Artikkeli kuva

Soini: Gallupin tuomia ajatuksia

01.08.2014 |09:06

Päätriathonisti Alexander Stubb ja Kokoomus viettävät kuherruskuukautta. Julkisuus helli ja gallupsuosio kipuaa yläviistoon.

Gallupit eivät ole vaalitulos. Tervetullut herätys se kaikille on.

Kokoomuksessa ymmärrettiin, että Stubb,  uusi puheenjohtaja on nyt kulmamies, jota tuetaan. Puoluejohdon vaali oli kova, katkerakin. Mutta Jan Vapaavuori ja Paula Risikko olivat hyviä häviäjiä.

Perussuomalaiset saivat takapakkia, samaten SDP. Yleensä, kun toinen nousee, niin toinen laskee. Nyt ei käynyt niin. Tämä on oikea kysymys. Vastausta pitää miettiä, eikä ladella typeryyksiä lonkalta.

Perussuomalaisissa eletään tärkeää aikaa. Ehdokaslistojen täyttö on hyvinkin puolivälissä. Kaksi piiriä tosin hätäili ja luunappia vaaditaan.. On ajateltava puolueen kokonaisetua. Reviirinvartiointi ei käy. Se heikentää puoluetta. Kaikki on omissa käsissä.  Eduskunta on päänäyttämö. Kesää ja sen mahdollisuuksia mm. markkinoita ja kesätapahtumia ei osattu hyödyntää kunnolla.

Ei pidä heittäytyä hysteeriseksi. Gallup tehtiin kesäaikana, jolloin Perussuomalaisten suurin kannattajaryhmä, työntekijät, olivat lomalla. Tämä todettiin jopa TV-uutisissa. Kaikkia kannattajiamme ei tavoitettu.

Tehdään oma työ kunnolla ja asetetaan ehdokkaat puolueen kokonaisetu huomioiden. Se on niin yksinkertaista. Luottamus, linja ja luotetut. Niillä saadaan kannatus.


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Turkkilalta kritiikkiä ex-pääministeri Marinin muistelmateoksesta: ”Niin häpeilemättömän itsekeskeistä tekstiä että pahaa tekee”

07.11.2025 |18:29
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Vasemmistonuoret kehottavat taisteluun – Minja Koskela piiloutuu

06.11.2025 |19:31
7.
Suomen uutiset logo

PS:n Simo Grönroos luettelee vielä kerran ne syyt, miksi Tilastokeskuksen ex-pomon tekemä maahanmuuttotutkimus johtaa harhaan

10.11.2025 |18:05

Uusimmat

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää