

Kansa lähti kaduille, kun brittipoliitikot ja media hyssyttelivät kolmen lapsen kuolemaan johtaneen puukkoiskun tehneen epäillyn taustaa. / LEHTIKUVA
Elokuu 2024 luetuin
Onni Rostilan analyysi median valikoivasta värisokeudesta: Miksi George Floydista sai suuttua, mutta Englannin lapsipuukotuksesta ei?
Britannian Southportissa toisen polven afrikkalaistaustainen maahanmuuttaja puukotti maanantaina yli kymmentä tanssimassa ollutta pikkutyttöä. Kolme kuoli. Mitä uutisointi tapahtuneesta kertoo? kysyy kansanedustaja Onni Rostila analyysissään.
Kuolonuhrit ovat vaaleaihoisia, iältään 5-9-vuotiaita lapsia. Tekijän tiedetään matkanneen taksilla eri asuinalueelta sisätiloissa sijainneelle rikospaikalle, mikä viittaa suunnitelmallisuuteen uhrien valinnassa.
Ensin media vaikeni systemaattisesti tekijän maahanmuuttajataustasta ja puhui vain ”17-vuotiaasta pojasta”. Viharikoksen mahdollisuutta ei ole vahingossakaan nostettu esiin, vaikka ihonvärien ollessa toisin päin vihamotiivi joko vain oletettaisiin tai vähintään sillä spekuloitaisiin.
Näytönkin puuttuessa ”maahanmuuttajayhteisön” (tai Yhdysvalloissa ”black community”) suuttumus ja mellakointi kelpaisivat osoitukseksi siitä, että jokin valtaväestön kyhäämä syrjivä rakenne (eli ”rasismi”) on kuitenkin syypää. (Southportin tapauksessa mellakointi osoittaa vain ”äärioikeistolaisuutta”.)
Yllä sanottu pätee George Floydin tapaukseen ja moneen moneen muuhun. Ylipäätään vähemmistöryhmien syrjintä päätellään säännönmukaisesti pelkistä kokemuksista, eli toisin sanoen ”fiilispohjalta”.
Olemmehan myös viime vuosina oppineet kaikkien valkoihoisten olevan tehdasasetuksiltaan pakonomaisesti ”rodullistettuja”, mielissään toiseuttavia (piilo)rasisteja, jotka tarvitsevat jatkuvia DEI-koulutuksia tästä perisynnistä päästäkseen. Asian kiistäminen kielii ”valkoisesta hauraudesta”.
Onneksi ”stokastinen terrorismi” ja ”lyhyt matka vihapuheesta tekoihin” noudattavat nekin uskollisesti vasemmiston värikarttoja, eikä yhtä ihonväriä leimaavalla propagandalla voi tietenkään olla vaikutusta yhdenkään väkivaltaisen hullun mielenliikkeisiin. Eihän?
Kun maahanmuuttajataustainen sitten joukkomurhaa puolustuskyvyttömiä kantaväestön lapsia, koko kysymys haihtuu taianomaisesti savuna ilmaan. Kaksoisstandardi paljastaa länsimaissa vallitsevan valikoivan värisokeuden. Toisin sanoen valkoihoisiin kohdistuvan räikeän rasismin.
Valtamedian näkökulmasta pelkkä kysymyksen esittäminen ilmeisesti ”ruokkii äärioikeistoa”. Median toiminnan tarkoituskaan ei ole puolueeton tiedonvälitys, vaan yleisön ohjailu ”vastuulliseen” ajatteluun.
Mutta massasiirtolaisuuteen liittyvät ongelmat eivät ole katoamassa minnekään. Päinvastoin ne ovat räjähtämässä silmille entistä karmeampina.
Pahinta mitä väestösuhteille voidaan tehdä, on rakentaa ideologisin perustein syrjiviä kaksoisstandardeja ja huutaa ”äärioikeistoa” ihmisten oikeutetulle vihaisuudelle. Valitettavasti juuri näin median edustajat ja vasemmisto ovat pitkään toimineet.
Miljoonat tavalliset eurooppalaiset ovat jo vuosikymmeniä saaneet todistaa loppumattomien kaksoisstandardien kehittymistä, maidensa rajojen romahtamista, poliittisen eliitin sanelemaa massasiirtolaisuutta, mitä hirveämpiä maahanmuuttajien rikoksia ja 1. ja 2. polven määrättyjen maahanmuuttajaryhmien yliedustusta käytännössä kaikessa kielteisessä. ”Vastuullisesta mediasta” kansalaiset saavat lukea kaikesta tästä vaikenevaa propagandaa.
Kaupan päälle kantaväestö maksaa veroillaan koko itsetuhoisen lystin. Jos kehitystä kyseenalaistaa tai äänestää puolueita, jotka haluavat sen kääntää, olet rasisti ja ”äärioikeistoa”.
Sitä narua on kuitenkin nyt kiskottu katkeamispisteeseen asti. Ihmisten moraalista kompassia tuskin saa manipuloitua niin kieroksi, että he uhraisivat vielä lapsensakin välttyäkseen vihervasemmiston leimakirveiltä.
ONNI ROSTILA
Artikkeliin liittyvät aiheet
- afrikkalaistausta lapsiuhrit Southport veitsihyökkäys ihonväri kaksoisstandardit Onni Rostila joukkomurha George Floyd massasiirtolaisuus leimaaminen vihervasemmisto ideologia Propaganda Iso-Britannia Rikollisuus media
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Algerialaismiehen veitsi-isku lapsia kohtaan oli viimeinen pisara irlantilaisille

Yle valkopesi iranilaisterroristin ”norjalaismieheksi” – muut lehdet kuittasivat Oslon terroriteon pikku-uutisella

Trump valitsi varapresidenttiehdokkaakseen J.D. Vancen – media pelottelee ”painajaisella Euroopalle”

Analyysi: Ranskassa yhteinen vihollinen yhdisti keskustaoikeistosta kommunisteihin
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Maahanmuuton ongelmat nousivat vihdoin esiin mediassa – Purra: ”Jos olisin toimittaja, hävettäisi”
Valtiovarainministeri Riikka Purra arvostelee kovin sanoin sitä, että media ja muut puolueet ovat heränneet maahanmuuton ongelmiin vasta nyt, pitkällä viiveellä. Perussuomalaiset on puhunut samoista asioista vuosikymmeniä.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”
Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti yhdessä Seta ry:n kanssa sateenkaarinuorille suunnatun kampanjan. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii kovin sanoin opetus- ja kulttuuriministeri Anders Adlercreutzia (r.) tempauksesta ja painottaa, että julkisen vallan tulee pysytellä erossa Setan ja Helsinki Priden kaltaisten kansaa jakavien poliittisten äärijärjestöjen kanssa veljeilystä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












