Ranskassa Kansallisen liittouman laajasti ennakoidun vaalivoiton esti käytännössä koko muun puoluekentän yhdistyminen keskustaoikeistosta kommunisteihin. Vasemmistoliberaalille valtablokille kansallismielisen muutosvoiman patoaminen meni kaiken muun edelle, kirjoittaa perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila.


Kansallinen liittouma oli silti toisellakin kierroksella selvästi suosituin puolue äänissä mitattuna. Se sai valtakunnallisesti yli kymmenen miljoonaa ääntä ja yli 38%:n ääniosuuden, mikä ei arvatenkaan lainkaan hillitse hölinää ”äärioikeistosta” ja ”pahuuden voimista”. Tulos tiesi 36 lisäpaikkaa parlamentissa, vaikka puolueen valtakunnallisen tason ns. piilevä äänikynnys nousikin todella korkeaksi muiden puolueiden taktikoinnin seurauksena.

Vaikka vaalien suurin kannatusmuutos oli Kansallisen liittouman suosion nousu, on Ranskassa luvassa yhä vasemmistolaisempaa (ja itsetuhoisempaa) maahanmuuttopolitiikkaa. Tämä tulee entisestään kiihdyttämään kahtiajakoa ja lisäämään yhteiskunnallista epäluottamusta ja tyytymättömyyttä. Se taas voi pedata kansallismielisille yhä suurempaa suosiota.

Myös Ison-Britannian viime viikkoisissa vaaleissa selvästi eniten kannatustaan kasvatti Brexit-arkkitehti Nigel Faragen johtama kansallismielinen Reform, jonka piilevä äänikynnys muodostui lähes absurdiksi, kun yli 4 miljoonaa ääntä muuntui vain viideksi edustajanpaikaksi. Vertailun vuoksi vaalit voittanut vasemmistopuolue Labour sai vajaalla kymmenellä miljoonalla äänellään 412 paikkaa, eli reilu kaksinkertainen äänimäärä tuotti yli kahdenksankymmenkertaisen paikkamäärän.

Vaalijärjestelmän valuviat ja puolue-eliittien aaterajat ylittävä taktikointi siis patoaa kansalaisten äänestämän muutoksen ja tätä vasemmisto juhlii estottomasti suurena voittona. Ikään kuin ”äärioikeiston” häviö olisi tärkeämpää kuin toimiva demokratia.

Suomalaisen median vaaliuutisointi oli sekin totutun puolueellista. Esimerkiksi laitavasemmiston nokkamies Jean-Luc Mélenchonin Venäjää myötäilevistä kannoista vaivauduttiin kirjoittamaan vasta vaalien jälkeen, kun Marine Le Penin vastaavista takavuosien lausunnoista kirjoiteltiin kynät sauhuten viikkokausia.

Ympäri Eurooppaa äänestäjät siirtyvät vuosi vuodelta vahvemmin massasiirtolaisuutta jyrkästi vastustavien puolueiden taakse, mutta vastaavasti pois kammettava poliittinen luokka takertuu valtaansa kahta kauheammin, keinoja kaihtamatta, katkeraan loppuun asti.

ONNI ROSTILA