Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Simula: Keskusta kepuloi Ivalon yöpäivystyksessä – ensin lakkauttaa, sitten syyttää hallitusta

27.10.2025 |14:49

Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee keskustaa siitä, että puolue ensin valmisteli Ivalon yöpäivystyksen lakkauttamista ja syytti myöhemmin hallitusta samasta asiasta. Simulan mukaan keskusta on toiminut samalla tavalla aiemminkin, kun se lakkautti Raahen yöpäivystyksen ja ajoi sote-uudistusta, jonka seurauksena terveyskeskuksia on suljettu ympäri maan.

Kansanedustaja Jenna Simula tiivistää tuoreessa Facebook-päivityksessään keskustan uusimman suorituksen pääpiirteissään: Ole itse lakkauttamassa Ivalon yöpäivystystä, jonka aseman ministeri Kaisa Juuso ja hallitus ovat juuri turvanneet lailla. Lähetä lakkauttamissuunnitelma lausunnoille ja yt-neuvottelujen pohjaksi. Linjaa muutamaa päivää myöhemmin, ettet haluakaan lakkauttaa yöpäivystystä. Syytä hallitusta yöpäivystyksen lakkauttamisehdotuksesta.

– Tämä porukka oikeasti tarvitsi erillisen kokouksen linjatakseen, mitä mieltä he ovat Ivalon yöpäivystyksestä, vaikka ovat naama punaisena huutaneet yli vuoden, ettei yhtäkään yöpäivystystä saa lakkauttaa. Ymmärtäähän sen, koska Pohjois-Pohjanmaallakin se oli nimenomaisesti keskusta, joka lakkautti Raahen yöpäivystyksenkin ihan itse, Simula syyttää.

Apilapelto on itse vastuussa lakkautuksista

Simulan mielestä tämä on keskustalta yhtä vahvaa suorittamista kuin se, että synnytetään sote-uudistus, jonka keskeinen ominaisuus on keskittäminen ja jonka viallisuus tiedetään, minkä jälkeen luvataan terveyskeskus joka kuntaan, mutta lakkautetaan niitä sitten kuitenkin pitkin matkaa. Tämän jälkeen jätetään se kuuluisa tyhjä paperi hallitusneuvotteluihin ja huudetaan kurkku suorana, miksi hallitus ei korjaa sitä, tätä ja tuota.

– Linjaavatkohan ensi viikolla, etteivät lakkauta myöskään vuodeosastoja? Tuskin. Keskusta on lakkauttanut niitä kilpaa heti uudistuksen alusta lähtien. Oppositiosta ovat sitten syyttäneet hallitusta mummorallista. Syypää löytyy apilapellolta, Simula kirjoittaa.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Ministeri Juuso: Esityksen muuttaminen Oulaskankaan perusterveydenhuollon yöpäivystyksen osalta ei tässä vaiheessa ole enää mahdollista

13.12.2024 |17:27
Suomen uutiset logo

Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso terveydenhuoltolain muuttamisesta: Sairaaloiden ja ympärivuorokautisten päivystysten palveluverkkoa vahvistetaan väestön palvelutarpeisiin vastaamiseksi

16.10.2024 |14:55
Suomen uutiset logo

Juuso puolustaa sairaalaverkkolakia: ”Ilman minua Länskän sairaalan ovet olisivat nyt yöllä kiinni”

27.10.2025 |13:25

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”

17.03.2026 |14:10
3.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32
5.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00
6.
Suomen uutiset logo

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea

17.03.2026 |17:17
8.
Suomen uutiset logo

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin

12.03.2026 |18:51

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää