Artikkeli kuva

Matias Turkkila

Soini lupasi: Tapaamme kansaa jatkuvasti

26.08.2014 |19:12

Perussuomalaiset päättivät kesäkokouksessaan jatkaa entistä linjaansa tavata kansaa muulloinkin kuin vaalien alla, kuten moni muu puolue toimii. Päätöstä sovellettiin heti kokouksen jälkeen Tikkurilan Tikkuraitilla.

– Ei se ole niin kuin muilla puolueilla, että mennään torille neljä viikkoa ennen vaaleja että ”siinä on sinulle ruusu”. Me käymme täällä aina, puheenjohtaja Timo Soini lupasi kansalle toritapahtumassa.

Hän hauskuutti kansaa varoittamalla kansaa siitä, että Alexander Stubbin (kok.) hallitus saattaa istua vielä seuraavat kahdeksan vuotta.

– Herrajumala – kahdeksan kuukautta piti sanomani, Soini korjasi herättäen yleisössä rehevät naurut. Pian hän siirtyi vakavampaan sävyyn.

– Nyt on ensimmäinen kerta, kun hallitus käy budjettineuvotteluihin tietämättä edes neuvottelujen pohjalla olevia budjettilukuja! Eikä hallitus pysty tekemään mitään suuria päätöksiä, Soini manasi.

– Tilanne on nyt niin huono, ettei ilman perussuomalaisia pärjätä. Meidän pitää mennä sinne ykkösinä. Se onnistuu, kun saamme eniten ääniä. Siihen auttavat teidänkin äänenne, Soini totesi.

Lastensairaalan
auttajan merkkipäivä

Ensimmäiseksi Soini kätteli Tikkurilan torilla Timo Auvisen, vantaalaisen valtuutetun, joka on lahjoittanut koko valtuustouransa kokouspalkkiot hyväntekeväisyyteen: ensin neljä vuotta Ilolan koululle, sitten seuraavat kahdeksan vuotta leukemiahoitoon. Nykyisen vaalikauden palkkiot hän lahjoittaa lastensairaalalle, joka saa neljässä vuodessa 20 000 euroa.

Tiistaina paljastui eduskuntaryhmän kesäkokouksen aikana, että lastensairaala oli saanut kokoon tavoitellut 30 miljoonaa euroa, jotka piti kerätä kansalaiskeräyksellä.

– Hienoa on, että 30 miljoonaa euroa tuli täyteen. Keräys jatkuu kuitenkin vuoteen 2017 saakka ja toivonkin, että keräys tuottaisi mahdollisimman paljon niin, että julkiselle rahoitukselle kaavailtu osuus jäisi pienemmäksi. Julkiseen osuuteen on ajateltu 50 miljoonaa euroa, Auvinen sanoni.

– Keräys on toiminut hienosti. Olen toiminut Pietari Jääskeläisen varaedustajana HUS:ssa, joten tiedän, että pelkkien HUS:n varoilla olisi sairaala rakennettu vasta vuonna 2025, kun nyt sairaala valmistuu vuonna 2017, Auvinen kertoo

Veli-Pekka Leskelä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
4.
Suomen uutiset logo

Tutkimus: Oikeistolaiset osoittavat enemmän empatiaa vasemmistolaisia kohtaan kuin vasemmistolaiset oikeistolaisia kohtaan – epäsymmetriaa selittävät ankarat moraaliset tulkinnat

06.06.2025 |09:55
5.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
6.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
8.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
9.
Suomen uutiset logo

Wille Rydman: Mies-päätteisten sanojen kieltäminen ei tee maailmasta rahtustakaan tasa-arvoisempaa – ”Ole mies, älä henkilö”

06.06.2025 |11:28

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää