturivin poliitikot hävisivät takarivin Corbynille.
Corbyn on 66-vuotias pitkän linjan poliitikko, joka ammattiliittovirkailijana työskennellessään aloitti poliittisen uransa paikallistasolla Haringeyssa 1974 ja myöhemmin Islingtonissa. Nuo kaupunginvaltuustot olivat 1970- ja 1980-luvulla tunnettuja ns. vasemmistokaheleista. Virallisemmin heidät tunnettiin Labourin militanttisiiveksi kutsuttuna vasemmistona (The Labour Party Young Socialists). 1980-luvulla Britanniassa muodostui kansanhuviksi seurata, mitä aloitteita nämä maailmanparantajat hallitsemiensa kaupunkien valtuustoissa keksivät. Lontoossa lehdistöneuvoksena toiminut Lasse Lehtinen muistelee kirjassaan Minä ja Thatcher, miten pubikansa kuuli, kuinka Lontoon Islingtonissa ehdotettiin sian valitsemista kaupunginvaltuustoon puolustamaan eläinten oikeuksia ja kiellettiin bussipysäkkien käyttö heteroilta. Haringeyssa taajaman pääkatu ehdotettiin nimettäväksi eversti Gaddafin valtaväyläksi. Näiden valtuustojen voimamies on nykyisin Labourin puheenjohtaja.
<blockquote>Corbyn ei suostunut laulamaan juhlajumalanpalveluksessa God Save The Queen &#8211; kansallishymniä.</blockquote>
Valintansa jälkeen Corbyn oli muutaman viikon ajan vakiopuheenaihe brittien päivälehdissä. Suurimman huomion sai kun Corbyn ei Battle of Britain 75-vuotispäivänä 17.9.2015 suostunut laulamaan juhlajumalanpalveluksessa God Save The Queen &#8211; kansallishymniä.
<h4>Labour menetti kannatusta keskustavasemmistolta</h4>
Tyrmäävimmän artikkelin kirjoitti (aiemmin vasemmistolaisena) kirjailijana ja kolumnistina laajasti arvostettu Nick Cohen The Spectator -lehdessä 19.9.2015. Cohen ajattelee, että silloin kun isänmaa puolustaa sosiaalisesti oikeudenmukaisia ja demokraattisia arvoja globaalisti, tulisi isänmaallisuuden olla vasemmistollekin ylpeyden eikä inhon aihe. Cohen ilmoitti jättävänsä vasemmiston, koska näkee uuden puheenjohtaja Corbynin toiminnan irvikuvana humanistisille ja liberaaleille arvoille. Cohen kysyy laajassa kolumnissaan, mitä itse asiassa on Corbynin valinneen Labourin vasemmistolaisuus nykyään? ”Corbyn ei ole vuosikymmenten aikana osoittanut kertaakaan solidaarisuuttaan Iranin ja arabimaiden naisliikkeille tai kurdien sosialistiselle työväenpuolueelle tai liberaaleille muslimeille. Sen sijaan Corbyn kaveeraa vasemmistoanarkistien, Holokaustin kieltäjien ja naisia syrjivien tahojen kanssa. Tarjotessaan oman maansa veronmaksajien aikaansaamaa sosiaaliturvaa epärealistisesti kaikille maahantulijoille, Corbyn tosiasiassa haluaa tuhota sosiaaliturvan rippeetkin oman maansa kansalaisilta, ja aikaansaada anarkiaa”, kirjoittaa Cohen.
Corbynin poliittinen ohjelma, kuten rautateiden sosialisoiminen, sukellusveneiden ydinaseistuksesta luopuminen ja rajoittamaton maahanmuutto eivät ole saaneet kiitosta konservatiiveihinkaan kallellaan olevista lehdistä (Daily Mail, Financial Times, Sunday Times), mutta noiden lehtien päätoimittajat ovat hillinneet syksyn 2015 pilkkaavia kirjoituksia ja muistuttaneet vastustajien väheksynnän yleensä johtaneen huonoon vaalimenestykseen.
<h4>Labourin historiasta</h4>
Kirjailija D.J. Taylor pohdiskeli keskustavasemmistolaisessa The Independent -lehdessä 20.9.2015, kuinka Corbyn muistuttaa ulkoiselta olemukseltaan ja vaatimattomuutta korostavalla elämänasenteella Työväenpuolueen perustajiin kuulunutta Keir Hardieta. Hardie oli ensimmäinen Labour puolueen parlamenttiedustaja vuosina 1900-1915. Hänen elämänkatsomuksensa &#8211; kuten myös Labourin toiminta &#8211; perustui enemmän metodistikirkon opeille kuin marxismille.
<blockquote>Labour alun perin etsi vastausta kysymykseen, kuinka saada rikkaat auttamaan köyhiä ja kuinka saada köyhät luopumaan vihastaan rikkaampia kohtaan. Corbyn on puolestaan avoimesti marxilaisen luokkavihan tiellä.</blockquote>
Politiikkansa perusasenteessa Corbyn eroaa totaalisesti Hardiesta. Kun Labour alun perin etsi vastausta kysymykseen, kuinka saada rikkaat auttamaan köyhiä ja kuinka saada köyhät luopumaan vihastaan rikkaampia kohtaan, on Corbyn puolestaan avoimesti marxilaisen luokkavihan tiellä. Viimeisin Hardien kaltaista kristinuskoista sosiaalidemokratiaa tunnustanut työväenpuolueen johtaja oli pääministerinä kahteen otteeseen (1964-1970 ja 1974-1976) toiminut Harold Wilson.
Wilsonin puolestaan syrjäytti puheenjohtajan paikalta Jim Gallaghan, jonka myötä linja siirtyi vasemmalle. Samaan aikaan konservatiivien puheenjohtajaksi tuli Margaret Thatcher. Kun toukokuun 1979 historiallisten parlamenttivaalien alla lehdistö haastatteli Harold Wilsonin vaimoa, tämä kertoi aikovansa äänestää Thatcheria. Tuo lause kertoi Labourin sisäisestä tilanteesta enemmän kuin yksikään päätoimittaja tai poliittinen asiantuntija oli hoksannut. Jim Gallaghanin johtama Labour oli keskivertoäänestäjän mielestä liian vasemmistolainen.
Lokakuussa 1980 Labourissa alkoikin tapahtua, kun Gallaghan ilmoitti eroavansa. Sitä seuranneessa puoluekokouksessa 10.11.1980 linja meni entistäkin enemmän vasemmalle, kun puheenjohtajaksi valittiin trotskilainen sosialisti Michael Foot, jonka poliittinen ohjelma muistutti nykyistä Corbynin ohjelmaa. Footin linja ajoi karille kesäkuun 1983 vaaleissa pääministeri Thatcherin johtamien konservatiivien saadessa historian toiseksi suurimman parlamenttienemmistön. Uransa päättäessään Thatcher sanoi suurimmaksi saavutuksekseen ”Uuden Labourin” eli työväenpuolueen siirtymisen markkinatalouden kannattajaksi. Sen muutoksen tuleva johtohahmo Tony Blair valittiin ensi kerran parlamenttiin Segdefeldin vaalipiiristä vuoden 1983 vaaleissa.
Footin sosialismiin uskonsa menettäneenä puolueen sosiaalidemokraattinen siipi eli ns. neljän kopla: Shirley Williams, David Owen ja Bill Rodgers sekä Euroopan Komission puheenjohtaja Roy Jenkins perustivat maaliskuussa 1981 oman puolueen, joka otti nimekseen SDP (Social Democratic Party). Tuo puolue tunnetaan nykyään nimellä liberaalidemokraatit, joka muodostui SDP:n ja liberaalipuolueen yhdistyessä vuonna 1988.
<h4>Työväenpuolue on hävinnyt jo kahdet vaalit Corbynin johdolla &#8211; kuinka käy kesäkuun kahdeksantena? </h4>
Corbynin ensimmäiset vaalit puolueensa puheenjohtajana olivat toukokuun alussa 2016 järjestetyt Skotlannin parlamenttivaalit. Niissä tapahtui historiaa kun Työväenpuolue jäi kolmanneksi. Labourin Skottikansanedustaja Ian Murray arveli BBC:lle että äänestäjät eivät pidä Corbynia kyvykkäänä pääministeriksi. Seuraava takaisku tuli 23.6.2016 pidetyssä eurojäsenyyttä koskeneessa kansanäänestyksessä. Niissä vaaleissa Corbyn ja Labourin muut johtohenkilöt olivat virallisesti, mutta ponnettomasti, Iso-Britannian EU-jäsenyyden kannalla. Olisiko passiivisuus johtunut siitä että puoluetta lähellä olevan laatulehden The Guardianin arvostetun talousosaston päätoimittaja Larry Elliot julkaisi kesäkuun alussa eli juuri ennen vaaleja talouspoliittisen <a href="https://www.suomenuutiset.fi/gordon-brown-pelasti-iso-britannian-euron-painajaiselta/">kirjan</a> Europe Isn’t working, yhdessä taloustoimittaja Dan Atkinsonin kanssa. Kirjassa käydään läpi eurovaluutan historia, miksi euro luotiin, ja mitä sillä uskoteltiin tavoiteltavan. Yhteisvaluutta perustui valheelle, jossa Kreikka ja Italia otettiin mukaan, vaikka ne eivät täyttäneet Maastrichtin sopimuksessa 1992 sovittuja EMU-kriteerejä. Siksi myös Euroopan keskustavasemmisto on menettämässä uskoaan eurovaluuttaan. Labourin riveistä aktiivisia EU eron kannattajia olivat parlamentaarikot Gisela Stuart ja Frank Field. Iso-Britannian kansanäänestyksen aikaan YLE ei maininnut suomalaisille brittien laajasta keskustelusta yli puoluerajojen, vaan antoi suomalaisten ymmärtää Brexitin olleen pelkästään UKIPin aikaansaannosta.
<blockquote>&#8220;Vain vasemmistoradikaalit uskovat Corbynin talousidealismiin.&#8221;</blockquote>
Corbyn toiminta, tai paremminkin toimimattomuus, eurojäsenyyttä koskeneessa kansanäänestyksessä herätti kritiikkiä labourin sisällä. Corbyn valittiin uudelleen puheenjohtajaksi Liverpoolissa pidetyssä puoluekokouksessa 24.9.2016. Hän voitti haastajansa Owen Smithin ja sai äänistä 61,8 %. Viimeisimmän työväenpuolueen hallituksen ulkoministeri David Miliband purki tuntojaan tuloksen jälkeen ja epäili Corbynin poliittisen linjan järkevyyttä. ”Suuryritysten sosialisointi tuhoaisi tuottavuuden, valtion lisävelkaantuminen saattaisi Britannian Kreikan kaltaiseen tilanteeseen, eikä yrityksiä ja pienyrittäjiä voi verottaa hengiltä. Vain vasemmistoradikaalit uskovat Corbynin talousidealismiin.”
Kolmas tulikoe on tulossa. Britannian pääministeri, konservatiivien Theresa May ilmoitti tänään ylimääräisistä parlamenttivaaleista, jotka järjestetään kesäkuun 8. päivänä. Corbyn totesi heti tuoreeltaan olevansa vaaleihin valmis. Onkin mielenkiintoista nähdä, millä tavoin äänestäjät tällä kertaa suhtautuvat Corbynin linjaan.
<h4>Loppukevennyksenä: Toteutuiko Forsythen romaani ”neljäs sopimus”?</h4>
Englantilainen sotilaslentäjä ja sotareportteri Frederick Forsyth (s. 1938) ryhtyi menestysromaaninsa ”Shakaali” (ilm. 1971) myötä päätoimiseksi kirjailijaksi. Vuonna 1984 hän kirjoitti Trillerin ”Neljäs Sopimus”. Sen kantavana juonena on Labourin radikalisoituminen ja vasemmiston vaalivoitto, mikä olisi tuhonnut maan parlamentaarisen demokratian, mutta brittiagentit estivät vasemmistoradikaalien ja Neuvostoliiton kepposet. Trillerin kirjoittamisen aikaan brittivasemmistossa oli monenkirjavaa porukkaa Maolaisista ja muista kommunisteista lähtien. Nyt sinne ovat soluttautuneet lisäksi vihreätkin. Ehkä Corbynin puheenjohtajavalinta kertoo Forsythen olleen 30 vuotta aikaansa edellä.
Legendaarinen sosiaalidemokraattien kansanedustaja (1945-1955) Yrjö Kilpeläinen, joka tunnettiin myös sota-ajan pakinoitsijana nimimerkillä ”Jahvetti”, kiteytti poliittisen linjansa seuraavasti: ”Kannatamme sosialismia, mutta vastustamme siihen siirtymistä”. Kunnallisvaalikamppailua ja kunnallisvaalien tulosta seuratessa tuli mieleen, että Vihreiden ideologiaan kannattaisi suhtautua samoin, mikäli mielimme pitää Helsingin viihtyisänä myös työssään autoa tarvitseville.
<img decoding="async" class="size-medium wp-image-13672 alignleft" src="http://hallinta.suomenuutiset.fi/wp-content/uploads/2014/04/matti_hukari-216x300.jpg" alt="matti_hukari" width="100" hspace="5" vspace="5" srcset="https://media.suomenuutiset.fi/wp-content/uploads/2014/04/matti_hukari-216x300.jpg 216w, https://media.suomenuutiset.fi/wp-content/uploads/2014/04/matti_hukari-72x100.jpg 72w, https://media.suomenuutiset.fi/wp-content/uploads/2014/04/matti_hukari-27x38.jpg 27w, https://media.suomenuutiset.fi/wp-content/uploads/2014/04/matti_hukari.jpg 222w" sizes="(max-width: 216px) 100vw, 216px" />Matti Hukari
Kirjoittaja on kansainvälisiin luonnonvarakysymyksiin sekä Yhdysvaltain ja Iso-Britannian poliittiseen historiaan erikoistunut vapaa artikkelitoimittaja. Tässä artikkelissa esitetyt näkemykset ovat henkilökohtaisia.

Yksi mies voi pilata brittipääministeri Theresa Mayn uhkapelin – työväenpuolueen Jeremy Corbyn