

Jussi Nukari Lehtikuva
Soini: ”Luulenpa niin, että sopimus saa kovaa kritiikkiä Britanniassa”
Timo Soinin mukaan Britannian ja EU:n välinen neuvottelutulos ei anna aihetta riemunkiljahduksiin. Hän arvioi, että neuvottelun tulos saa maassa osakseen kovaa kritiikkiä. Hänen mukaansa Britannian EU-jäsenyys on kiinni jäsenyyttä puoltavien ja sitä vastustavien ryhmien kampanjoiden onnistumisesta.
– Minun mielestäni jokainen sovittu asia on parannus nykytilaan. Askelia oikeaan suuntaan, mutta suuriin riemunkiljahduksiin ei kenelläkään ole aihetta. Pääministeri David Cameron ei mene kotiin tyhjin käsin. Hän sai asioita lävitse, mutta ei selkävoittoa. Laiha sopu, paljon tyhjää parempi, mutta kaukana siitä, mitä kotiyleisö toivoi., Soini kirjoittaa plokissaan.
– Luulenpa niin, että sopimus saa kovaa kritiikkiä Britanniassa. Olen ollut yhteydessä aamun aikana useisiin ystäviini. Itsenäisyyspuolueen kavereihin ei mikään vaikuta. He ovat eron kannalla. Yllättävän moni konservatiivikin on. Puoltajia löytyy puoluerakenteen yläkerroksista.
Hän ei ota kantaa brittien puolesta, heidän tulee voida äänestää itsenäisesti. Hän arvioi, että Britit pärjäisivät myös EU: n ulkopuolella.
– Britannia lähtö olisi EU: lle katastrofi, mutta briteille? Ei välttämättä. Mikä ratkaisee? Kampanja. Jos minä vetäisin jomman kumman puolen kampanjaa, soittaisin ensin Boris Johnsonille, Soini toteaa viitaten Lontoon pormestarina toimivaan konservatiivipolitiikkoon.
– Jos nyt saisin antaa yhden ainoan neuvon, niin brittiyleisöä ei kannata pelotella ylenpalttisesti lähdön seurauksilla. Samanlaista pöpinää talouden ja bisneksen katastrofista toitotettiin myös Ruotsin eurojäsenyydestä. Kansa äänesti vastaan, eikä maa revennyt.
Ulkoministeri Soini arvelee, että lähiviikot menevät neuvottelutulosta tulkittaessa. Varmaa on vain se, että kaikki vakuttavat saaneensa hyvän tuloksen.
– Kasvissyöjäkoira tietää, miltä nämä eväät maistuvat, hän aforisoi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Suuri epäkeskustelu toimittajien vasemmistolaisuudesta – mielipide-eliitin sananvalta tukahdutti mediakritiikin
Maaliskuussa julkaistu tutkimus paljasti suomalaisten toimittajaopiskelijoiden valtavan vasemmistovinouman. Valtakunnanjulkisuutta nauttivien media-asiantuntijoiden väheksyvä reaktio tutkimustuloksiin kuitenkin oli, että tuloksilla ei ole väliä. Sitä paitsi kaikki tiesivät asian jo, eikä se edes pidä paikkaansa.

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”
Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Tilastokeskus: Raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia ulkomaalaistaustaisia
Tilastokeskuksen viime viikolla julkaisema Rikos- ja pakkokeinotilaston data kertoo, että raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia. Helsingin yliopiston helmikuussa julkaisema katsaus osoittaa, että korkeimmat väestöön suhteutetut raiskausrikosepäilyjen tasot koskivat afrikkalais- ja länsiaasialaistaustaisia 18–29-vuotiaita miehiä.

Monikulttuurinen urheilujuhla Ranskassa – satoja loukkaantunut mellakoissa
Pariisissa alkoi mellakointi, kun PSG voitti Arsenalin jalkapallon Mestarien liigan loppuottelussa. Kaupungissa tehtiin satoja pidätyksiä ja poliisi turvautui kyynelkaasuun rauhoittaakseen kaduilla riehunutta väkijoukkoa.

Grönroos: ”Työvoimapula on naurettava väite – meillä on 300 000 työtöntä”
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos tyrmää väitteet maahanmuuton tarpeellisuudesta. Tilastot osoittavat, että maahanmuutto maksaa Suomelle miljardeja.

Somalialaistaustainen rikollisryhmä salakuljetti ihmisiä Suomeen – kaksi tuomittiin vankeuteen
Alaikäisen somalitytön salakuljettaminen Suomeen johti järjestäytyneen ihmissalakuljetusryhmän paljastumiseen. Käräjäoikeus on tuominnut kaksi ryhmän jäsentä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

Huhtasaari: Ulkomaalaistaustaiset seksuaalirikolliset karkotettava Suomesta
Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari vaatii tuoreessa kirjallisessa kysymyksessään muutoksia lainsäädäntöön, jotta ulkomaalaistaustaisten seksuaalirikollisten karkottaminen olisi jatkossa mahdollista. Alaikäisen tekijän tapauksessa Huhtasaari edellyttää, että karkotus koskisi myös hänen perhettään.

Siviilipalveluskeskuksen opetuksessa kehotettiin osallistumaan Elokapinaan – Mäenpää: ”Onko toiminnan valvonta puutteellista?
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää on jättänyt kirjallisen kysymyksen Siviilipalveluskeskuksen järjestämän koulutuksen sisällöstä. Kansanedustajien korviin on kantautunut huolestuttavia tietoja, miten keskus kouluttaa siviilipalvelukseen osallistuvia.

Wolt-kuskina työskennellyt Intiasta vuonna 2021 opiskelemaan tullut mies tuomittiin lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta
Intiasta Suomeen opiskelemaan vuonna 2021 tullut mies on tuomittu neljän vuoden vankeuteen lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











